Joel Haahtela: Marijan rakkaus
Sisäkkäisissä maailmoissa
Joel Haahtelan romaani Marijan rakkaus on mystinen, kerroksellinen ja lohdullinen vaellus vanhojen kaupunkien unohdetuilla kujilla. Mielessä voi aina palata menneeseen, tunnelmaan ja sattumaan, jota ei enää ole.
Mitä on aika?
Aikaa ei ole, on vain päällekkäisiä hetkiä, jotka kerrostuvat. Repaleiset menneisyyden reunat ovat läsnä olevan hetken alla. Rakkauden ensimmäiset hetket eivät katoa, ne ovat tuoreina, alati läsnä – ehkäpä renessanssia odottaen.
Viipyilevä alitajunnan hämäryys on Joel Haahtelan uusimman kirjan tunnelma. Vanhoihin tauluihin tiivistetty hetki, tunnelma ja jokin mikä ei katoa. Mikään mennyt ei ole kadonnut vaan unohdettunakin vaikuttaa siihen, mitä nyt tunnemme.
Lohdullisuus tuntuu niin hyvältä. Ei edes se mitä sanoo vaan millaisen tunnelman se saa aikaan. On aina jotain mitä ei voi sanoittaa, mutta sen tuntee, kun se on läsnä. Läsnä olevana pudotetut sanat ovat totta, ja silloin tyhjyys ei saa sille kuuluvaa sijaa.
Haahtelalle ominainen tyyli
Vaikka Marijan rakkaus ei kuulu Haahtelan Totuuden kaipuu -trilogiaan, on se sama viipyilevyys tässäkin läsnä, tunnistettavana olemisen tapana, tekstin muotona riveillä ja rivien väleissä. Haahtelan kyky houkutella salaperäiseen, toiveikkaampaan maailmaan on sellaista, mitä ihmisinä tarvitsemme.
Marijan rakkaus on tarina rakkaudesta, joka on pudonnut alitajunnan hämärään, mutta joka väkevänä tunkeutuu tähän hetkeen ja on sittenkin totta.
…sureminen on ainaista palaamista, ja jokainen paluu muutti muistoa hieman, teki siitä enemmän omaamme. Ja kun tarpeeksi aikaa oli kulunut, suru ei ollut enää elämään väkivaltaisesti tunkeutunut vierasesine vaan luonnollinen osa, jota ilman ei voinut elää.”
LISÄÄ JUTTUJA:
