Samae Koskinen ja Korvalääke keikalla teatterissa

Yksi suosikkiartisteistani – armoitettu melodian taituri ja sujuva sanoittaja – Samae Koskinen saapui Ouluun Teatteri Rioon bändinsä Korvalääke kanssa 19. tammikuuta. Nyt ei käydä läpi settilistaa, tässä jutussa puhuu itse maestro.

Olen sitä mieltä, että rokkia ja poppia pitää soittaa hämyisällä klubilla, yöllä ja lujaa. Ajat eivät ole entiset, sillä muinoin niin vihaiset ja räkäiset tututkin punkkarit täyttävät nyt konserttisaleja. Ja ennen sai baarissa polttaa tupakkaa.

Nyt oli kuitenkin oltava ennakkoluuloton, sillä Samae Koskinen ja Korvalääke saapuivat Teatteri Rioon. Mietin minne olen menossa: teatteriin, konserttiin, vai rokkikeikalle? Mitä sinne pukisi päälle, pitääkö pukua puhdistaa kissankarvoista? Vedän Docksit ja rokkifarkut jalkaan ja lähtiessä nakkaan vielä mustan pikkutakin niskaan, sillä onhan Samaellakin aina sellainen. Jollain sumealla logiikalla näin ei voi epäonnistua.

Samae Koskinen ja Korvalääke soittaa komean ja monipuolisen keikan, biisit uudelta levyltä nousevat esiin ja vanhemmista biiseistä saamme kuulla yllättäviäkin valintoja. Yleisö on pian mukana ja takanani istuvat mimmit haltioissaan. 

Vielä keikka-fiiliksissä olemme matkalla narikkaan, kun ihan yllättäen tarjoutuu tilaisuus ja kunnia päästä jututtamaan itse illan tähteä. Esiin hiipivä paniikki on työnnettävä taustalle ja lähdettävä tekemään täysin valmistautumattomana ensimmäistä oikeaa livehaastattelua.

Jännittävä kohtaaminen takahuoneessa

Samae Koskinen ottaa toimittajat lämpimästi vastaan ja puhelimestani löytyy viimein sanelin. Mitä tässä nyt keksisi? Vältän tietoisesti naistenlehtien reportaaseja, ja en ole kiinnostunut artistien yksityiselämästä. En halua, että musiikin kautta syntyneet mielikuvat menevät pilalle. En tiedä Samae Koskisen siviiliminästä, tai edes urasta oikeastaan yhtään mitään.

Jotakin on kysyttävä. Mikä fiilis jäi keikasta, pidätkö enemmän tällaisesta ympäristöstä kuin keikasta klubilla?

– Oli tosi mukavaa ja tämä on upea paikka. Tämä on vähän kuin konserttisali niin, ettei heti saa sitä välitöntä vastastausta yleisöltä, diggaako ne vai ei. Kyllä siinä huomasi ne huutavat mimmit jotka niitä sydämiä lähettelee. Muuten se näkymä lavalta on mustaa massaa, jossa on vain muutama valopiste.

– Täällä on erilaista kuin ihan lähellä yleisöä. Molemmissa on puolensa. Tuossa on kivaa se, ettei tartte koko ajan vetää täysillä ja saa soittaa iisejä biisejä sinne väliin.

Pitääkö tällaisessa paikassa tehdä enemmän, että saa yleisön kunnolla mukaan?

– Ei. Kyllä se on aina sama joka paikassa, että yleisö pitää erikseen voittaa puolelleen. On tärkeää, että pyrkii tekemään sen niin hyvin kuin pystyy. Sitten on kiva huomata jos siinä on onnistunut.

Juttelimme keikan jälkeen muutaman ihmisen kanssa ja he olivat aika hurmioituneissa tunnelmissa.

– Ymmärrän, että elän aika etuoikeutettua elämää, että ihmiset tulee ja kuuntelee mitä mä teen, ja jos voi jonkun päivää parantaa, ei paljon siistimpää juttua ole.

Marjo ja Anna-Miili

Sinulla on tosi positiivinen meininki, kuvaajan kanssa teimme edellisen keikkajutun Timo Rautiaisesta & Trio Niskalaukauksesta. Tässä on hauska kontrasti. Niskalaukaus junttaa todella synkkää metallia, ja sinä soitat ilon kautta?

– No toisaalta ilon kautta, mutta luulen, että meillä on Rautiaisen kanssa paljon yhteistä. Meillä on paljon samoja aiheita, mutta me vaan käsitellään sitä eri vinkkelistä. En nyt voi sanoa, että tämä olisi niin, että ollaan pienemmän tai heikomman puolella, mutta jotakin semmoista siinä on. Luulen, että meillä on pyrkimykset ihan samat, mutta keinot vähän erilaiset.

Kunnianhimoisella tekemisellä ja vähän sattumalta muusikon uralle

Hienon keikan jälkeen jutustelimme vähän siitä miten tähän on tultu. Kotiläksyt on tekemättä, mutta Samae juttelee leppoisasti ja kertoo musiikkiurastaan.

Samae Koskinen oli lapsena musiikkiluokalla ja hän kertoo, että on ollut musiikista kiinnostunut pienestä asti. Hyviä fiiliksiä hän on aina saanut levyjen kuuntelusta. Kuusivuotiaana isä laittoi Samaen musiikkileikkikouluun ja hän aloitti kitaransoiton.

– Luulen, että tietty perusmusikaalisuus sai mut teini-ikäisenä perustamaan hevibändejä, öriseen ja sahaamaan kitaroita – Samae nauraa.

– Mun eka bändi oli joskus parikymppisenä Sister Flo, jonka kanssa alettiin keikkaileen ja tekemään levyjä. Ihan sattumalta tästä tuli ammatti, vaikka en ikinä ajatellut silleen.

Samae Koskinen on nyt elättänyt itsensä noin 15 vuotta musiikilla. Oliko joskus muita urahaaveita?

– Ei. Mä kävin sivarin kirjastossa ja tein sen jälkeen siellä sijaisuuksia. Se oli tosi kivaa ja tykkäsin kyllä tosi paljon, mutta olen ollut onnekas, että saan tehdä musiikkia ja levyt soivat jonkin verran radiossa.

Samae vastaa hyväntahtoisesella huumorilla epäonnistuneisiinkin kysymyksiin

Yllätyksenä tulleessa tilanteessa jännittää ja alan upota sanojeni kanssa suohon. Uusi levy Hillitön elämä on kuten sen ensimmäinen biisi, Tosi hyvä. Levy ei kuitenkaan ole jättänyt samanlaista jälkeä kuin pari edellistä. Epäonnistun sanavalinnoissani ja tunnen, että haukuin maestron uuden hengentuotteen. Samae kuittaa tilanteen rennolla otteella ammattimaisesti.

– Omasta mielestä aina, mitä mä teen viimeksi on parasta. Jos sitä ei kokisi silleen, ei olisi mitään syytä enää tehdä mitään. Välissä on oppinut jotain ja näkee asiat vähän eri tavalla. Mä en suostu siihen, että kattoisin hirveästi taaksepäin. Musan teon on pakko olla tavallaan leikkiä, että siitä nauttii.

Koen autistisen hetken ja tartun Samae Koskisen sanoitusten nostalgiaan. En ole tilanteessa järin nopea ja poskia kuumottaa haastattelua purkaessa. Samae hörppää vettä ja kertoo myöhemmin, että viettää tipattoman tammikuun. Joskus saattaa joutua tilanteeseen, jolloin toivoo, että olisi tehnyt saman päätöksen.

Teet nostalgisia lauluja – ennen kuunneltiin hyviä biisejä ja baarissakin sai polttaa tupakkaa?

– Kyllä mä huomaan, että siinä on vähän sellaista. Olen pian nelikymppinen ukko ja jossain kohti huomaan palaavani joihinkin hetkiin…

Kun suossa ollaan, miksi en kaivaisi itseäni syvemmälle? Onko sinun yleisökin sen ikäistä, että ne tulee muistelemaan niitä samoja asioita?

– Ei. Esimerkiksi Jonnet ei muista – siinä on se ajatus, että mitä sitten, vaikka joku ei muista jotain ritariässää. Se on mun mielestä tosi antinostalginen biisi. Siinä on semmoinen läppä, että jokaisen muistot on omia.

– Mun vanhemmilla oli omat, mulla on omat muistot ja mun lapsilla tulee oleen omat. Mutta elämässä en niin katso taaksepäin. En ole hirveesti miettinyt noin – en pidä biisejä kauhean nostalgisina.

– Omat sellaiset (artistit), joita katson ylöspäin, on klassista rock-musaa –  just kingsit ja beetlesit, joista oon varmaankin ammentanut. Yritän silti pitää itseni jollakin tasolla ajan tasalla ja elää tätä hetkeä. En mieti miksi kaikilla ei ole enää leveet lahkeet ja kukkia päässä.

Muistelemme Samaen soolokeikkaa Koiteli Elää -tapahtumassa, jossa pienenpienen Truba-lavan eteen kertyi valtava yleisö – ihmismeri näytti jatkuvan kauas horisonttiin. Ajatus on yhteinen, että tunnelma oli hieno. Kysyn lopuksi, että milloin taas nähdään Oulussa.

– Toivottavasti pian, täällä on ihan mahtavaa. Sitä mää en oo vielä oppinut – vieläkin oon ihan varma joka keikka-ilta, että kukaan ei tuu. Jos joku tuleekin, ajattelen että ne heittää tomaateilla, mutta joudun aina pettymään. Näen jokaisen konsertin semmoisena, että lähden voittamaan itseni siellä, haaliin yleisön puolelleni.

– Vaadin itseltäni tietyn intensiteetin. Yks asia minkä olen oppinut on, että sillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä, miltä se kuulostaa, kunhan on tilanteessa ihan sataprosenttisesti läsnä. Varsinkin soolokeikoissa on tärkeämpää, että reagoi ihmisten fiiliksiin kuin miettii, että nyt pitää soittaa tämä homma täydellisesti.

– Bändikeikat ja soolokeikat on hyvin erilaisia, soolokeikoilla tulee tekstit paljon enemmän esiin. Niissä ei saa ihan tuollaista hurmiota, ne on kaksi eri juttua.

Tämä oli hieno ilta hienon musiikin ja ihmisten seurassa. Keikan jälkeen yleisö ja artisti ovat hengästyneitä. On tunne, että paljon oli annettu ja otettu vastaan. Näin on joskus, kun on onnistuttu.

LISÄÄ JUTTUJA: