Rytmi oli yksi KFMF:n (Kaustinen Folk Music Festival) teemoista tänä vuonna. Se muistuttaa, että musiikkia voi havaita kuulon ohella monilla eri aisteilla. Ei ole ollenkaan liioiteltua sanoa, että parhaimmat keikat saavatkin yleisön ja esiintyjät kokemaan musiikin monipuolisesti ja tuntemaan syvästi kehossa ja mielessä.
Reportaasini kolmannessa osassa jatketaan Tunne musiikki! -teemaa, kun pistäydytään Saiman, Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeen, Olena Uutain ja Signmarkin keikoilla.
Saiman ja Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeiden keikat muistuttavat paljon toisiaan. Edellisen esitystä seuraan Wiljamissa maanantaina ja jälkimmäistä Mondossa tiistaina. Nyt ovat asialla massallekin tutut ammattilaiset.
Saima on lavalla neljän hengen kokoonpanolla: Saima Hyökki (laulu), Paavo Hyökki (sello), Jussi Kontinen (kitara) ja Timo Alakotila (piano). Esiintyjät vakuuttavat kokemuksella ja taidolla, minkä huomaa erityisesti instrumenttien vaativista solistiosuuksista.
Ja mikä mahtava ääni ja säteily Saima Hyökillä onkaan! Tämä pop/jazz-lauluopettaja sekä säveltäjä ja sovittaja on sijaistanut myös Rajattomissa kahteen eri otteeseen. Maanantaisen keikan ajankohta tai paikka ovat kuitenkin ehkä vääriä, sillä osa yleisöstä vaihtuu harmillisesti vähän väliä.
Kokemuksen huomaa myös siitä, kuinka luontevasti tekniikan satunnaiseen pettämiseen suhtaudutaan. Välillä kitaran äänentoisto ei toimi ja katsomon valot sammuvat itsekseen kesken kappaleen. Tapauksiin kuitenkin viitataan juonnoissa hyväntuulisesti tai hymyllä keskellä laulua.
Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtyeessä soivat Vuokko Hovatan äänen lisäksi Atte Kilpeläisen alttoviulu ja Panu Savolaisen vibrafoni. Useissa bändiin liittyvissä jutuissa mainitaan, että nimi voisi myös olla nelisin, sillä sanat ovat kirjailija-runoilija Riina Katajavuoren.
Bändin soundi on omaleimainen ja mielenkiintoisen erilainen. Alttoviulun ja Hovatan äänissä on samankaltaista pehmeää lempeyttä, jota terävät näppäilyt ja selvästi artikuloidut nopeat lauluosuudet mielenkiintoisesti rikkovat. Vibrafoni lisää kaikkeen satumaisen fiiliksen.
Tällä keikalla saa nauttia lisäksi ilahduttavan runsaasta elekielestä, leikittelystä ja huumorista. Eipä kaiken tosiaan tarvitsekaan olla sydänverellä tehtyä.
Hovatan ja Saiman kappaleiden lyriikat kertovat pääasiassa arjesta ja ovat sinänsä samaistuttavia. Huomaan kuitenkin niissä urbaanin ja jopa kosmopoliitin sävyn, joka ei vetoa minuun.
Mielenmaisemani ja itselleni läheiset asiat löytynevätkin luonnosta. Ehkä siksi parhaimmalta kuulostavat Hovatalta Kirkas tähti ja Saimalta viimeisenä kuultava Juurruta iloni juuret. Edellisen ”taikakohdissa” yleisökin on silmät kiinni ja jälkimmäisen joikualoitus sekä raikas ja läheinen luontokuvaus koskettavat.
Olena Uutai esiintyy perjantaina akustisesti Kaustinen-salissa, jonka 350 istumapaikkaa täyttyvät samalla, kun ovet avataan. Ei ihme, sillä salin eteen on muodostunut pitkä jono jo hyvissä ajoin ennen sisäänpääsyä.
Paljaalle esiintymislavalle saapuu pieni nainen valkoisissaan, koristesulat päässä ja amuletit kaulalla. Käsissään hän kantaa rumpua, munniharppua, huilua ja torvea, jotka asettelee sitten mikrofonin viereisille tuolille. Mikrofonista roikkuu valkoinen hevosenhäntätupsu, jonka tarkoitus selviää esityksen viimeisessä kappaleessa.
Kun esitys alkaa, voisin tipahtaa tuoliltani, jos katsomo ei olisi niin syliinsä sulkeva. Oloni on epätodellinen ja tunne vain voimistuu kappale kappaleelta. Siperian shamaanitar todella säväyttää meidät kaikki!
Jo toistamiseen käsiohjelma on tarjonnut loistavan kuvauksen: ”Hypnotisoiva munniharppu kuljettaa kuulijan keskelle karua Siperiaa, johon Olena maalaa elävän, villin luonnon virtuoottisella äänellään”.
Edellisenä iltana artisti on esiintynyt klubikeikalla elektronisin taustoin, mutta mietin välillä, mihin taustoja lopulta tarvitsee, kun ihminen pystyy todistetusti tuottamaan kehollaan vastaavat äänet itse? Keikan loputtua kuulen jonkun selittävän innostuneesti kaverilleen jotain vastaavaa.
Uutain käyttämiä instrumentteja olen kuullut ennenkin, mutta hämmästyttävää on, kuinka yksi ihminen voi samanaikaisesti laulaa moniäänisesti, soittaa puhallinsoittimia ja päästellä kotkaa, sutta ja hevosta muistuttavia ääniä.
Huh huh, yleisö on mykistynyt! Osa keskittyy vain kuuntelemaan toisten supattaessa innokkaasti vierustoverin korvaan. Edessäni oleva nuori nainen ei malta pistää kameraansa pois vaan taltioi kuvia ja videopätkiä toisensa perään. Loppupuolella puolitoistatuntista konserttia myös yleisö pääsee koittamaan vaativaa kurkkulaulantaa, jota jotkut ovat selvästi harjoitelleet Olenan kanssa jo edellisenä iltana Kallioklubilla.
Signmark on keskiviikkoisen Tunne musiikki -teemapäivän suvereeni pääesiintyjä ja saa Mondon yleisön jammailemaan vahvan bassojytkeen tahdissa. Lavalla nähdään viittomakielisen rap-artisti Marko Vuoriheimon lisäksi myös näyttelijä-laulaja Chike Ohanwe ja tukholmalainen räppäri Adam Tensta.
Saavun paikalle kesken keikkaa, mutta pääsen pujotellen seurueeni luo. Englanninkieliset sanoitukset raikaavat ja vartalot keinahtelevat rytmissä. Tunnelma on kotoisa, energinen ja iloinen. Hyväntuulinen yleisö ja esiintyjät nauttivat yhdessä menosta ja musiikista.
Kaiken kruunaa viimeiseksi kuultava vanha hitti Smells like victory, jonka synnyttämän fiiliksen yritän videokuvata. Kännykän tekniikka ei kuitenkaan riitä nappaamaan kappaleesta sitä olennaista eli bassoa, jonka tärinään ja rytmiin Vuoriheimon esiintyminen keikoilla pohjautuu.
Aamun pressi-infossa Susanna Salokannel kuulovammaisten lasten ja vanhempien liitosta on ollut tulkin kanssa kertomassa Tunne musiikki -teemapäivän tarjonnasta ja järjestelyistä. Teemapäivänä on tarjolla esteetöntä musiikkia, jonka yhteydessä sivutaan myös Kalevauvan värikkäiden sanoitusten tulkkaamista.
Päivän viittomiksi valikoituvat rakkaus ja Kaustinen. Moni on varmasti sitä mieltä, että ne sopivat kuvaamaan koko kesäistä festivaaliviikkoa.
Lue reportaasin aikaisemmat osa I ja osa II