Seikkailu kotiplaneetan joka kolkkaan sinfoniaorkesterin säestyksellä
Planeettamme Maa on eräs televisiohistorian massiivisimpia dokumenttituotantoja. Sarjaa varten kuvattiin 40 kuvausryhmän voimin 10 000 tuntia videomateriaalia yli 200 kohteessa. Sen sykähdyttävimmistä kohtauksista on koottu live-esitys, joka vihdoin saapui myös Suomeen.
BBC:n palkittu luontodokumentti Planeettamme Maa on brittiläisen tuottajan Alastair Fothergillin kunnianhimoinen luomus, joka esittelee kotiplaneettaamme ja sen asukkeja laaja-alaisesti. Sarja on visuaalisesti vangitseva ja George Fentonin siihen säveltämä musiikki tukee tapahtumia täydellisesti. Fentonin sävellyksiä on käytetty runsaasti elokuvissa ja hänen taidonnäytteitään on kuultu myös BBC:n dokumenteissa aiemminkin.
Maaliskuun alussa FKP Scorpion -sarjasta live-esitykseksi kokoama BBC Worldwiden kanssa yhteistyössä toteutettu suurtuotanto saapui Suomeenkin, ensimmäisenä päivänä Helsinkiin ja toisena Turkuun. Konsertissa yhdisteltiin ainutlaatuisella tavalla dokumenttielokuvan ja sinfoniaorkesterin konsertin elementtejä. Musiikista vastasi 80-henkinen Prahan filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Matthew Freeman. Sarjan vaikuttavimpia kohtauksia esitettiin konsertissa full HD -laatuisena valtaosan lavasta vallanneelle jättiscreenille orkesterin livesäestyksellä tuettuna.
Tiivistettyjä tietopaketteja
Tällaisia toteutuksia ei kovin usein pääse todistamaan, joten odotukset olivat luonnollisesti korkealla. Erityisesti sen takia, että ainakin oma kokemukseni jo televisiosarjasta on ollut maailmoja avartava. Iltaa isännöi näyttelijänä ja luonnonystävänä tunnettu Pirkka-Pekka Petelius. Odotin juontojen tapahtuvan videoesitysten aikana, kuten sarjassakin. Alussa esitetyssä introvideossa, jossa käsiteltiin elämälle otollisten olosuhteiden syntymistä maapallolla, juonto tapahtuikin videon aikana. Helpotuksekseni kuitenkin kaikki muut juonnot tapahtuivat videoiden välissä, jolloin ne eivät häirinneet orkesterin esitystä.
lllan isäntänä toimi näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius, joka tunnetaan myös luonnonystävänä Kuva: Herbert Schulze
Peteliuksen juonnot olivat hyvin informatiivisia ja niissä käsiteltiin niin tulevaa videomateriaalin sisältöä kuin niissä käytettyjä tuotannollisia ja teknisiä menetelmiäkin. Erityisesti lumileopardin kuvaamiseen oli panostettu kahden kuvaajan työaikaa, sillä olosuhteet ovat Himalajalla haastavat ja eläin itsessään on niin arka ja liikkuu laajalla alueella. Aikaviivetekniikalla kuvatut maisemakohtaukset tarjosivat huikean esityksen vuodenaikojen vaihtelusta ja luonnon monimuotoisuudesta. Luoliin sijoittuneissa kohtauksissa käytössä oli pimeänäkökameroita ja lentäviä lintuja kuvattiin gimbaalilla, joka on käytännössä erikoisrakenteiseen telineeseen sijoitettu tietokoneella suunnattavissa oleva kamera, jossa on kuvanvakausjärjestelmä. Lopputuloksena on visuaalisesti todella vaikuttavaa kuvamateriaalia mitä moninaisimmista ympäristöistä.
Audiovisuaalista ilotulitusta ja suuria tunteita
Sävellykset olivat selvästi suunniteltuja kohtauksiin, sillä telmiviä jääkarhuja ja pesästä lähteviä mandariinisorsia säestetään kepeällä ja iloisella musiikilla ja takaa-ajot ja muu dramatiikka, kuten neitokurkien taistelu Himalajaa ylittäessä, saavat osakseen synkempiä ja mahtipontisempia sävelmiä. Henkilökohtaiseksi suosikikseni nousi majesteettinen valkohai saalistamassa hylkeitä, kohtaukseen sävelletty musiikki nosti niskavillat kohti kattoa. Osassa kohtauksia mukana oli mezzosopraano Haley Glennie-Smith, jonka eteerinen ääni saa aikaan surumielisen, luolastokohtauksissa jopa aavemaisen tunnelman. Sävellykset tukevat kautta linjan videomateriaalin tunnelmaa, eikä kylmiltä väreiltä ja kosteilta silmäkulmilta voi välttyä.
Sinfoniaorkesterin säestyksellä luontodokumentin tunteet korostuvat entisestään Kuva: Marty Colbeck
Filosofisen aspektin ilta sai, kun Petelius esitteli selviytymisestä ja suvunjatkamisesta kertovaa, konsertin viimeistä videota. Kun puhutaan siitä, miten planeetta pärjää, tarkoitetaan huomattavan usein sitä, miten ihminen pärjää. Planeettahan on ollut olemassa jo miljardeja vuosia ja selvinnyt lukuisista massasukupuutoista. Nyt onkin tahdon asia, missä kunnossa planeetta halutaan jättää jälkipolville. Tämän videon päätteeksi nähdyssä kohtauksessa jääkarhu ui sulavalla jäämerellä etsien jalansijaa. Jääkarhua pidetäänkin ilmastonmuutoksen symbolina. Surumielinen musiikki korosti tunnelmaa entisestään ja useammatkin yleisön edustajat etsivät taskuistaan nenäliinoja.
Mikä kuitenkaan olisi konsertti ilman encorea? Lopuksi yleisölle tarjottiin vielä maistiaisia seuraavasta suurtuotannosta, Frozen Planetista. Humoristinen pingviinien pesänrakennusta esittelevä kohtaus oli mukava kevennys vakavasti päättyneen dokumentin perään ja kohtauksen musiikkikin oli sopivasti duurivoittoinen ja hilpeä. Koko konsertin päätti vielä ilman videota esitetty Prahan filharmonisen orkesterin reipas päätöskappale, joka jätti tunnelman hyvin lähelle Turkuhallin korkeaa kattoa.
Tapahtumaa mainostettiin lapsiystävällisenä, eikä videomateriaalissa ollutkaan mitään lauantai-iltojen Avarasta Luonnosta poikkeavaa, mutta myöhäinen esitysaika saattoi karsia jonkin verran nuorempaa yleisöä joukosta. Jäähallin katsomoista oli lisäksi käytössä hyvin pieni osa, mikä osaltaan saattoi vaikuttaa siihen, että halli tuntui melko kylmältä. Osalla yleisöstä olikin takki päällä koko konsertin ajan. Tapahtuman audiovisuaalinen toteutus oli kuitenkin kerrassaan huikea. Voisin uskoa, että tällaisilla tapahtumilla saadaan lisää kiinnostunutta yleisöä sinfoniaorkestereillekin, kun huomataan, miten monipuolisesti sillä pystytään kuvaamaan tunteita.
LISÄÄ JUTTUJA:
