Synninkantajat

Aaron kerää sanoja ja tapahtumia tärkeiden asioiden vihkoon. Oulun teatterin pienellä näyttämöllä herkkä pieni poika kertoo innostuneesti maailman tapahtumista ja kuuntelee Pavarottia, maailman kauneinta musiikkia. Pappa opettaa Aaronille luonnon salaisuuksia ja lintujen ääniä.

Alkamassa on ohjaaja Sakari Hokkasen näytelmäsovitus Pauliina Rauhalan kirjoittamasta romaanista Synninkantajat. Tiedän, että lapsuuden idylli pian rikkoutuu, sillä Rauhalan romaani kertoo lestadiolaisen uskonlahkon kipeimmästä aiheesta, hoitokokouksista, jotka olivat pahimmillaan vakavaa henkistä ja hengellistä väkivaltaa.

Synninkantajat kertoo ihmisistä lahkon asettamien ankarien paineiden puristuksessa.

Sakari Hokkasen näytelmässä näkökulma on pienen pojan. Hokkanen kertoo käsiohjelmassa, että hän eli lapsuutensa helluntailaisessa perheessä, jossa synnintunto istutettiin jo pieniin lapsiin.

Mutta miten täyttää pienen pojan suuri rooli? Olen helpottunut, sillä uskon miltei heti näytelmän maailmaan. Anna Kuusamo loistaa Aaronin roolissa ja Joose Mikkonen on uskottava rakastavana pappana sekä jäyhänä ankarana maallikkosaarnaajana.

Synninkantajissa on myös rakkautta ja yhteisöllisyyttä. Kuvassa Joose Mikkonen, Anna Kuusamo, Antti Launonen, Heli Haapalainen, Tuula Väänänen ja Annika Aapalahti.

Rauhalan romaanissa päähenkilöiden näkökulmat vuorottelevat. Paikoin kerronta pysähtelee ja teos on hidas lukea. Kieli on ihailtavan kaunista ja luontoa kuvataan herkin siveltimen vedoin.

Romaanin teksti on säilytetty vain pienin muutoksin, ja se ei yllättäen tunnu näyttämöllä teennäiseltä lausumiselta. Kerronta kulkee sujuvasti eteenpäin ja alussa on elämän iloa.

Lavastus on ensisilmäyksellä koruton, mutta ympäröivä luonto herää eloon kolmelle suurelle valopinnalle projisoidulla upealla kuvamaailmalla. Tuomo Kalajanniskan kauniit luontokuvat ja videot ovat vaikuttavia.

Hoitokokouksissa rikottiin sukuja, perheitä ja sieluja

1970-luvun lopulla elettiin lestadiolaisessa liikkeessä hoitokokousten intensiivisintä kautta. Maailma muuttui nopeasti, maalta muutettiin kaupunkiin ja saatanan valtakunnan uhka väijyi muun muassa televisiossa. Useat papit erosivat tai heidät erotettiin liikkeestä. Vallan ottivat jyrkät maallikkosaarnaajat.

Hoitokokous oli julkinen rippi, jossa henkisellä painostuksella pakotettiin synnintuntoon, katumukseen ja anteeksipyyntöön. Pahimmissa tapauksissa seurauksena oli eristäminen koko yhteisöstä.

Näytelmässä Aaronin isoäidin (Tuula Väänänen) osallistumista muun muassa kirkkokuoroon ja diagoniatoimintaan ei katsota hyvällä. Aaronin tätiä, Aurooraa (Annika Aapalahti) syytetään seurustelusta vääräuskoisen Juhanin (Antti Launonen) kanssa.

Aaronilla ja isoäidillä on aivan erityinen suhde. Kuvassa Anna Kuusamo ja Tuula Väänänen

Ristiriidat uskonyhteisön sisällä sekä törmäykset muuttuvan ympäröivän maailman kanssa eivät voi olla vaikuttamatta pieneen poikaan. Herkkä Aaron luo omaa maailmaansa, johon hän pakenee yhä syvemmälle.

Aaronin unet ja todellisuus sekoittuvat. Sarjakuvan Tex Willer on paha pahoille ja hyvä hyville hoitokokouksen syytösten ja Winchesterin luotien viuhuessa ympärillä. Jeesuksen kanssa hän pelaa jalkapalloa, ja vapahtaja on vienyt biologian kirjasta lisääntymistä käsittelevät lehdet samalla tavoin kuin syksyllä lehdet puista.

Synninkantajat on parhaimmillaan voimakasta teatteria

Ensimmäisellä puoliajalla kuvitetaan kirjan tapahtumia ja kaikki ratkaisut eivät ole järin tyylikkäitä. Esimerkiksi jättimäinen koira on pelkästään hölmö, ja rikkoo pariin otteeseen tunnelman.

Loppua kohden kerronta tiivistyy ja pienellä näyttämöllä nähdään hienoa teatteria. Parhaimmillaan teatteri on voimakasta kokonaisvaltaista tunnetta, jota ei muissa taiteenlajeissa pystytä saavuttamaan.

Isoäidillä on maaginen yhteys luontoon. Kauniit kuvat luovat tunnelman. Kuvassa Tuula Väänänen ja Antti Launonen.

Pieni näyttämö on intiimi, esitys ja näyttelijät ovat lähellä. Lopun surrealistinen kuvasto äänineen ja tunnelmineen on kuin eloon herätetty Dalin maalaus tai Hieronymus Bochin Maallisten ilojen puutarha. Jo pelkästään tämän takia kannattaa lähteä teatteriin.

Synninkantajien näyttelijätyö on uskottavaa ensimmäisestä kohtauksesta viimeiseen. Lavastuksen kuvasto on hienoa, ja paikoin on mahdollista kokea upeaa intensiivistä teatteria.

Loppukohtaus ei ole mikään kliimaksi, mutta sen voi nähdä myös sovintona. Ehkäpä näinä aikoina tarvitaan myös pieni annos lohdutusta ja vapahdusta.

Oulun teatteri: Synninkantajat. Käsikirjoitus Synninkantajat romaanista Pauliina Rauhala. Ohjaus ja sovitus Sakari Hokkanen, Lavastus- ja pukusuunnittelu Ulla-Maija Peltola. Valosuunnittelu Elina Romppainen, Äänisuunnittelu Olli Paakkolanvaara, Edvin Nurmela. Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Saija Mäki, Projisointisuunnittelu Tuomo Kalajanniska. Rooleissa Anna Kuusamo, Tuula Väänänen, Joose Mikkola, Annika Aapalahti, Heli Haapalainen ja Antti Launonen. Ensi-ilta pienellä näyttämöllä 11.9. Pieni näyttämö 16.10.

LISÄÄ JUTTUJA: