Satu Rämö: Jakob

Islannista Suomeen

Satu Rämön Hildur-dekkarisarjan kolmas osa Jakob vie rikosetsivä Hildur Runarnsdóttirin Islannista Ylläkselle, kun hän lähtee auttamaan vaikeuksiin joutunutta työpariaan Jakobia.

Tarina alkaa Islannin länsivuonoilta, kun kalankasvatusaltaasta löytyy ruumis. Pian toisessa syrjäisessä kolkassa tapahtuu uusi outo väkivallanteko. Ja pian toisaalla kolmas. Hildur ja suomalainen Jakob huomaavat olevansa pian keskellä kummallisia kuolemia ja pahoinpitelyjä, jotka kaikki viittaavat jotenkin vanhaan islantilaiseen joulupukkiloruun.

Tutkimusten aikaan Jakob taistelee myös lapsensa huoltajuudesta ja joutuu lähtemään kesken kiireisten tutkimusten Suomeen huoltajuusoikeudenkäyntiin. Pian Hildur kiirehtii työparinsa tueksi Ylläkselle, ja vaikka hän ei voikaan virallisesti tapausta tutkia, sotkeutuu hän silti tutkimuksiin.

Ympäristörikoksia ja vanhoja loruja

Islannissa tapahtuvat rikokset kietoutuvat ympäristörikoksiin, ja etenkin hevosten ympärillä pyörivää veribisnestä selitetään varsin paljon. Sinänsä tämä on mielenkiintoista tietoa ja sellaista, josta lukija ei välttämättä ole koskaan kuullutkaan – toisaalta siinä hypätään varsin kauas dekkarin syvimmästä olemuksesta eli itse rikosten selvittämisestä.

Islannissa tapahtuvien rikosten kietominen joulupukkiloruun on hieman sekavaa ja hämmentävää suomalaiselle lukijalle, jolle koko loru on outo. Tätä ei avata mitenkään tarkemmin kirjassa, joten sen merkitys jää varsin epäselväksi.

Myös Hildurin toimet Suomessa hämmentävät. Vieraan maan poliisina hän sotkeutuu varsin paljon tutkimuksiin Suomessa ja valehtelee muun muassa henkilöllisyydestään. Toki se, että hän haluaa auttaa työpariaan, on ymmärrettävää, mutta samalla lukijana tuli pohdittua käyttäytyisikö oikea poliisi todella niin.

Dekkari täynnä juonenkäänteitä

Kirjasarjan tässä osassa Jakobin menneisyys alkaa kummittelemaan. Teos keskittyykin pitkälti hänen taustoihinsa – kuten romaanin nimi antaa jo olettaa.

Kirjassa on varsin paljon erilaisia juonenkäänteitä ja rikoksia tutkittavana. Lukijan mielenkiinto pysyy yllä, kun yllättäviä tapahtumia ja asioita paljastuu pitkin matkaa. Vaikka Jakob on kirjasarjan kolmas osa, se toimii myös itsenäisenä dekkarina, koska kirjan keskeiset henkilöt ja heidän väliset suhteet esitellään hyvin.

Tämän kirjan perusteella on helppo ymmärtää Hildur-sarjan suosiota: kirjassa on niin paljon yllättäviä elementtejä, ettei loppuratkaisua ole helppo arvata, vaikka vihjeitä tapahtumista saa pitkin matkaa.

Kirjaa voi suositella kaikille, jotka etsivät kevyttä viihdyttävää luettavaa.

Jakob
Satu Rämö

WSOY


LISÄÄ JUTTUJA:

Laura Lehtola - Takapenkki Patriarkaatti