Kalervo Palsa: Ajattelin olevani samurai – Kalervo Palsan matkapäiväkirjat 1986
Toiseksi viimeinen kevät
Muistan tuijottaneeni pientä putkitelevisiota kylmässä ja valoa hohtavassa salissa. Videossa laskettiin arkkua routaan tumman saattoväen ympäröimänä. Se on ensimmäinen muistikuvani Kalervo Palsasta (1947–1987). Muuta en oikein muista tuosta Suomenlinnaan päätyneestä Palsan muistonäyttelystä.
Jotain rajua ja kiellettyä niissä kuvissa oli, mutta tutustuin hänen töihinsä paremmin vasta myöhemmällä iällä. Tästä vuoden 1990 ensikohtaamisesta lähtien Palsa on aina silloin tällöin vieraillut tavalla tai toisella elämässäni.
Pakko päästä pois
Ajattelin olevani samurai – Kalervo Palsan matkapäiväkirjat on viiden kuukauden mittainen matka Palsan elämään hänen toiseksi viimeisenä elinvuotenaan. Palsan maailma laajeni tänä aikana valtavasti sekä fyysisesti että henkisestikin. Gerlesborgin taidekoulun vierastaitelijajakso mahdollisti Palsalle irtioton ahdistavasta ja pysähtyneestä Kittilästä ja avasi oven lähemmäksi Manner-Eurooppaa uusien ystävyyksien myötä.
Tätä ennen taiteilijan matkustaminen oli rajoittunut vain Kittilän ja Helsingin väliin. Vuoden 1986 keväällä Palsa pääsi kokemaan Christianian Kööpenhaminassa, pääsiäisen Amsterdamissa sekä vielä ikuisen New Yorkin parin kuukauden aikana.
Mukanaan hänellä oli vain välttämättömyydet: piirustusvälineet ja puukko. Korkki pysyi Palsan matkoilla hyvin kireällä tai kiinni. Matkoilla päihdyttiin kokemuksista ja taiteesta. Pieni ja ahdasmielinen Suomi sai toimia viinapirun kotimaana.
Muutos oli Palsalle valtava ja tämä heijastuukin arkisten päiväkirjamerkintöjen kautta. Kahvinjuonnit, peseytymiset, sarjakuvien tekstaustyöt sekä nukkumiset kuvataan hyvin tarkasti. Rutiini ja toisto tuovat turvaa yksinäiselle matkamiehelle.
Nyt korona-aikaan huomiota herättää Palsan alituinen flunssan pelko ja neuroottinen raa’an valkosipulin syöminen. Rahahuolistaan ja veloistaan hän ei päässyt maailmallakaan eroon. Taiteilijan leipä on ollut kolmekymmentä vuotta sitten kapea ja on sitä edelleen.
Manhattanin yksinäinen
Olen käynyt pari kertaa sekä Kittilässä että New Yorkissa. Ero paikkojen välillä on suuri henkisesti ja fyysisesti. Kittilässä on yksi tie, joka halkaisee kylän – New Yorkissa on monta kylää yhden kadun varrella. New Yorkin ehtymätön kulttuuritarjonta upeine museoineen ja gallerioineen teki Palsaan heti lähtemättömän vaikutuksen. MoMA:ssa (Museum of Modern Art) ja MET:ssa (The Metropolitan Museoum of Art) Palsa vieraili usein, aina kun rahavarat vain riittivät. Alkuperäisten teosten näkeminen ravisutti ja vavistutti lapinmiestä.
Kaupunki imi myös voimia ulkopuolisen tarkkailijan rooliin tottuneelta taiteilijalta. Kaupungin loputon syke ja äänimaailma väsyttivät matkailijaa, mutta onneksi Central Parkissa sai maalata ja luonnostella rauhassa ja ilmaiseksi. Matkan loppupuolella uudet ystävätkin katosivat omille retkilleen oletettua pidemmiksi ajoiksi.
Koti-ikävä ja rahapula kalvoivat mieltä – yksinäisyys tuntui entistä raskaammalta leveillä avenueilla. Toukokuun alussa ostetut Suomessa harvinaiset sarjakuvat hän kantoi takaisin divareihin, jotta sai vuokran, eväät sekä kotiin lähettämiensä kirjeiden ja pakettien postimaksut maksettua.
Palsa kuvaakin reissun viimeisillä viikoilla osuvan ilkikurisesti Amerikkaa ja amerikkalaista elämäntyyliä: ”Join äsken surkaa kupillisen. Se on kofeiinitonta kahvia. Kofeiiniton kahvi, alkoholiton viina, pilluttomat naiset, mulkuttomat miehet. Sitä on täällä. Amerikassa.” Iloisen small talkin takaa löytyikin usein tyhjyyttä kumisevia hahmoja, joihin ei saa yhteyttä.
Kesän heinä kuolee
Palsan päiväkirjoista pilkistää paikoitellen pieniä ilon hetkiä. Masennus ja ahdistus eivät alati riivanneet keski-ikäistyvää miestä. Välillä elämä tuntuu siedettävältä ja mahdolliseltakin, ainakin hetkellisesti. Vuoden 1986 reissujen jälkeen Kalervo Palsa elää kuitenkin vain seuraavan kesän yli.
40-vuotias Palsa löydettiin kuolleena Getsemaneksi nimeämänsä ateljeen lattialta. Seuranaan hänellä oli siveltimet, täyteen maalatut seinät, viinapullot sekä Amerikasta tuodut kotilot ja luun palanen.
Palsan päiväkirjat tarjoavat mielenkiintoisen ja mikrohistoriallisen matkan taitelijan sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan. Kirjan antia ja vaikuttavuutta lisäävät Palsan taideteokset ja matkavalokuvat.
Kirjan ovat toimittaneet Palsan ystävä Maj-Lis Pitkänen ja kuvataiteilija Veera Kaamos Pitkänen. Taitto on Jussi Jäppisen.
LISÄÄ JUTTUJA:
