Pentti Linkola: Ihminen ja legenda
Finlandia-palkittu elämäkerta kunniottaa elävää legendaa
Pentti Linkola on kiistelty persoona. Toisille hän on ihmisvihaaja ja ekofasisti, toisille ympäristöguru ja esikuva. Riitta Kylänpää kirjoitti kattavan, hieman surumielisen elämäkerran Linkolan elämästä lapsuuden vuosista vanhuuden heikkouteen ja luopumiseen. Teos voitti vuoden 2017 Tieto-Finlandia palkinnon.
Pentti Linkola on taitava provosoija. Usein hänen hyökkäyksensä kulutusyhteiskuntaa ja kasvavaa ihmispopulaatiota vastaan herättää raivoa mediassa. Populaatio on oikea termi, sillä Linkolalle ihminen on yksi eläinlaji muiden joukossa vain sillä erotuksella, että ihminen on äärimmäisen tuhoisa eläin.
Ihmisen kannansäätelyn Linkola nostaa puheenaiheeksi säännöllisin väliajoin inhimillisesti rankoilla ulostuloilla. Viimeisimpänä nykyisen kulttuurieliitin sykettä ja verenpainetta nosti tuumailu, että Afrikan ja Lähi-Idän pakolaisten pitäisi antaa hukkua Välimereen. Luonnolliseen kannansäätelyyn puuttuminen on rikollista.
Elämäkerrassa käsitellään useita samankaltaisia kohuja. Linkola menetti vaikutusvaltaisia tukijoita esimerkiksi ehdottamalla sotatoimien kohdistamista hedelmällisessä iässä oleviin naisiin ja tyttölapsiin, nämä kun ovat avainasemassa ihmispopulaation liikakasvussa.
Vaikuttaa, että voimakkaimmat ja epäsovinnaisimmat kannanotot sijoittuvat samaan aikaan Pentti Linkolan vaikeimpien masennusjaksojen kanssa. Elämäkerta on luettavissa myös masennuskertomuksena, jossa pahat jaksot seuraavat vääjäämättä toisiaan. Pettymys ihmiskuntaan jätti jälkensä.
Lapsuudesta vanhuuteen
Elämäkerta alkaa lapsuusvuosista akateemis-poliittiseen eliittiin kuuluvassa perheessä. Pentti Linkolan isä oli Helsingin yliopiston rehtori ja 1930–1940-lukujen vaikutusvaltaisimmat henkilöt kuuluivat perheen tuttavapiiriin. Pentin opinnot ja akateeminen elämä jäivät sivuun jo aikaisessa vaiheessa – kenttätyö luonnossa kutsui.
Linkola on ollut aktiivinen ja taitava poleeminen kirjoittaja ja luonnon puolestapuhuja. Perhetaustasta ja tuttavuuksista on luultavasti ollut etua sanomaa esille tuotaessa. Elämäkerrassa tavataan useita kulttuurivaikuttajia.
Pentti Linkola on elänyt niin kuin on opettanut. Kalastaja teki jopa 18-tuntisia päiviä säistä piittaamatta. Kotiin ei hyväksytty mitään nykyajan hapatuksia – lahjaksi saatu kaasulämmitinkin jouti pihalle hankeen. Vaimo ja lapset olivat mukana ankarassa arjessa. Sivulauseista on aistittavissa, että Pentti oli ankara niin itselleen kuin perheelleen.
Linkola on itseoppinut ornitologi. Nuoresta pitäen hän taivalsi Ahvenanmaan saaristossa ja metsissä linturetkillä. Elämäkerrassa on paljon luetteloita kulloinkin havaituista lintulajeista. Jos lintuharrastus ei ole sydämenasia, tämä on paikoin puuduttavaa. Toisaalta virkeä lukija pääsee mukaan ornitologin maailmaan, jos malttaa pitää lintukirjaa käsillä.
Vuosi vuodelta Linkola huomasi, että hänelle rakkaat metsät oli hävitetty. Metsähallituksen vimmainen avohakkuupolitiikka oli lannistavaa. Samalla hävisi linnuille tärkeitä elinympäristöjä ja lintulajeja. Pentti Linkola tunsi menetykset syvästi ja henkilökohtaisesti. Voimattomuus tuhoavan koneen edessä aiheutti alakuloa ja masennusta.
Elämäkerran sävy on hyvin kunnioittava ja ymmärtävä. Elämäkertakirjallisuus elossa olevista legendoista on oma lajinsa. Jotakin jää varmasti kertomatta, mutta teoksessa on kuitenkin rehellinen tuntuma.
Linkolan elämäkerrassa on valtavasti tietoa. Lähdeaineisto on laaja ja kattava. Riitta Kylänpää on haastatellut Linkolaa sekä hänen läheisiään ja tuttaviaan. Käytössä on ollut myös Linkolan päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa.
Vanhuuden päivinä Pentti Linkola näkee paljon unia ja kerää unilintuja. Unilintupisteitä on jo yli kolmekymmentä. Unissa hän on nähnyt jo muuttohaukan, kanahaukan ja rantasipin.
LISÄÄ JUTTUJA:
