Massiivinen O, on kertomus nykypäivän informaatiotulvasta. Päähenkilöinä ovat tavalliset ihmiset kummallisten tapahtumien keskellä. Kirja vyöryttää eteen lukuisia ahdistuksia ja kummallisia neurooseja. Romaani on ennen kaikkea kertomus tästä ajasta, elämästä 2010-luvulla.
Yli 850 sivua pitkässä romaanissaan Miki Liukkonen tuo lukijoiden eteen useita päällekkäin tapahtuvia kertomuslinjoja. Romaanissa voi seurata uimajoukkueen valmistautumista olympiakisoihin tai taiteellista liukumäkiä suunnittelevaa miestä ja tämän Tanskan kuninkaallisessa teatterissa työskentelevää vaimoa. Romaanissa kerrotaan varastoon itsensä lukinneesta neuroottisesta miehestä. Se tuo eteen myös ravihevosia kasvattavan romaniperheen, jotka aikavääristymä takia elävät kaksi tuntia tulevaisuudessa muihin ihmisiin nähden. Romaani kertoo Bach-faneista, jotka kehittelevät muuntohuumeita ja tekevät ihmiskokeita. Se on tarina myös Post-it-lapuilla kommunikoivasta fysiikanopiskelijasta ja munakoisoja soittavasta miehestä. Se kertoo myös Espanjassa asuvasta narkkarista ja sokeutuvasta pianistista. Romaanin edetessä nämä erilliset juonilinjat risteävät, ja henkilöt kietoutuvat osaksi muita kertomuksia.
Kaiken kaikkiaan romaani vyöryttää lukijalle yli sata henkilöhahmoa, joista huomattavalla osalla on jonkin asteisia pakko-oireita tai neurooseja. Tämä massiivinen henkilögalleria tuo omat haasteensa lukijalle. Etenkin romaanin alku vaatii keskittymistä, jotta pysyy eri kertomuksissa ja henkilöhahmoissa mukana. Kun romaanissa pääsee vauhtiin, erillisten tarinoiden seuraaminen käy yllättävän helposti, vaikka niiden välillä liikutaan poukkoillen. Romaanin tapahtumiin kietoutuu outo aikavääristymä ja kummalliset tapahtumat ajassa.
Paikoitellen Liukkosen teksti on tarkkaa yksityiskohtaista kuvausta ja nämä kuvaukset tekevät romaanista raskasta luettavaa kun tapahtumat junnaavat paikallaan, esimerkiksi pitkät – lähes sivun mittaiset – luettelomaiset tarjoilulistat puuduttavat. Välillä kuvailut ovat kaunista runollista kieltä, jotka loihtivat lukijan eteen kauniita mielikuvia. Toisinaan taas tapahtumia vyörytetään lukijalle sellaisella intensiteetillä, että ne tempaavat mukaansa. Kokonaisuudessaan kirjan vaihteleva tyyli on mielenkiintoista ja toimivaa. En muista lukeneeni vastaavaa romaania, jossa olisi ollut näin paljon henkilöitä, juonilinjoja tai tyylillisiä vaihteluja, ja eriskummallisuudessaan O on varsin mielenkiintoinen kirja.
O kuvaa aikaamme ja sen teemana voi pitää tietotulvaa, jossa elämme. Se kertoo siitä valtavasta tiedon määrästä, joka ympäröi meitä ja kuinka verkko vie taidon keskittyä asioihin. Kun tarvitsee tietoa, sitä hakee verkosta ja huomaa harhautuvansa muun tiedon pariin – Hondan moottorin tilavuuden selvittämisen yhteydessä ajautuu googlaamaan basilikan kasvatusohjeita, kuten Liukkonen romaanissaan tuo esille. Tämä hyppely internetissä asiasta toiseen, tuo meille loputtoman määrän pirstaleista tietoa, mutta ei lopulta mitään oleellista. Ihmisistä tulee nippelitiedon asiantuntijoita ja heillä on paljon hajanaisia tiedonjyviä, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Ne antavat asioista monimutkaisen kuvan ja kokonaiskäsitystä on mahdotonta luoda. Kirja kertoo siitä ihmisen halusta ymmärtää asiat ja selvittää miksi ne ovat siten kuin ovat.
Lukuisten romaanihahmojen neuroosit toimivat heille keskittymisen paikkana. Kun he keskittyvät, esimerkiksi lukemaan repliikkejä post-it-lapuilta, he sulkevat ympäröivän maailman mielestään ja pysäyttävät jatkuvan informaatiotulvan. Neuroosit ovatkin aikamme ilmentymä.
Tätä epäoleellista tietoa myös O on tulvillaan. Lukuisissa alaviitteissä Liukkonen suoltaa lukijalle runsaasti nippelitietoa ja näennäistä faktaa, kuin osoittaakseen kuinka normaalia ja helppoa on tällaisen turhan ja merkityksettömän tiedon jakaminen. Sitä tulee eteemme ihan joka puolelta, jopa romaaneissa. Tämä on juuri se kirjan ydin, elämme maailmassa, jossa tietoa on liikaa tarjolla.