Kaikkein haikein leikki

Raastavia tunnelmia haastavasti kuvattuna

Kirjan nimi ja kannet ovat lukijalle tärkeitä, koska ne virittävät lukijan odotushorisontin ja ohjaavat näin lukemista ennalta tiettyyn suuntaan. Katri Lipsonin uusimman teoksen kansiin Kaikkein haikein leikki on valittu romanttisuutta ja nostalgiaa huokuvia kuvia: on hattupäisiä ladyja, korinttilaisia pylväitä ja kohteliaasti hymyilevä tarjoilijanuorukainen.

Kun takakannessakin vielä puhutaan lumouksesta ja toiseen hukkumisesta, voi lukija ajatella uppoutuvansa keskelle yläluokkaisen kepeitä lomaromansseja, joista kotiin viemisiksi jäävät haikeat mutta hymyilyttävät muistot.

Väärin! Lukijalle kyllä ojennetaan kuusi kohtausta, jotka liittyvät mennyttä aikaa henkivään kylpyläkaupunkiin ja nuoreen tarjoilijapoikaan, mutta tunnelmat ovat paikoitellen kovinkin raadollisia ja epätoivoisia. Tämän voisi aavistaa, jos huomaisi lukea sisäkannen kuvauksen ahdistuksesta ja rankaisemisen halusta.

Nuori Sebastian ja muut

Romaanissa ei ole yhtenäistä juonta vaan osat Lumous, Saalis, Peili, Huuma, Talvi ja Aave ovat kohtausmaisia minitarinoita, joissa miesten ja naisten muistot, toiminta tai ristiriitaiset tunteet pyörivät Sebastian-nimisen nuorukaisen ympärillä. Edes päähenkilöitä tai useimpia paikkoja ei ole ollut tarpeen nimetä.

Jos Thomas Mannin novelli Kuolema Venetsiassa (1912) on tuttu, ei voi olla huomaamatta teosten yhteyttä, vaikkei sitä mainitakaan. Lipsonin teoksen ensimmäisessä osassa miespäähenkilö kuvailee hullaantumistaan nuoreen tarjoilijaan, kuten Mannin Aschenbach.

Molemmat päähenkilöt tarkkailevat nuorta kohdettaan, jossa ikään kuin ruumiillistuvat kauneuden ja viattomuuden ihanteet. Olisiko pettyneiden ja elämänsä hukanneiden miesten vielä mahdollista kokea rakkaus ja intohimo vai jäävätkö he vieteriukoiksi tai kirpuiksi laatikon pohjalle?

Julman ihana leikki

Teoksen ensimmäinen osa ohjaa lukijan psykologiselle nuoralle, jolla tasapainotellaan oikeastaan koko ajan. Mikä on sopivaa tai väärin? Mikä on sattumaa tai kohtaloa? Mikä on totta ja mikä kuvitelmaa?

Teos on nimetty loistavasti. Leikki-sanan eri merkitykset ja kontekstit toistuvat kirjan tarinoissa. Välillä leikki on jotain kepeähköä sekä mielihyvää tuottavaa ja välillä sattumanvaraista ja kiehtovaa.

Toisaalta se voi olla myös voimia kysyvää, vaarallista ja julmaa, jolloin sananlaskun tapaan voidaan tokaista ”joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön”. Ja nuori Sebastianhan kestää, vaikka aikuisten leikeissä ei tunnu sääntöjä olevankaan. Vahvempi käyttää valtaansa ja toisen epävarmuutta hyväkseen niin, että tämä suostuu jopa hengenvaarallisiin päähänpistoihin.

Haastavaa lukemista

Lukijalle ei oikeastaan ole selvää, tapahtuvatko asiat oikeasti vai vain päähenkilöiden mielessä ja ajatuksissa. Tekstikin tuntuu etenevän usein pitkästi ilman kappaleita tai pisteitä, mikä tekee siitä raskasta, polveilevaa ja sekavaa. Varsinkin Huuma- ja Talvi-osissa on pitkät pätkät puhdasta tajunnanvirtaa.

Lukeminen tuntuu välillä intiimiltä ihmismielen tirkistelyltä. Odottamattomat mielleyhtymät ja epäselvät viittaukset hätkähdyttävät ja laittavat epäilemään omaa lukutaitoaan. Ehkäpä romaaniin pitäisikin suhtautua ajatusleikkinä, jota eivät rajat ja todellisuus kahlitse?

Viimeisen osan alussa matto viedään kuitenkin taas lukijan alta, kun teos vieraannuttaa itsensä metafiktiivisellä huomautuksella: ”Olen kertonut kaiken niin kuin se on tapahtunut. En ymmärrä mitä mielikuvitus on ja monimielisyydet ovat tympineet aina. Mitä kirjaimellisemmin olette tätä lukeneet, sen parempi. Ei ole lausettakaan, joka asiayhteydestä irrallaan kääntyisi itseään vastaan.”

Teosta voi suositella lukijalle, joka pitää ihmismielen tutkiskelusta, ei provosoidu perinteisten arvojen tuulettelusta ja tunnistaa viittauksia muihin teoksiin ja tarinoihin.

Kaikkein haikein leikki
Katri Lipson

Tammi
Sivuja 218


LISÄÄ JUTTUJA:

Harry Potter ja kirottu lapsi Tuntematon sotilas Syyssonaatti