Vauhdikas seikkailu Sherwoodin metsässä
Turkuun rantautunut näytelmä Robin Hoodin sydän esittelee kaikkien tunteman sankarin ja hänen mielitiettynsä hieman uudessa valossa. Itsekäs ja pahamaineinen ryöstelijä Iloisine veikkoineen joutuu katsomaan syvälle sydämeensä toimiakseen moraalisesti oikein.
Brittiläisen David Farr’n kirjoittama Robin Hoodin sydän sai kantaesityksensä Englannissa Royal Shakespeare Companyssa vuonna 2011. Suomessa sitä on esitetty aiemmin Porissa ja Suomenlinnassa, mutta nyt näytelmä nähdään Turun Kaupunginteatterin voimin Logomo-teatterissa, missä sen ensi-ilta oli 15. huhtikuuta.
Iloiset veikot: Much (Kimmo Rasila), Pierre (Jukka Aaltonen), Pikku-John (Tom Petäjä), Martin Sherwood (Julia Korander), Will (Stefan Karlsson) sekä Robin Hood (Markus Järvenpää)[/caption]
Milko Lehdon ohjaama näytelmä on hieman modernimpi versio perinteisestä Robin Hoodista. Tästä kielii muun muassa Marionin vahva ja kapinallinen naishahmo, jota vielä korostamassa on prinsessamainen sisko Alice. Kaikkein varhaisimmissa kertomuksissa Robin Hoodista Iloiset veikot eivät suinkaan jakaneet varastamiaan kalleuksia köyhille, ja Robinkin tuntui olevan ilkeä ja väkivaltainen. Myöskään tämän näytelmän alkutilanteessa Iloisia veikkoja ei kiinnosta muiden edesottamukset, vaan joukko ryöstelee itselleen, ja Robin Hood tunnetaan Yorkin kylässä pahamaineisena renttuna. Näytelmän edetessä Robin Hood ja Iloiset veikot käyvät läpi muutoksen, joutuvat tekemään moraalisia valintoja ja kuuntelemaan sydäntensä ääntä – kuinkas muuten kuin naisen vuoksi. ”Nainen on myrsky miehen sydämessä”, jonka vuoksi Iloisiin veikkoihinkaan ei koskaan saanut tuoda naista. Toisin kuitenkin käy.
Tututkin hahmot yllättävät
Näytelmän selkeä päänäyttelijä on kaksoisroolia – Marionia sekä Robinia hämätäkseen mieheksi naamioitunutta alter egoaan Martin Sherwoodia – näyttelevä Julia Korander, joka suoriutuu rooleistaan loistavasti. Korander on myös Martinina täysin uskottava myös yleisölle, ja Martinin hahmon edesottamuksia on jännittävää seurata. Markus Järvenpäälle sopii Robinin rooli kuin nakutettu. Hahmo tuntuu aluksi ärsyttävältä ja koppavalta, mutta muuttuu näytelmän mittaan lempeämmäksi. Huumorin päästessä kukkimaan Robinista alkaa pitää enemmän. Iloiset veikot Stefan Karlsson, Kimmo Rasila ja Tom Petäjä, sekä Marionin palvelijana Pierrenä ja luuttua soittavana tarinankertojana toimiva Jukka Aaltonen pitivät huolta näytelmän komediapuolesta. Erityisesti Petäjän Pikku-John näyttäytyi vitsikkäänä ja sympaattisena isona kaverina, ja hänestä muodostuikin yksi suosikkihahmoistani.
Guy Gisborne (vas., Oula Kitti) ja prinssi Juhana (Miska Kaukonen) juonittelevat Yorkin asukkaiden päänmenoksi
Kuningas Richard Leijonamielen veljeä, luihua prinssi Juhanaa esittävä, koomisista rooleistaan tunnettu Miska Kaukonen oli suorastaan jäätävä. Komediaa ei puuttunut myöskään Juhanan hahmosta, mutta sekin oli naamioitu tietynlaisen mielenvikaisuuden taakse. Juhanan hahmo on verenhimoinen, julma ja säälimätön, eikä hänellä ole ihan kaikki muumit laaksossa. Kaukosen Juhana-hahmo oli varmasti monen muunkin kuin itseni ja seuralaiseni suosikki. Prinssi Juhanan oikeaa kättä, myöhemmin ritariksi ja Nottinghamin sheriffiksi lyötyä Guy Gisbornea näytteli myös näytelmän taistelukoreografiasta vastannut Oula Kitti. Myönnän, että osa juonenkäänteistä saattoi mennä hieman ohi korvien Kitin viikinkimäistä pahiksen komeutta ihastellessa.
Suomen hurjimmat näyttämötaistelut
Näyttelijäsuoritukset olivat loistavia ja luontevia, ja moni repliikeistä kuulosti omaan korvaani enemmän improvisaatiolta kuin harjoitelluilta vuorosanoilta. Näytelmässä kuultiin useita nykyaikaisia letkautuksia, kuten ”herää, pahvi” tai ”jes, nyhtöpossua!”, jotka muuten hallittujen repliikkien joukossa ja keskiaikaisissa lavasteissa kuulostivat lähes absurdeilta ja olivat siksi hulvattomia.
Musikaaleihin ja revyisiin tottuneena olen monesti pitänyt puhevoittoisia näytelmiä hieman tylsinä, joten vauhdikkaat taistelut toivat ehdottomasti kaivattua liikkuvuutta ja äksöniä esitykseen. Tämän mittakaavan taistelukoreografioita on tuskin suomalaisilla näyttämöillä ennen nähty, ja ne oli toteutettu todella hienosti. Välillä taistelut keskeytettiin liikkumattomiksi, kun samaan aikaan näyttämön etuosassa käytiin rauhallisempaa kohtausta. En voinut kuin ihmetellä liikkumattomia taistelijoita; se ei voinut olla niin helppoa kuin miltä se näytti. Osa taisteluiden näyttelijöistä selkeästi omasivat sirkustaiteilutaustaa, ja sen kaltaista akrobatiaosaamista olisi toki voinut käyttää enemmänkin. Miekkailun lisäksi Robin Hoodille ominaisia jousipyssyjä on myös käytössä, ja muutamat sotilaat saavat nuolesta. Jylhät, mutta yksinkertaiset lavasteet pysyivät läpi näytelmän lähes muuttumattomina, lukuunottamatta taustalle projisoitua, vaihtuvaa hologrammikuvaa. Puvustuskaan ei ollut ihan perinteistä sukkahousu-Robinia ja leninki-Marionia, vaan suuri osa hahmoista on puettu nahkaisiin asuihin.
Lapsinäyttelijöiden hahmojen Jethron ja Sarah’n tarina on näytelmän surullisin ja ahdistavin, mutta kieltämättä tämä puoli näytelmästä jää hieman kaiken muun varjoon, sillä näytelmä on kuitenkin yleisilmeeltään hyvin energinen ja hersyvä. Farr on alun perin suunnannut näytelmän lapsille, ja sen ikäsuositus onkin seitsemästä vuodesta eteenpäin. Käsiohjelman suunnittelussakin on otettu lapset ja lapsenmieliset huomioon, sillä sen kannessa komeilee irrotettava miekka! Näytelmä sisältää kuitenkin rajumpiakin kohtauksia sekä jonkin verran raakuutta ja julmuutta, jotka saattavat pelottaa pienempiä tai herkempiä lapsia. Itse kolmekymppisenä koin kyllä ehdottomasti myöskin olevani kohderyhmää, joten aikuinenkin viihtyy esityksessä mainiosti.
Näytelmän kevätkausi Turussa päättyy 19. toukokuuta, mutta Robin Hoodin sydän nähdään uudelleen teatterin syyskaudella 15. syyskuuta alkaen.
Liput ja näytösajat Lippu.fi:stä
