Joensuun Musiikkijuhlilla soivat jazz ja lattarit

Joensuun Musiikkijuhlia vietettiin heinäkuun alussa alkusoittona Ilosaarirockille. Yleisö sai kuulla niin kotimaisen kuin kansainvälisen sekä historiallisen ja nykypäiväisen musiikin antimia.

Selvästi tällaisille festivaaleille on tilausta, nimittäin toisinaan istumapaikkaa oli vaikea löytää. Hyvä niin: se kertoo ihmisten halusta nauttia perinteistä sekä klassisen musiikin vankasta asemasta. Julkimoita ei nähty pelkästään lavalla, vaan myös yleisön seassa. Klaus Mäkelä, parikymppinen kapellimestarilupaus, jolla on laajaa kokemusta sekä kotimaisten että ulkomaisten sinfoniaorkestereiden johtamisesta, vaikutti myös nauttivan musiikkijuhlien tarjonnasta.

Klaus Mäkelä. Kuva: Heikki Tuuli

Sellisti Senja Rummukainen ja pianisti Martti Rautio soittivat hienosti yhteen. Sello on yksi lempi-instrumenttejani, sitä oli ilo kuunnella. Parhaita hetkiä olivatkin ne, jolloin sello soi yksin ja täytti tilan hienovireisellä soinnillaan. Olen enemmän sinfoniaorkestereiden ystävä. Kamarimusiikin intiimiyttä on kuunneltava hieman eri tavalla. Rummukaisen soolo-osuutta kuunnellessa ajattelin Debussyn aforismimuotoilua musiikkia nuottien välisenä tilana. Tauot täydentävät esitystä ja ovat osa sitä, ja tämän sellisti hallitsi. Rummukainen eläytyi soittoonsa koko kehollaan ja upposi siihen. On upeaa, kun artistin keho on mukana musiikissa ja soittaja käyttää sitä tulkintansa apuna. Rummukaisen vaalea poninhäntä heilui sivuille, eteen ja taakse. Myös Rautio eläytyi, joskaan ei yhtä vahvasti. Harva pianisti on tosin yhtä heittäytyvä ja ilmeikäs kuin Lang Lang. Kaksikko soitti niin tuutulaulumaisia kuin raskaampia variaatioita Joonas Kokkosen, Sibeliuksen ja Brahmsin tuotannosta. Rummukainen osoitti olevansa teknisesti taitava soittaja. Hänen sormensa olivat kuin nopeat hämähäkin jalat. He lunastivat yleisöltä raikuvat suosionosoitukset.

Jazzin lumo

Aki Rissanen Trio loihti ilmoille musiikkia Emma-palkitulta Amorandom-albumiltaan. Illan aikana kuultiin myös musiikkia tulevalta Another North -levyltä. Esiintyjillä oli selvästi hauskaa lavalla. Virnistyksiä heiteltiin tuon tuosta bändin jäsenten kesken. Heillä vaikutti olevan sanaton yhteys toisiinsa koko esityksen ajan, mikä teki kokemuksesta yhteisöllisemmän ja lämpimämmän. Ilo ja mutkattomuus tarttuivat yleisöönkin, joka hymyili takaisin. Soittajat hymyilivät itsekseenkin soittonsa lomassa. Kontakti yleisöön oli onnistunutta, ja huumorikin miellytti yleisöä Aki Rissasen läikyttäessä vahingossa vettä flyygelin koskettimistolle, ja lausuessa anekdootin vakuutusten toivottavuudesta.

Aki Rissanen Trio.  Kuva: Teemu Kuusimurto

Nostan tämän yhtyeen koko musiikkijuhlien kohokohdaksi. Hienoa, että järjestäjillä on ollut halu ottaa mukaan myös muutakin kuin perinteistä klassista. Minut valtasi myös kansallisylpeys siitä, että suomalaiset osaavat tehdä näin nautittavaa jazzia, jota voi suoraan verrata ulkomaisiin kärkinimiin. Musiikki oli helposti lähestyttävää, miellyttävää, soljuvaa, hauskaa, rytmikästä ja svengaavaa. Jalat lähtivät elämään omaa elämäänsä, ja kynäkään ei tahtonut pysyä sormien välissä. Myös keveitä tunnelmia kuultiin. Lyhytelokuvaan sävelletty musiikki toi hieman mieleen Erik Satien minimalistiset ja unimaiset soinnut. Tällaista jazzia nauttisi mielellään isoissa konserttisaleissa sekä hämyisillä klubeilla. Puhkesipa yleisö taputuksiin ja bravo!-huutoihin  rumpalin mestarillisen ja pitkällisen soolo-osuuden jälkeen kappaleen vielä jatkuessa. Pidin heidän tavastaan luoda ennustettavia sävelkulkuja, sekä niitä rikkovia dissonansseja, jotka yllättivät. Dissonoivuus oli myös enimmäkseen perin huomaamatonta ja kokonaisuuteen sulautuvaa.

Nuoria kykyjä ja lattarirytmejä

Juhlien nuori tähti oli Anton Mejias. Vain 16-vuotias nuorukainen ilahdutti yleisöä Bachin, Beethovenin, Sibeliuksen, Ravelin ja Prkofievin ohjelmistoilla. Odotukseni olivat ennakkotietojeni perusteella korkealla, enkä pettynyt. Mejias soitti kuin uusi Chopin, mitkä sormet! Hän vakuutti läsnäolijat osaamisellaan. Teknisesti nopeat ja vaativat osuudet sujuivat upeasti. Esitys oli hyvin hallittua ja varmaa. Erityisesti Bach ja Beethoven kuulostivat vangitsevilta ja soittajalleen sopivalta tulkinnalta. Tässä on takuulla tulevaisuuden huippulupaus, kuten juhlien katalogissa lukee. Jään mielenkiinnolla odottamaan, minne asti Mejias vielä päätyy. Ehkä myös iän ja kokemuksen myötä esiintymiseen tulee rentoutta, sillä nyt lavalla kumarsi ja sieltä kovin nopeasti poistui hyvin vakava soittaja.

Janne Mertanen.
Kuva: Ville Paul Paasimaa

Juhlat päättivät yksi Sveitsin merkittävimmistä nuorisosinfoniaorkesterista, Il Mosaico, sekä pianisti Janne Mertanen. Oli sangen virkistävää ja elähdyttävää kokea ensimmäistä kertaa nuorisosinfoniaorkesteri. Nuoresta iästään huolimatta he tulkitsivat taitavasti Sibeliusta, Vivaldia, Radames Gnattalia ja Mozartia. He soittivat Sibeliuksen Kurkikohtauksen Kuolema-näytelmästä, mikä sai ihoni aivan kananlihalle. Todella riipaisevan kaunista. Orkesteri sai musiikin kuulostamaan lähes oikeilta kurjen ääniltä ja siiveniskuilta. Vivaldi kuulosti niin juhlavalta ja ylevältä kuin se aina kuulostaakin. Mertanen ja orkesteri soittivat hienosti yhteen Mozartia. Mertanen oli oikein taitava ja varma pianisti.

Merkittävä juhlien kohokohta oli, kun he esittivät Radames Gnattalin Divertimenton marimballe ja jousille. En ole tainnut koskaan aiemmin kuulla marimbaa livenä. Kappale oli kiinnostava ja persoonallinen yhdistelmä brasilialaista perinnemusiikkia ja modernismia.  Välillä siitä tuli mieleen pelimusiikki, välillä lattarivaikutteet kuuluivat. Musiikki toi joiltain osiltaan mieleeni João Gilberton, ja päässäni alkoi soida The Girl from Ipanema. Marimban soittaja oli vaikuttava ja loistava, koko kappaleen henki. Maagisimmat hetket olivat ne, kun hän viuhutti neljää pyörepäistä mallettia koskettimistolla nopeammin kuin silmä kerkesi erottaa. Tästäkin annan pisteistä järjestäjille. Yleisö tuntui olevan yksimielinen siitä, että Gnattalin kappale oli yksi mielenkiintoisimpia anteja ja värikäs lisä perinteiseen klassisen repertuaariin.

Kokonaisuudessaan Joensuun Musiikkijuhlat onnistuivat loistavasti ja viihdyttivät yleisöä monipuolisesti. Konservatorio on varmasti seuraavankin kesänä täynnä.

LISÄÄ JUTTUJA: