Jeanette Winterson: Aikakuilu
Moderni tulkinta Talvisesta tarinasta
Jeanette Wintersonin romaani Aikakuilu perustuu Shakespearen näytelmään Talvinen tarina. Romaanissa näytelmän tapahtumat tuodaan nykyaikaan. Modernin Shakespeare -tulkinnan taustana on halu juhlistaa William Shakespearen kuoleman 400-vuotispäivää.
Shakespearin tragedioiden teemoja ovat usein rakkaus, mustasukkaisuus ja kosto.
Menestyneen liikemiehen Leon vaimo MiMi on viimeisillään raskaana. Leo on kuitenkin vakuuttunut, ettei tuleva lapsi ole hänen. Hän uskoo, että lapsi on MiMin ja hänen lapsuudenystänsä Xenon. Kun lapsi syntyy, Leo houkuttelee järjettömän mustasukkaisuuden vallassa puutarhurinsa viemään vastasyntyneen Perditan Xenolle. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, sillä puutarhuri joutuu onnettomuuteen.
Perdita päätyy köyhän Shephin ja tämän pojan Clon kasvatettavaksi. Hän kasvaa vaatimattomissa oloissa tietämättä mitään vauraasta alkuperästään. Vuosia myöhemmin Perdita tapaa Xenon pojan, Zelin, ja nuoret rakastuvat. Pian vanhat tapahtumat alkavat paljastua ja Perdita haluaa tavata oikeat vanhempansa. Silloin kaikkien on kohdattava menneisyyden valinnat.
Kunnianosoitus Shakespearelle
Vuonna 2016 kustantamo Hogarth pyysi kahdeksaa tunnettua kirjailijaa kirjoittamaan Shakespearen suosituimmista näytelmistä romaaniversiot, ja sijoittamaan tapahtumat nykymaailmaan. Sarjan ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 2015. Suomessa sarjan julkaisee kokonaisuudessaan kustantaja Johnny Kniga.
Aikakuilu on varsin uskollinen Shakespearen tarinalle. Molemmat kertovat mustasukkaisuudesta ja sen valtavasta ja järjettömästäkin voimasta, joka ajaa ihmisen äärimmäisiin tekoihin. Toisaalta se on myös tarina äärettömästä ja pyyteettömästä rakkaudesta. Lähes sadunomainen loppu on mahdollista vain Perditan suuren ja lähes käsittämättömän rakkauden avulla.
Shakespeare käsitteli tragedioissaan usein menetystä ja kostoa. Nämä elementit ovat löydettävissä myös Aikakuilusta. Menneisyys rakentuu tragedian aineksista – mustasukkaisuus ajaa järjettömään menetykseen, oman lapsen hylkäämiseen.
Shakespearen näytelmissä tapahtumien oikea laita on usein lukijalle tai katsojalle selvillä, vaikka päähenkilö itse ei sitä näe. Myös Aikakuilussa lukijat uskovat Perditan olevan Leon tytär, vaikka hän itse sen kieltää.
Tarina on mukaansatempaava ja todella hyvin kirjoitettu. Romaanimuodossa se on paljon helpommin lähestyttävä kuin alkuperäisenä näytelmänä.
Olen aikaisemmin lukenut modernit romaaniversiot Shakespearen teoksista Macbeth (Jo Nesbo: Macbeth, Johnny Kniga 2018) ja Myrsky (Margaret Atwood: Noidan sikiö, Johnny Kniga 2019). Nämäkin ovat olleet onnistuneita ja niistä on ollut helposti tunnistettavissa alkuperäinen näytelmä. Kirjoja voi suositella kaikille, jotka haluavat kurkistaa Shakespearen maailmaan.
LISÄÄ JUTTUJA:
