Maaliskuussa julkaistu Marko Annalan romaani Värityskirja on miehen autofiktiivinen esikoisteos, mutta kaikesta huomaa, ettei tekijä asettele sanoja peräkkäin ensimmäistä kertaa. Mokoma-yhtyeen laulajana ja sanoittajana tunnettu Annala tuo kirjassaan esille elämänsä kipukohtia, mutta myös niitä hyviä, pieniä suuria asioita, joita ilman selviytyminen olisi ehkä mahdotonta.
Useat julkisuuden henkilöt ovat viime aikoina kertoneet avoimesti ongelmistaan, masennus tuntuu vaivaavan yhtä jos toistakin. Kansantaudiksikin nimetty masennus on kuitenkin paljon enemmän ja vakavampaa kuin ajoittainen alakulo täällä pimeässä ja kylmässä pohjolassa. Marko Annalalla ei varmaankaan ollut motiivina kirjan kirjoittamiseen julkitulo diagnoosin kanssa, vaan romaanin kirjoittaminen on ollut miehen suunnitelmissa jo vuosia. Omaelämänkerrassa, vaikkakin osittain fiktiivisessä, kertojan masennus kuitenkin nousee pääosaan. Masennus romaanin aiheena ei välttämättä houkuttele lukemaan, eikä Värityskirja todellakaan ole kevyt lukukokemus. Se on luovan ihmisen synkkä kasvutarina nyky-Suomessa, jossa yhteisön paha olo ilmenee muun muassa kouluväkivaltana vuosikymmenestä toiseen.
Tarina etenee kertojan elämässä lapsuudesta aikuisuuteen. Ainakin aikalaislukijalle samaistuminen on vaivatonta, koulumaailma ja viittaukset populaarikulttuuriin tekevät sen helpoksi. Tapahtumapaikat ovat aitoja samoin kuin ainakin useimmat henkilöt. Lukiessa jää täysin sivuseikaksi arvuutella mitkä tapahtumista on todella sattunut kirjoittajalle itselleen, ja mikä on fiktiota, niin tuskallisen todentuntuista ja uskottavaa kaikki romaanissa on.
Rankoista aiheistaan huolimatta Värityskirja on suositeltava lukukokemus. Annalan kirjoittamistyyli on tiivistä, teksti on hiottua. Parisataasivuiseen kirjaan sisältyy runsas ja tunnerikas tarina. Annala on mestari luomaan tunnelmia ja kuvailemaan ympäristöä. Vanha luontoyhteys tulee esille monessa kohtaa, se tuo synkkyyteen väriä ja toivoa niin päähenkilön elämään kuin lukijallekin.
Koska romaani kuitenkin on Marko Annalan omaelämänkerrallinen, on musiikki, bändit ja keikkaelämä vähintäänkin sivuosassa, mutta mitään tarkkaa kuvailua esimerkiksi Mokoman synnystä tai musiikin luomisesta ei kirjassa ole. Värityskirja avaa Annalan lyriikat uudesta näkökulmasta, ja syventää niitä.
Romaani on jaettu neljään, episodimaisesti kirjoitettuun osaan. Osat koostuvat väliotsikoiduista jaksoista joita lukiessa tulee mieleen, että ne voisivat yhtä hyvin olla lauluja, sillä kirjoittajan lyyrikkotausta näkyy. Osien kokonaisuus toimisi hyvin myös elokuvaksi dramatisoituna. Värityskirja-elokuvaa odotellessa siis, ja muutenkin, kannattaa lukea tämä kirja, varsinkin jos kyynelkanavat kaipaa puhdistautumista.