Haastattelussa: Antti J. Saari

Tohtori-taiteilijan luovat ruuhkavuodet

09.10.2019
Teksti:
Kuvat:
Tiia Leponiemi ja Antti J. Saaren kotialbumi

Olen saanut puhelimeeni koordinaatit P63°479.442, E23º972.869. Tiedän suurin piirtein määränpään ja matkan keston, mutten perillä odottavaa näkymää tai tunnelmaa. Mahassa tuntuu pienoinen kutkutus ja suupieliä hymyilyttää – olenhan yllättäen matkalla kohti kauhumusiikkivideon kuvauspaikkaa.

Tie allani muuttuu valtatiestä metsäautotieksi ja lopulta poluksi, jota pitkin astelen kassit olalla ja kumpparit kainalossa loputtomalta tuntuvan ajan. Läheiseltä suolta kantautuu linnunääniä, tuuli helisyttää ruskan kellastamia haavanlehtiä ja aurinko pilkahtelee metsäisten mutkien takaa – kunnes yhtäkkiä äkkään pusikossa kasvottoman pukumiehen ja tutun silmälasipäisen hahmon.

Pelien kauhuhahmot veivät mennessään

Idea musiikkivideon kuvaamisesta syttyi Antti J. Saaren mielessä oikeastaan vasta pari kuukautta sitten, mutta sisällön ja tematiikan kypsyminen juontavat juurensa vuoteen 2018. Keski-Pohjanmaalla lääkärinä työskentelevä Saari sai tuolloin pyyntöjä luennoida lasten ja nuorten vanhemmille pelaamisesta, peleistä ja niiden vaikutuksesta.

Antti J. Saari. Saaren kotialbumi.

Aihe vaikutti mielenkiintoiselta ja läheiseltä, sillä koululääkärinä ja vanhempana pelaaminen oli hänelle tuttu puheenaihe. Saari päätti selvittää asiaa ja tutustua pelimaailmaan myös ajankohtaisesti, jotta tietää, mistä puhuu.

Musiikkivideon päähenkilö ja osa kauhuhahmoista.

Pelaamisen myötä Saarta itseään alkoi yllättäen kiehtoa ajatus epätoivoisesta ja ahdistuneesta päähenkilöstä, jota uhkaavat pelimaailman tutut kauhuhahmot. Hän päätti yhdistää pelien kauhukuvastoa omaan musiikkituotantoonsa.

Hengästyttävän täyttä elämää

Vaikka haastateltava on itselleni tuttu ihminen jo lapsuudesta, paljastuu hänestä uusia ja yllättäviä asioita jutustellessamme pari viikkoa musiikkivideon kuvausten jälkeen. Istumme Saaren perheen keittiöpöydän ääressä. Takanani raksuttaa vanha seinäkello ja laseista aukeaa näkymä taloa ympäröiville pelloille.

Muistan Saaren korttipeleistä, soittokeikoille matkaavasta vihreästä pakettiautosta, keskusteluista, nimettömän sormen mustasta kynsilakasta, soittamassa viulua tai kitaraa tai kirjaamassa muistikirjaan ajatuksiaan ja havaintojaan. Tuolloin elettiin lapsuutta ja nuoruutta, jolloin muusikko kertoo etsineensä itseään ja olleensa toisaalta hyvin varma monista asioista.

Saaren pääinstrumentti oli lapsuudessa viulu. Saaren kotialbumi.

Sen jälkeen ovat tulleet opiskelut, perhe, ammatti, omakotitalo, oma musiikkialbumi, fiktiivinen esikoisromaani, väitöskirja ja lisää sanoituksia ja sävellyksiä. Ihmettelen ääneen tahtia ja saavutuksia. Tyypilliseen tapaansa neljää kymmentä lähestyvä perheenisä naurahtaa ja toteaa seestyneensä ja pärjänneensä tähän asti suhteellisen vähillä yöunilla.

Pöytälaatikkoon ja julkaistavaksi

Saari varttui musiikin ympäröimänä ja suuntasi yläasteen jälkeen Kaustisen musiikkilukioon. Musiikista ei tullut ammattia, mutta oikeastaan omia tekstejä, sanoituksia ja sävellyksiä on syntynyt koko ajan – sekä pöytälaatikkoon että julkisuuteen.

− Tuntuisi jotenkin väärältä pitää tekemisiään vain itsellään. Musiikki on tarkoitettu kuultavaksi ja soitettavaksi, tekstit luettavaksi.

Päähenkilön otsaan tarttuva paperinpala käynnistää fantasiaseikkailun. Saaren kotialbumi.

Sisältä pulppuava luovuus ja ideoiden toteuttaminen vaikuttavat olevan säveltäjä-sanoittajan elämään luontaisesti kuuluva osa, jota ei intohimosta huolimatta tarvitse ottaa turhan vakavasti. Saarta voikin pitää hyvänä esimerkkinä siitä, että villeiltäkin vaikuttavat ideat kannattaa toteuttaa ja tuoda päivänvaloon.

Säveltäjä vakavana soololevynsä kannessa. Saaren kotialbumi.

Esikoisteokset, soololevy The Album ja romaani Keskinapa, ilmestyivät molemmat 2017. Sitä ennen Saari on ollut esimerkiksi sanoittamassa sekä yhdessä Panu Valon ja Osku Haaviston kanssa käsikirjoittamassa 2012 ensi-iltansa saanutta musiikkiteatteriesitystä Miehen pelko.

The Albumia Saari kuvailee lähinnä progressiiviseksi rockiksi. Levyn tunnusmerkkinä voi pitää instrumentaalisuutta ja nyansseja. Tekijän omaksi suosikkikappaleeksi on valikoitunut Forest that Burned.

– Siihen olen tyytyväisin. Se on kaunis mutta päättyy rosoisesti ja rumasti.

Pauliina Hautalan upeassa kuvituksessa Joutsen kantaa Muutoksen turvaan vuorelta. Saaren kotialbumi.

Keskinapa puolestaan on fantasiaromaani, johon sisältyy yhteiskunnallisia viittauksia ja kannanottoja. Sen vaatimaton ja huomaamaton päähenkilö herra Salkonen lähtee seikkailemaan kuumailmapallolla unenomaiseen rinnakkaistodellisuuteen. Mielenkiintoisena lisänä teoksen lopussa on taiteilija Pauliina Hautalan värillinen kuvitus.

Taiteen visuaalinen ulottuvuus

Saari mainitsee visuaalisuuden liittyvän vahvasti omaan luovuuteensa ja taiteen kokemiseen. Hän kertoo näkevänsä musiikin, myös omansa, usein elokuvamaisesti, vaikka melodiat eivät välttämättä synnytä selkeitä kuvia.

Kaskimetsäinen maisema vihjaa The Albumin tematiikkaan. Saaren kotialbumi.

The Album -levyään muusikko kuvailee eräänlaiseksi valokuva-albumiksi, jossa on 1900-luvun alun tunnelmaa. Levykansien kuvituksessa on vanhoja, muodollisiakin elementtejä sekä Saarelle läheistä luontoa.

Levyllä vierailevat muusikot esitellään niin ikään vanhahtavissa kuvissa, joiden jujuna ovat yksittäiset modernit elementit, kuten läppäri tai nappikuulokkeet. Sisäkansien kuvallisuus vihjaa hienovaraisesti levyn musiikilliseen sisältöön, mutta säveltäjä ei halua kahlita kuulijan mielleyhtymiä liikaa.

The Albumin rumpali (Janne Torvikoski) ja basisti (Juha-Matti Rautiainen). Saaren kotialbumi.

Visuaalisuus on tärkeää myös kirjallisuudessa. Onnistunut ja mieleinen tyyli synnyttää lukiessa vahvan kokemuksen

– Ajatus liikkuu nopeammin kuin (kirjan) tapahtuma, pohtii innokas lukija. Kotimaisista kirjailijoista hän mainitsee suosikikseen Antti Tuurin ja Kari Hotakaisen. Etenkin Tuurin Ikitie on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

Lopputulosta odotettiin jännittynein mielin

Mitäs mieltä Saari sitten on tuoreen musiikkivideonsa lopputuloksesta ja visuaalisesta ilmeestä?

– Olen tyytyväinen. Se vastaa alkuperäistä ideaa ja käsikirjoitusta. Video on kompakti ja yksityiskohdat huolella mietitty. Velipoika Mikko Saaren kuvaus ja editointityö on tasaisen varmaa ja yhteistyö koko tekijäporukan kesken luisti kuin kansantanssi.

Säveltäjä kertoo (Dont) Walk This Way -kappaleen valikoituneen sopivaksi pariksi kauhutarinan kanssa, vaikka sävelmä syntyi jo reilu kymmenen vuotta ennen videokäsikirjoitusta. Kuvauspaikka puitteineen osoittautui juuri oikeanlaiseksi ja säiden suhteen kuvaustiimille sattui loistava tuuri. Syksyinen auringonpaiste ja luonnon kaunis ruskaväritys loivat jännittävän kontrastin pelottavalle tarinalle.

Musiikkivideon päähenkilö pakenee sisälle eräkämppään.

Ulkopuolisesta kuvauspaikan eräkämppä, pehmeät sammalmättäät ja syvä luonnonrauha vaikuttivat enemmänkin idyllisiltä kuin pelottavalta. Upeat puitteet, kuvaustapahtumien keskelle tupsahtaminen ja tiimin nopeaan työrytmiin mukautuminen jättivät toimittajalle sekalaisen surrealistisen olon, jota täytyi sulatella jälkeenpäin.

Taiteen tekeminen on prosessi, joka tässä tapauksessa kosketti useaa tahoa. Läheiset, asiasta vihiä saaneet tutut sekä kuvauspaikalla olleet jäivät jännittyneinä odottamaan raakamateriaalista syntyvää valmista teosta. Ja nyt se on valmis.

 

Taiteilija Antti J. Saaren kuulumisia ja teoksia lisätietoineen esitellään somekanavilla.

https://fi-fi.facebook.com/anttijsaariofficial/

https://open.spotify.com/album/4p7rmT1uDQTafk2DEDw3Ms

 




LISÄÄ JUTTUJA:

Paras mahdollinen maailma Muumipeikko ja näkymätön lapsi