JUHA VUORMA – Vapaa taiteilija omituisella tyylillä outoon suuntaan, syväluotaus 3/4

Oululaista sarjakuvapiirtäjää ja maalaustaiteilijaa Juha Vuormaa käsittelevä, syväluotaava juttusarja jatkuu. Tässä osassa Vuorma kertoo tyylinsä kehittymisestä, luovan työn vaikeudesta sekä inspiraatioidensa lähteistä.

Miehen taiteenaloja ovat sarjakuvien lisäksi taulujen ja metallibändien levynkansien maalaaminen. Annetaanpa taiteilijan itsensä kertoa kumpaa onkaan mieluisampaa luoda.

— Jos on eroa, niin se on kausittaista. Kesä on siinä mielessä hyvää aikaa maalata, että luonnonvalo on käytettävissä. Keinovalo vääristää aina värejä.

— Sarjakuvaa tekee aina vähintään sen yhden Kaapuveikko-stripin viikossa, ei katoa kosketus kokonaan, mutta ei myöskään kyllästy. Jonkun isomman projektin, kuten esimerkiksi sarjakuva-albumin jälkeen saattaa tuntua, että se oli siinä ja ei koskaan enää. Mutta se on ainakin toistaiseksi ollut tilapäistä… saapa nähdä miten käy jatkossa.

Vuorma on kehittänyt perinteisen maalaustekniikan oheen oman persoonallisemman tavan maalata.

— Monet ovat pitäneet erikoisina itse kehittämälläni tekniikalla, pääasiassa palettiveitsellä, tekemiäni öljymaalauksia outoine tekstuureineen. Se tekniikka on ollut aika uniikki, niitä maalauksia erehdytään yhä säännöllisesti pitämään tietokonegrafiikkana. Sen tyyliset maalaukset avasivat 90-luvulla osaltaan uraani metallimusiikin kuvittajana kansainvälisesti, ne herättivät huomiota. Nykyisin, kun digitaaliset maalarit voivat loihtia vastaavia tekstuureja helposti, olen paljolti siirtynyt palettiveitsestä takaisin hiomaan perinteistä siveltimenjälkeä. En vierasta digitaalistakaan maalausta, pidän monista alan tekijöistä ja olen opetellut perusteet, mutta kuvitustöissäkin työskentelen yhä lähinnä niin sanotusti old school -tyyliin, maalaten kankaalle tai paperille.

Usein saattaa tulla miettineeksi, millainen prosessi taulun tekeminen voi olla. Vuorma kertookin, että on oltava jokin idea, jotta voi aloittaa, muttei sekään saa olla etukäteen liian pitkälle viety konsepti.

Vanitas

— Toimivimpien maalausten lopullinen kokoonpano löytyy työn, yrityksen ja erehdyksen kautta.

Vuorman taiteessa toistuvat usein tietyt piirteet ja yksityiskohdat, joista voisi mainita esimerkiksi korpimaisemat, hillat, talitiaiset, koiranpäät ja pääkallot. Perimmäisten ja luonnollisten aiheiden äärellä siis ollaan.

— Mysterium Praesentia -näyttelyssä kokosin tietoisesti näitä teemoja viljeleviä maalauksiani yhteen. Nämä symbolit ilmenevät, kun minunkaltaiseni ihminen tekee kuvia näistä lähtökohdista ja näillä korkeuksilla, vaistot auki. Jostain syystä ne toimivat, ne ilmenevät, ne kuuluvat tiettyihin maalauksiin.

— Juureni ja tietynlainen kiintymys metsäympäristöön toki näkyvät maalauksissa. Levynkansimaalauksissani ei tosin näy talitinttejä eikä jäniskoiria, ehkä ne eivät kuitenkaan ole metalligenreen istuvaa symbolikuvastoa, heh. Korpimaisemia näkyy niissäkin. Ja hillathan sopisivat Kalmah-levyjen kuvituksiin. Aikoinaan Kalmahille tekemissäni kuvissa onkin suomaisemia. Luonnollisesti, kun yhtye soittaa swamp-metallia.

— Hillat suolla ovat erikoinen näky kulkijan silmässä, jos on silmää katsoa. Oranssi marja vihreällä suolla, se on outo näky, ei helevetti, melkein kuin jalokiviä. Timantteja, jotka eivät ole ikuisia, vaan hetken eläviä. Ne ihmetyttävät minua joka kesä. Mustikka lienee silti suosikkimarjani, kun syömiseen asti päästään.

— Suomenajokoira on toimiva elementti useissa maalauksissani. Eläimessä on jotain filosofista, hiukan surumielistäkin.

Onko taulujasi ostettu paljonkin koristamaan ihmisten olohuoneita vai onko niitä ylipäätään myytävänä?

— On niitä maailmalla jonkin verran, vaikken myyntinäyttelyjä ole pitänyt enkä ole matrikkelitaiteilija. Olen tehnyt joitakin maalauksia myös tilauksesta yksityisille ihmisille. Ja levynkansimaalausten originaaleja nyt on ympäriinsä muusikoiden omistuksessa Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Ghoultown-bändin Drink With the Living Dead -musiikkivideoon tekemieni maalausten originaaleja on mennyt keräilijöille niin moneen maahan, etten edes muista kaikkia. Ne ovat olleet hyvin haluttuja. Laskisin ne kuitenkin enemmän yhtyeeseen liittyväksi keräilytavaraksi kuin taiteilijan yksittäisiksi teoksiksi.

— Yleensä ottaen en liene taiteilija jonka maalauksia ostettaisiin sisustamaan olohuoneita. Ja vielä vähemmän taiteilija, jonka töitä ostetaan julkisiin kokoelmiin, jota jokin galleria edustaa tai jota rahoitetaan apurahoin. Kuvittaja-termikään ei kata kaikkea mitenkään, vaikka sitä voi hyvin käyttää osaan toimintaani. En ehkä sovi mihinkään häkkiin, ja on parasta, että lintu, joka ei sovi häkkiin, lentää vapaana – vaikka lentäisikin hiukan omituisella tyylillä outoon suuntaan.

Kuinka suunnitelmallista taiteilun jatko yleensä on vai perustuuko se enemmänkin hetken mielijohteeseen, että ”maalaanpa taulun”?

— Maalaaminen saattaa olla kausittaista, alkaen mielijohteesta, joka johtaa pitkään ja riivattuun työrupeamaan. Erikseen ovat tietysti sovitut työt, ne tehdään silloin, kun on sovittu.

Suuret mysteerit

Flirt

Mies on tunnettu maailmalla levynkansitaiteilijana ja sarjakuvantekijänä, joten töiden markkinointi pitää kanavoida ja kohdistaa oikeanlaisiin suuntiin.

— Jos sarjakuvia julkaisee omakustanteena, kuten minä olen tehnyt, niistä on sitten muistettava tiedottaa sarjakuva-alan kauppoihin, tukkuihin ja alan medioihin. Tiedottaminen ja työnäytteet toimivat, jos oikeaa tilausta on. En jaksa kovin mittavaa markkinointia mainosmielessä harrastaa. Liika on ajanhaaskausta.

Entäpä jos kysytään, millaisista vaikutteista elämässä saat inspiraation taiteen tekemiseen? Monelle se voi olla musiikki, politiikka tai elokuvat, mutta miten asianlaita sinulla?

— Musiikkia kuuntelen tietysti koko ajan. Politiikka ei kuulu kuvioon. Muiden taiteilijoiden teokset saattavat innostaa.

— Varsinaiseen inspiraatioon voi riittää talitintti pihalla. Se on minulle suuri mysteeri. Minä en tiedä, mikä se on. Sitä katsoo ja miettii, että mikähän helvetti tuo oikeastaan on? Tai varis, joka nokkii roskapussia jätekatoksella. Ihmettelyn aihe. Vanha mies, joka kävelee vastaan ja nostaa kättä virnistäen. Mysterium praesentia.

—Silloin, kun on kysymyksessä säännöllisesti ilmestyvä sarjakuva, varsinaista inspiraatiota ei parane odotella. Eipä kyllä muutenkaan liian kauan. Se pysyy yllä työskentelemällä suhteellisen säännöllisesti. Työllä on myös käsityöläisyys- tai harrastusaspekti.

Teen mitä teen, koska teen sitä

Jos tarkastelet taiteilijauraasi kokonaisuutena, miten maalauksesi tai sarjakuvasi ovat kehittyneet aikojen alusta näihin päiviin?

— Olen hiljalleen hiukan petrannut tekniikan ja näkemyksen osalta monessa suhteessa — hitaasti, mutta koko ajan.

Usein kuulee sanottavan, että Suomessa ei taiteen tekemisellä elä. Tämä pitänee paikkaansa usean toimijan kohdalla eikä Vuorma tee asiaan poikkeusta.

— Ansiotyö on tietysti erikseen. Olen aina joutunut pyörittämään täysin samaa oravanpyörää kuin kaikki muutkin ihmiset; päivätöissä tai opiskelemassa, tai lamakausina köyhyysloukussa kortistossa kiikkuen. En ole ikinä ollut ammattitaiteilija siinä mielessä, että saisin liksani sitä kautta. Siihen ei ole koskaan ollut mahdollisuuksia kaupallisesti katsoen. Sarjakuviani ei julkaista suurissa valtakunnallisissa medioissa eikä työhöni ole koskaan myönnetty myöskään apurahoja miltään taholta.

— Päivätyö on sitten muun työn päälle erikseen ansiotyönä. Koska kahden työn tekeminen on raskasta ja jatkuvalla syötöllä aika järjetöntä, olen kyseenalaistanut kaiken taiteellisen toimintani säännöllisesti, lukemattomia kertoja, loputtomasti. Se ei silti katoa, se jatkuu. Sanotaan, että se mikä ei katoa, vaikka kyseenalaistat sen olemassaolon, on totta. On siis pääteltävä, että työni on jollain tapaa totta ja sen jatkaminen siten väistämätöntä. Motiivini on tänä päivänä jo täysin selvä: teen mitä teen, koska teen sitä.

Osa 1: ”Minä olen Kaapuveikko”
Osa 2: Sarjakuvataiteen kehityksen askelia

Osa 4: Levynkansimaalaaminen korvasi galleriataiteen

LISÄÄ JUTTUJA: