Lopullista fantasiaa sinfonian muodossa
Musiikilla on massiivinen rooli luotaessa mukaansa tempaavaa tunnelmaa mihin tahansa peliin. Fanien keskuudessa erityisen usein kuulee kiiteltävän SquareEnix- pelitalon Final Fantasy -sarjan musiikkia, joten ei liene ihme, että juuri sen sarjan peleistä on tehty sovituksia sinfoniaorkesterille. Final Symphony II -konsertti valloitti Tampere-talossa kuulijat pelikokemuksista riippumatta.
Vuonna 2014 kuultiin ensimmäinen Final Symphony -konsertti, jossa kuultiin musiikkia Final Fantasy -pelisarjan osista VI, VII ja X, joista oli sovitettu sinfoninen runo, pianokonsertto ja sinfonia. Nyt kuullussa Final Symphony II:ssa koettiin kolme sinfonista runoa ja pianokonsertto pelisarjan osista V, VIII, IX ja XIII. Alkuperäisen pelimusiikin osiin V, VIII ja IX on säveltänyt Nobuo Uematsu ja osaan XIII Masahi Hamauzu. Sovituksista sinfoniaorkesterille ovat ensimmäisen osan tapaan vastanneet Jonne Valtonen ja Roger Wanamo, jotka ovat tehneet yhteistyötä Final Fantasy -musiikin parissa vuodesta 2009 alkaen. Wanamo kertoo heidän saaneen runsaasti vapauksia sovitustyötä tehdessään.
— Se kuitenkin luo valtavasti valinnan vaikeuksia, sillä kaikkia pelin biisejä ei mitenkään voi ottaa mukaan.
Miehet sovitusten takana, Roger Wanamo ja Jonne Valtonen, kapellimestari Kimmo Tullilan kanssa.
Pelimusiikki on olennaista paitsi tunnelman luomisen myös juonenkuljetuksen kannalta. Usein musiikki liittyy tiiviisti joko ympäristöön, tiettyihin henkilöihin tai tapahtumiin.
— Mielenkiintoinen haaste tällaisen kokonaisuudessa on se, että konsertin on toimittava niin musiikillisen kuin kerronnallisenkin kaavansa puolesta, Wanamo tuumailee.
Valtonen korostaa pelien tunteellista sisältöä.
— Valtaisia taisteluita, pahiksia, sankareita, vaarallisia tilanteita ja läheltä piti -katastrofeja. Välillä suukotellaan, silloin on vuorossa kevyempisointista musiikkia.
Pelimusiikista voi kuitenkin nauttia, vaikka pelien tarinoita ei valmiiksi tuntisikaan.
— Jos ei tunne pelejä, voi keksiä ihan oman tarinansa, oman pelin ja pelata sen läpi konsertin edetessä, Valtonen vinkkaa.
Konsertin alkuun Valtonen oli säveltänyt pelimusiikin tunnelmaa tukevan fanfaarin In a Roundabout Way. Siitä jatkettiin pelisarjan kolmannentoista osan tunnelmiin sinfonisella runolla Utopia in the Sky, jonka Valtonen oli orkestroinut sinfoniaorkesterille säveltäjä Hamauzun sovituksen pohjalta. Hamauzu oli aloittanut konserttisaliversion sovittamisen todettuaan säveltämiensä pelien musiikin toimivan parhaiten orkesterisovituksina. Jo ensimmäisistä tahdeista alkaen oli selvää, että Hamauzu on oikeassa, sillä kylmät väreet kulkivat toistuvasti pitkin selkäpiitä.
Pianovirtuoosi Mischa Cheung ja kapellimestari Kimmo Tullila.
Pelisarjan yhdeksännestä osasta sovitetun pianokonserton For the People of Gaia pääroolissa nähtiin ja kuultiin sveitsiläiskiinalainen Mischa Cheung, joka valloitti yleisön jo ensimmäisessä Final Symphonyssa. Pianovirtuoosin esiintyminen oli niin dramaattista ja hypnoottista, jopa siinä määrin, että se vähän vei huomiota muulta orkesterilta. Tosin itse musiikki oli kaiken draamansa ansainnut, sillä hengästyttävässä kappaleessa käytiin läpi kaikki tunnetilat leikkisyydestä ahdistukseen asti.
Väliajan jälkeen palattiin sinfonisten runojen pariin ja ensimmäisenä vuorossa oli Wanamon pelisarjan kahdeksannen osan musiikista sovittama Mono No Aware. Pelin kantavia teemoja on lapsuuden ja aikuisuuden välinen monisyinen suhde, jota säveltäjä Uematsu on käsitellyt toistamalla varioiden samoja musiikillisia teemoja läpi pelin. Samoin on tehnyt Wanamo sovittaessaan teemoista sinfonista runoa.
Viimeisenä kappaleena konsertissa kuullaan Valtosen sovittama sinfoninen runo Library of the Ancients sarjan viidennen osan teemoista. Tämä sai erityisesti ne fanit innostumaan, joille pelisarjan tuoreemmat osat eivät ole niin lähellä sydäntä. Pelisarjan fanithan jaetaan usein sen mukaan, mitkä osat ovat vieneet eniten mennessään. Niin kutsutuille old school -pelaajille osat IV-VII ovat jokseenkin pyhä asia, ja nämä jäivät tässä konsertissa varsin pieneen rooliin, kun pääpaino oli sarjan tuoreemmilla edustajilla.
Valloittavan tuubasoolon soittanut Harri Miettunen
Yleisö sai varsinaisten kappaleiden jälkeen kuultavakseen vielä kaksi lyhyttä kappaletta, joista toisessa kevennyksenä esitettiin muun muassa Chocobo-teemainen tuubasoolo, joka sai yleisön suorastaan ulvomaan. Lieköhän koskaan ennen edes tunnettu käsitettä tuubasoolo? Uskoakseni kovinkaan usein sinfoniaorkesterilta ei vaadita encoreja, mutta tällä kertaa vaadittiin ja yleisö sai haluamansa.
Kaiken kaikkiaan konsertti oli hatunnosto hyvin tehdylle pelimusiikille ja moni kuulija varmasti jäi odottamaan jatkoa. Pelisarjassahan on vielä hyvinkin käsittelemättä jääneitä osia. Useat pelisarjan fanit kertoivat nähneensä silmiensä edessä pelin tapahtumia musiikin mukaan. Väkisin tuli mieleen, että olisikohan konsertti hyötynyt pelitapahtumien heijastamisesta screenille vähän samaan tapaan kuin maaliskuun alussa Suomessa vierailleessa Planeettamme Maa -konsertissa.
Tosin tämä ratkaisu olisi vienyt pohjan siltä, että musiikki voi toimia myös itsenäisesti. Konserttihan oli avoin ikkuna pelimusiikin maailmaan myös niille, jotka eivät sarjaa tunne. Valtosen kommentti omien mielikuvien luomisesta konsertin aikana pitää paikkansa paremmin kuin hyvin. Monet kuulijat kertoivat pyyhkineensä silmäkulmiaan, vaikka pelejä eivät tunteneetkaan.
LISÄÄ JUTTUJA:
