Suljetussa vuoristokylässä on vaiettu salaisuus ja totuus löytyy syvältä rotkon uumenissa. Monet idyllisen Siebenhockin kylän asukkaat ovat omalla tavallaan koettaneet paeta murhanäytelmää tai ovat jo kauan halunneet vaieta ja unohtaa menneet kauheudet, hyväksyen vuosisatojen perinteet ja esi-isien lait.
Amerikkalainen käsikirjoittaja Jeremiah Salinger saapuu vaimonsa Annelisen kotikylään Etelä-Tiroliin tarkoituksenaan kuvata tosi-tv-sarjaa vuoriston pelastusjoukoista. Hän joutuu itse onnettomuuteen, joka muuttaa suunnitelmia ja järkyttää hänen psyykettään.
Yrittäessään toipua onnettomuudestaan, Salinger saa kuulla kolmekymmentä vuotta aikaisemmin tapahtuneesta kolmoismurhasta, joka on jäänyt ratkaisematta. Hän alkaa tonkia vanhaa mysteeriä, vain huomatakseen kuinka syvälle menneisyyteen sen juuret johtavat. Salingerille murhasta tulee pakkomielle, hän haluaa saada selville mikä on se peto, joka vaanii kylää. Ja mitä enemmän hän tutkii ja etsii vastauksia, sitä tiukemmin oikeus ja petos kietoutuvat toisiinsa ja pian hän löytää itsensä tilanteesta yksi vastaan kaikki.
Luca D´Andrea on italialainen kirjailija ja Rotko on hänen esikoisromaaninsa. Hän on kotoisin Dolomiittien juurelta Bolzanosta, jonka vuoksi hän tuntee hyvin Alpien vuoristoseudun. Tämä näkyy kirjassa, sillä esimerkiksi Alppikylien vuosisatoja vanhoja perinteitä tuodaan esille ja pienen kylän sulkeutunutta yhteisöä kuvataan erinomaisesti. Myös paikankuvaukset ovat täsmällisiä ja ne piirtävät lukijalle tarkkaa näkymää romaanin tapahtumapaikasta Bletterbachin rotkosta, ja hän tuo esille myös Alppien nopeasti vaihtuvat sääolot. Luonto, ja etenkin vuoristo, on vahvasti läsnä kertomuksessa. Luonnon voi nähdä olevan myös yksi päähenkilöistä, se on lumen valkoinen ja viattoman oloinen, mutta se pitää sisällään myös pedon.
Kertojaratkaisu on mielenkiintoinen, tarinaa kerrotaan ensimmäisessä persoonassa, ja päähenkilö Salinger ikään kuin kohdistaa sanansa lukijalle. Kiinnitin huomiota myös D´Andean käyttämään kieleen, se on varsin omaperäinen, sillä hän tuo eräänlaista komiikkaa ja kepeyttä tekstiin, enkä ole törmännyt vastaavaan aiemmin jännäreissä. Osittain tämä johtuu siitä, että hän kuvaa myös tavallista perhe-elämää samalla kun jännitys kiristyy tarinan edetessä. Lisäksi päähenkilö Salinger ja hänen tyttärensä Clara kommunikoivat omalla erityisellä tavallaan, numero-kirjainleikillä, ja samaa leikkiä hyödynnetään usein myös Salingerin ajatuksia kuvatessa.
”Mutta kuten tyttäreni Clara olisi sanonut hymy huulillaan, se ei ollut Ö, viimeinen kirjain sateenkaaren päässä. Tarinani ei vielä ollut lopussa, päinvastoin. Neljä kirjainta: ”Alku”. Neljä kirjainta: ”Peto”. Ihan niin kuin sanassa ”hätä”.”
D´Andrea pitää lukijaa tiukasti otteessaan trillerillään. Hänellä on taito avata mysteeriä pikkuhiljaa, tuoden siihen uusia tapahtumia, jotka vainoavat toisiaan. Aina kun luulin keksineeni ratkaisun, huomasin pian, että totuus onkin muualla. Kertomus etenee ilman turhia sivujuonia, hitaasti mutta varmasti kohti loppua. D´Andrea onnistuu mestarillisesti pitämään salaisuuden piilossa loppuratkaisuun saakka.