Kalenteritytöt juhlivat elämäniloa

Kalenteritytöissä on iloa, ystävyyttä ja auringonkukkia. Oulun teatterissa vahvat ja voimaantuvat naiset jatkavat kulkuaan riemulla. Kevään ensi-illassa lauantaina 29. helmikuuta on kaikilla hyvä mieli.

Silmien eteen avautuvat komeat Yorkshiren nummet. Chris (Annika Aapalahti) johtaa naisporukan taiji-harjoituksia. Harjoitukset muuttuvat hyväntahtoiseksi piikittelyksi ja jokaiselle ryhmän naiselle keksitään oma taiji-liike. Yhden liike on lasin kallistelu golfkentällä, toiselle piirretään sädekehää. Naiset esitellään hauskasti ja kekseliäästi.

Nyt on aikuisten naisten vuoro, mikä näkyy useiden teattereiden ohjelmistoissa. Yksin Oulun teatterissa olen nähnyt tällä kaudella näytelmät Sara Wacklinin Oulu palaa, Vihainen leski, 60 ja nyt Kalenteritytöt. Samaan aikaan pienellä näyttämöllä muistisairas mies murenee näytelmässä Isä.

Chris eli Annika Aapalahti johtaa hallitusti taiji-harjoitusta.

Suosittu näytelmä

Kysyn feministiltä ja kulttuurin ystävältä hieman provosoiden, onko yksipuolinen ohjelmisto enää raikasta. Hän kertoo: “Raikkaus ei ole kytköksissä sukupuoleen ja ikään. Montako sataa vuotta teatterissa on kerrottu vain tarinoita miehistä… Siitä on ollut raikkaus kaukana.”

Tähän ei voi mitään lisätä, joten on avattava mieli iloisten naisten hilpeälle kalenteriprojektille. Tim Firthin Kalenteritytöt on hämmästyttävän suosittu.

Pohjois-Yorkshiren naisyhdistyksen jäsenet päättävät julkaista nakukalenterin kerätäkseen rahaa leukemiaklinikan sohvaa varten. Projekti onnistuu yli odotusten ja kampanja saa huomiota ympäri maailmaa.

Huomio ja kunnia aiheuttavat myös ristiriitoja ja taustalla on haikea pohjavire. Annien (Annina Rokka) täydellinen aviomies John (Janne Raudaskoski) on kuolemassa leukemiaan.

Janne Raudaskoski on kaikkien rakastama John, Annien (Annina Rokka) täydellinen aviomies.

Tarina ei sinänsä ole kummoinen, mutta ei kaikkien tarvitse olla. Ehkä joskus saa vain voimaantua ja pitää hauskaa. Ei tämä naisten yksinoikeus ole, sillä Housut pois oli monella tapaa samankaltainen miesten projekti.

Ja tämä tarina on tosi. Kampanja on kerännyt rahaa jo yli kuusi miljoonaa euroa. Siitä tehtiin ensin elokuva ja myöhemmin musikaali sekä näytelmä. Suomessakin näytelmä on esitetty useilla lavoilla.

Eihän tästä voi olla tykkäämättä! Kauniita naisia ja upeita taitavia näyttelijöitä tekemässä nakukalenteria taustanaan kaunis maisema. Yleisö osoittaa suosiota ja nauraa. Tunnelma on riemukas.

Naiset kuvataan kalenterin sivuille ja jokainen saa raikuvat aplodit. Leidit ovat siistin siveästi lavalla, joten pienempien ei tarvitse punastua tai isompien innostua.

Mainoskuvaukseen varatut kukkabikinit herättävät hilpeyttä. Anne Syysmaa, Tuula Väänänen, Riitta Toropainen ja Jaana Kahra.

Kalenteritytöt eivät murehdi

Vaikka näytelmä on ihastuttava, on se myös täyttä hömppää. Mieleeni tulee 1940-luvun kotimaiset elokuvat, jotka ovat pääosin kurjia mutta niin sympaattisia. Eskapismille voi toisaalta olla nyt tarve.

Maailma on tuhoutumassa ilmastonmuutoksen takia. Lähi-idässä käydään julmaa sotaa ja pakolaisvirta vyöryy pohjoiseenkin. Rasismi ja ääriajattelu ovat lisääntyneet, ja julkisesti sanotaan pahoja asioita.

Kalenteritytöt eivät murehdi ja huonoimmillaankin he vain jumittavat hetkiä paikallaan. Tätä olisi voinut tiivistää. Etenkin kun ohjaaja Taava Hakala on ihailtavasti ylittänyt melodramaattisimmat suonsilmät, joita olisi ollut tarjolla.

Hakala on rakentanut hahmoista ihmisiä, joihin on varmasti keski-ikäisen ja ikääntyneen naisen helppo samastua. Näytelmästä on tehty myös Suomeen sijoittuvia versioita. Oulun teatteri pysyttelee Pohjois-Englannissa.

Keskellä Jessie, Riitta Toropainen hämmästelee onnistunutta kalenterikuvaansa.

Näytelmässä eläkkeelle jäänyt opettaja, kuin Fingerporin Rivo-Riitta Jessie (Riitta Toropainen) kertoo, että yhtä miestä lukuun ottamatta kukaan ei ole nähnyt häntä alasti – ja se ei ollut aviomies! Jessie on hauska hahmo ja herättää hersyvimmät naurut.

Alkuperäiset brittiläiset Martat, kalenterissa esiintyvät naiset, tekivät jotakin ennenkuulumatonta. Puritaanisessa yhteiskunnassa alastomuus oli tabu vielä vuonna 1999.

Suomessa alastomuus ei ole samalla tavalla shokeeraavaa. Samaan aikaan, kun viktoriaanisella ajalla Englannissa peitettiin flyygelinkin jalat siveettöminä, Suomessa käytiin alasti saunassa ja uimassa.

Käännytään valoa kohti

Oulun teatterin suurella näyttämöllä olen tottunut näkemään melkoisia visuaalisia spektaakkeleja. Kalenteritytöt on esimerkiksi My Fair Ladyyn verrattuna kotikutoisen näköinen. Tarina on kuitenkin lämpimin käsin kudottu ja elämänilo on ihanaa.

Toimisikohan Kalenteritytöt pienellä näyttämöllä tai Pikisalissa? Voisiko näytelmä tuoda iloa ja toivoa pimeään aikaan ennen joulua? Joululaulujakin on nimittäin mukana.

Tarinassa kerrotaan auringonkukasta: Kukka kääntyy aurinkoa kohti ja seuraa sitä koko päivän. Yön aikana se kääntää kasvonsa toiveikkaana kohti itää, josta aurinko nousee.

”Mikään tällä planeetalla ei juhlista elämän iloa väkevämmin kuin auringonkukka – – Minä ihailen sitä. Meillä on siinä oppimista”, kertoo näytelmän leukemiaan kuoleva John.

Oulun teatteri: Kalenteritytöt. Käsikirjoitus Tim Firth. Suomennos Aino Piirola. Ohjaus Taava Hakala. Lavastus Kalle Nurminen. Pukusuunnittelu Ulla-Maija Peltola. Valosuunnittelu Elina Romppainen. Äänisuunnittelu Jari Niemi. Kampaukset ja maskit Eija Juutistenaho. Rooleissa: Annika Aapalahti, Annina Rokka, Anne Syysmaa, Riitta Toropainen, Tuula Väänänen, Jaana Kahra, Heli Haapalainen, Anneli Niskanen, Janne Raudaskoski, Jonne Mikkonen ja Ensi-ilta suurella näyttämöllä 29.2.

LISÄÄ JUTTUJA: