Sirpa Särkijärvi – Taiteilija. Toinen osa
Toisessa osassa Sirpa Särkijärvi kertoo taiteesta ja taidepiireistä. Pääsemme myös kurkistamaan vähän taulujen taakse – mitkä asiat ovat vaikuttaneet taiteen tekemiseen ja mikä arvo on kritiikillä. Tärkeintä Sirpan sanoissa on kuitenkin inhimillinen ja miltei filosofinen pohdinta taiteesta ja sen merkityksistä.
Usein kuulee puhuttavan, että nykytaide on rappiota. Nykytaidetta pidetään joissain piireissä turhana ja elitistisenä – sitä vastaan on myös hyökätty historian saatossa useaan kertaan.
– Niin kauan kuin on tehty taidetta, osa ihmisistä on pitänyt sitä täysin turhana ja jopa rappiona. Joten ei mitään uutta sillä rintamalla. Taide on kuin uskonto. Lapsia voidaan kasvattaa vastaanottamaan, mutta ketään ei voi pakottaa omaksumaan ja ymmärtämään, jos ei ole itsenäistä halua ja tarvetta, vaikkakin se voisi olla hyväksi henkilölle itselleen. On hyväksyttävä fakta että ihmiset ovat erilaisia, ja hyvä niin. Tarvitaan moniäänisyyttä, jotta jokaisella olisi mahdollisuus olla paras mahdollinen oma itsensä. Kaikki ihmiskokeet joissa yhteiskunta on yrittänyt pakottamalla yhdenmukaistaa ihmiskäsityksensä, ovat epäonnistuneet.
Sirpa Särkijärven maalaukset ovat esittäviä hurjasta tyylittelystä huolimatta. Saako nykytaide olla esittävää?
– Nykytaiteen tehtävä on aina ollut luoda uusia tapoja nähdä ja ajatella. Joten esittävyys on vain tekninen juttu, joka aika ajoin tulee trendinä takaisin. Uskoakseni suurin osa nykytaiteesta tällä hetkellä on nimenomaan melko esittävää. Maalauksessakin on ollut maailmalla jo vuosia, ja meilläkin jälleen hyper-realismi pinnalla, eli todella valokuvantarkka tapa maalata. Samoin kuin itse valokuva- ja videotaide, jota suurin osa taiteesta tällä hetkellä sisältää, on myös melko esittävää.
Transkriptio 4 (Kuluttaja)
2015, acrylic on canvas, 66 x 80 cm
Minulla on suunnat ja tyylit hukassa. Yhdistän jostain syystä nykytaiteen abstraktiin- tai moderniin taiteeseen. Häpeän myöntää osallistuneeni taidehistorian kursseille. Särkijärvi korjaa.
– Abstrakti maalaus oli isosti muotia noin 1940–1960 luvuilla, mutta silloinkin oli paljon esittäviä taidesuuntia. Tämä on jännä juttu miten taidetta tuntemattomat ihmiset ajattelevat nykytaiteen olevan sama asia kuin modernismi, eli moderni taide. Itse pidän informalistisestakin abstraktista taiteesta, vaikka se mielletään nykyään jopa vanhahtavaksi taiteeksi.
Pakkohan nykytaiteilijalta on kysyä se typerä kysymys. Mitä olet mieltä, että nykytaiteen äärellä kuulee usein lausahduksen: ”Meidän Urho Gustav kolmevee osaisi piirtää paljon paremman kuvan”?
– Jos joku kommentoi että lapsinkin tekee paremmin, en ala väittelemään. Yleensä keskustelu ei johda pitkälle, jos vastapuolella on käsitys että taide on yhtä kuin tekninen taidokkuus. Myöskään taiteen sisällä on minusta turha alkaa arvottamaan, mikä taide on hyvää tai mikä huonoa, arvokasta tai arvotonta.
Särkijärvi kommentoi myös erilaisia yleisöjä, sekä minkälaista kritiikkiä hän arvostaa.
– Taidekentän eri toimijat ja instituutiot hoitavat oman osuutensa kaikenlaisen taiteen esille tuomiseksi. Uskoakseni kaikelle taiteelle on olemassa myös ihan oma yleisönsä. Maisemataulujen ystävät etsivät ja saavat taiteesta aivan eri asioita irti, kuin vaikka performanssitaiteentuntija kokeellisesta esitystaiteesta. Kun ihmiset ovat erilaisia, on taiteenkin oltava moninaista.
– Voi olla ehkä yllätys ihmiselle, joka kokee ettei ymmärrä taidetta, että taiteilijat ja myös taiteen asiantuntijat ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Hekään eivät ymmärrä tai pidä edes kaikesta siitä taiteesta mitä taidemaailman merkittävimmät tahot esiin nostavat. Kaikilla on vapaus mielipiteeseensä, taiteilijana arvosta kritiikkiä, joka on kuitenkin syventynyt asiaansa, sen sijaan että rivien välistä voi havaita torjuntaa itse tyyliä tai sisältöä kohtaan.
Taiteilijan omia suosikkeja
Minulla ei ole vertailukohtaa Sirpa Särkijärven taiteeseen. Paremmin kenttään tutustuessani olen kyllä löytänyt vähän samankaltaista tyyliä, mutta ensiksi mieleeni tulivat jostain syystä Vilho Lammen teokset. Assosiaatio on ehkä outo, mutta aikanaan nekin olivat varmasti jotain aivan uutta.
– Aika muuttaa makua koko ajan. Oma kehitys taiteilijana muuttaa mieltymyksiä, luonnollisesti. Lapsena pidin perinteisistä impressionisteista ja tunnetusta kultakauden maalareista, suuren vaikutuksen teki myös Otto Mäkilä ja Vincent van Gogh. Taidekoulussa olin kiinnostunut kaikenlaisesta, ekspressionismista informalismiin, mutta erityisesti poptaiteesta.
Transkriptio 12 (Secret War)
2015, acrylic on canvas, 74 x 74 cm
Särkijärvi kertoo hänelle tärkeästä taiteesta. On todella mielenkiintoista tutustua aivan uuteen maailmaan. Taas on myönnettävä, että osaa nimistä en ole aikaisemmin kuullutkaan.
– Vuosien kuluessa olen rakastunut aina uusiin taiteilijoihin. Taiteilijana etsii koko ajan uusia sykähdyttäviä kokemuksia, mikä on vähän tylsää siinä suhteessa että huomaa välillä olevansa jopa liiankin vaativa. Tekijänä lukee maalausta sekä teknisessä että sisällöllisessä mielessä, ja jos innostuu, niin yleensä isosti, mutta niin käy valitettavan harvoin. Pidän ja nautin kuitenkin monenlaisesta taiteesta, vaikka se ei menisi aina ihan ihon alle. Tässä muutama taiteilija joista olen innostunut matkan varrella. Michaël Borremans, Karin Mamma Andersson, Adrian Ghenie, Marcin Maciejowski, Gerhard Richter, Luc Tuymans, Neo Rauch, Alexander Tinei, Eberhard Havekos, Yan Pei-Ming, Johannes Kahrs, Zhang Xiaogang, Dirk Skreber, Cecily Brown, Rosson Crow jne.
Taideteoksen tulkinta tekijän henkilöstä käsin on aina vähintäänkin kyseenalaista. Särkijärven maalauksissa on usein pääosassa kaunis naishahmo ja jokin vaikeasti selitettävä omakohtaisuuden tunne. En malta olla esittämättä väitettä: Tulkitsen että maalaat myös omakuvaasi, ja että maalauksissa on paljon sinua henkilönä?
– Itsensä ulkopuolelta ei mielestäni voi täysin taidetta tehdä, joten kyllä elän hahmoissani jollain tapaa. En enää juurikaan kuvaa suoranaisesti omaa elämääni, vaan pyrin viemään aiheet yleisemmälle tasolle, välttääkseni liian sisäänpäin kääntyneitä teemoja. Haluan kuvata ihmistä yleensä, en välttämättä ketään tiettyä ihmistä. Luon kuitenkin maalaukseen aina yksilön jolla on persoona, muutoin ulkopuolisen olisi vaikea samastua hänen kokemiinsa tunteisiin.
Taidepiirejä ja ihailua
Näin ensimmäistä kertaa kuvia Sirpa Särkijärven maalauksista Kalevassa. Sanomalehden arvio oli pääosin hyvinkin kiittävä. Katselin kuvia hämmentyneen ihastuksen vallassa. Olin onnekas, että ehdin käydä Galleria 5:ssa katsomassa itse teoksia. Miten taidepiirit ja yleisö ovat ottaneet teoksesi vastaan?
Kylpijät
2014, acrylic on canvas, 80 x 130 cm
– Luulen että minuun suhtaudutaan taidepiireissä aika ok:sti, vaikka teenkin suomalaisittain aivan liian tunnelatautunutta taidetta. Suomalainen taide on usein aika tyylikästä ja viileää, etäistä. Poikkean siitä perinteestä, mutta olen kotoisin pohjoisesta, joten olen varmaan luonteva osa lappilaisen taiteen jatkumoa. Aika ajoin saan sähköpostia ihmisiltä joita taiteeni on koskettanut, tai he ovat siitä kiinnostuneita, miehiä ja naisia, nuoria ja vanhempia.
Minusta tuli hetkessä Sirpa Särkijärven ihailija, en varmastikaan ole ainoa.
– Varsinkin näyttelyiden yhteydessä olen saanut paljon positiivista palautetta kollegoilta ja yleisöltä. En kuitenkaan koe olevani millään tapaa kovin tunnettu tai ihailtu, myöskään taidepiireissä. Vaikkakin tiedän että monet kollegat arvostavat minua tekijänä. Tämä on oikeastaan kysymys, jota pitäisi kysyä muilta. Olen kuuluut huhuja että taiteeni kiinnostaa ainakin monia nuoria maalaavia naistaideopiskelijoita tällä hetkellä.
Adaptation from Ruumiinpesijät
Mukaelma Juho Rissasen maalauksesta Ruumiinpesijät, 1908
2014, acrylic on canvas, 141 x 185,5 cm
Luin muutamia arvioita Särkijärven taiteesta. Mielikuvani on, että uusimmat teokset ovat saaneet eniten kiitosta.
– Kritiikkiä on tullut tietysti kaikenlaista. Jos on tullut jokin kovin kiperä kritiikki, on monesti tuntunut että, arvostelija ei ole päässyt pintaa syvemmälle, eikä ole ymmärtänyt tarkoituksiani kovin paljon. No kaikesta ottaa onkeensa, ainakin yritän käydä asian läpi itseni kanssa. Iloitsen tietysti hyvästä kritiikistä, jota on ollut ilo enimmäkseen saada ja kaikista mahtavista kannustavista kommenteista, ne ovat tärkeitä ja kantavat pitkälle.
– Työhuoneella kaikki nämä asiat täytyy sitten tyystin sivuuttaa, seistä vain omilla jaloilla. En kaipaa kuuluisuutta, se ei ole niin sanotusti mun juttu, mutta tietysti toivoo että voisi jatkaa taiteilijana mahdollisimman pitkään. Se taas vaatii tietysti jonkin verran näkymistä. Taiteen jatkuvuuden vuoksi taivun kyllä esiintyjäksi, vaikka olen luonteeltani enemmänkin tarkkailija. Kauheasti on kuitenkin sattumasta kiinni miten asiat sujuvat, joten ei kannata liikaa pohtia näitä seikkoja.
Taiteen saa kokea vapaasti
Miten paljon seuraat yhteiskunnallisia asioita? Annatko maailmantuskan tulla sisällesi, purkaaksesi sen kankaalle?
– Seuraan sen mitä ehdin ja annan tuskan tulla, ei sitä voi oikein välttääkään enää. En ole mikään kaikkien asioiden asiantuntia, mutta koitan ottaa selvää ja lukea jos jokin asia kiinnostaa maalaus mielessä. Vältän kuvittamista, joten maalauksissani esimerkiksi yhteiskunnallisuus on viittauksissa, ja ne katsoja saa itse kokea.
Taiteilija kertoo Galleria 5:n näyttelytiedotteessa: ”En maalaa tallentaakseni todellisuutta tietystä näkökulmasta, tai roolista.” Olen ymmälläni, mitä lause tarkoittaa – onko se edes mahdollista?
– Maalauksia voi katsoa myös ilman sen syvempää pohdintaa. Varma en tietystikään voi olla, mutta pyrkimyksenä on välttää kuvaamista tietystä roolista. En ole joka kuvassa sama minä, vaan kuvitteellinen hahmo kuvitteellisessa tilanteessa. Hakemalla eri näkökulmia ja eri vinkkeleitä asioihin on kuitenkin pyrkimys tallentaa aikaa ympärillä peilin tavoin. Maalaus on vain heijastuma, illuusio todellisuudesta. Kuinka hyvin siinä onnistun, en osaa sanoa.
Kätketty
2013, acrylic on canvas, 145 x 185 cm
Lopuksi kysyn vielä, saanko nähdä liskon maalauksessa Kätketty ?
– Mielenkiintoista, täytyi itse oikein tarkastaa. Ymmärrän mihin viittaat, mutta se on kyllä sattuman aiheuttama kuvio. Näin käy usein, kuulen yleisöltä mitä he näkevät, sen lisäksi mitä olen itse tietoisesti tavoitellut. Taiteen suuruus on sen mahdollisuuksissa puhutella jokaista omalla tavallaan. Sen äärellä saa kokea vapaasti, myös ”väärin”.
Näinhän se on. Kiitos Sirpa!
LISÄÄ JUTTUJA:
