Norma
Sofi Oksasen uusi kirja on aina Suomessa tapaus. Viimeaikojen ylistetyin ja palkituin kotimainen kirjailija on minulle aukeamaton mysteeri. Nytkään ei voi puhua, enää uutuusromaanista, koska kirja pölyttyi kuukaudesta toiseen pöydällä odottamassa kuvailevia sanoja. Norma on nopeasti luettu, hyvin ja sujuvasti kirjoitettu, mutta siitä on vaikea saada otetta.
Norma Rossin kampaamossa työskentelevä äiti kuolee epäselvissä olosuhteissa. Väitetään, että hän otti kengät pois ja hyppäsi metron alle. Romaani alkaa äidin hautajaisilla. Hautajaisten jälkeen Normalle selviää vähitellen salaisuuksia, joissa hän on itse ollut merkittävä vaikuttaja tietämättään. Normalla on erityiset hiukset. Ne kasvavat todella nopeasti, ovat huippulaatuiset ja ne reagoivat Norman tunteisiin. Hän myös aistii ihmisten ruokavalion, lääkityksen, pelot ja surut heidän hiuksistaan.
Tarinoita on useita, itämafia käy ihmiskauppaa ja pyörittää kampaamoa. Mafian naisilla on omat unelmansa, ja Norman äidillä ja isoäidillä on tarinansa. Täti on mielisairaalassa ja hänestä ei haluta puhua.
Norma on jännityskertomus, sukutarina, uuskumma romaani ja ehkä jopa rakkaustarina. Mistään en vaan saa oikein kiinni. Sofi Oksasen maailmassa miehet ovat hyvin hyvin pahoja. Naisen osa on olla vain hyödyke, miehen mielettömien halujen tyydyttäjä, tai rahan lähde. Järkyttävin esimerkki tästä on ihmiskauppa, jota tässäkin romaanissa sivutaan. En tiedä onko äidin lisäravinteiden syöttäminen Normalle hiusten laadun parantamiseksi kannanotto tehomaatalauteen, vai onko tämä vain yksi tapa käyttää naista hyväksi. Voitot kuitenkin keräävät miehet.
Villisti kasvavat hiukset rinnastuvat naisen hallitsemattomaan seksuaalisuuteen. Hiuksia pitää hallita, ne pitää peittää ja asia tulee salata. Hyväksyttyjä tällaiset kutrit ovat vasta tuotteena – rahanarvoisina, kalliina hiuslisäkkeinä kampaamossa. Norma on perinyt hiustensa elämän isoäidiltään Eevalta, joka on matkannut nuorena Pariisissa ja Amerikassa asti. Eevasta otetut eroottiset kuvat kiehtovat Normaa, mutta koko ajan on selvää, että ominaisuus on kirous, ei hienoa ja toivottavaa.
Luin romaanin lähes kahteen kertaan. Jostain syystä henkilöt ja tapahtumat eivät jääneet mieleeni. Teksti on nautittavaa, mutta jotta tämä koskettaisi, täytyisi olla palikat järjestetty toisin, kuin minulla. Sofi Oksanen on brändi, johon kuuluu ylimielinen tai halveksuva ilme, vahva meikki ja valtava värikäs tukka. Ehkä jonkinlainen hiusfetissi toisi tarttumapintaa ja auttaisi ymmärtämään.
Jostain syystä haluaisin tykätä Sofi Oksasen teoksista. Missään nimessä häntä ei ole aiheetta ylistetty, palkittu ja käännetty useille kielille. Norma on taitavaa kieltä ja sisältöä on runsaasti. Silti henkilöt eivät jääneet mieleeni ja sekoitin nimiä jo lukiessa. Loppu oli sekä yllättävä että outo. Ehkä se on sisäpiirivitsi, jota minä en ymmärrä. Sellainen hämmentynyt olo jäi muutenkin koko romaanista.
Liken tyyliin kirja on kaunis esine, johon on kiva tarttua ja selailla. Uskon, että taitava kirjailija valloittaa, tai on valloittanut Normalla ainakin oman lukijakuntansa.
LISÄÄ JUTTUJA:
