Hanshan: Kylmä vuori
Erakkorunoilijan tyyneys koettelemusten keskellä
Hanshan oli kiinalainen erakkorunoilija, jonka elämäntarina pohjaa enemmän myytteihin kuin todennettuihin faktoihin. Hän kirjoitti runonsa vuoristoisen elinympäristönsä kiviin ja bambuihin sekä lähikylien talojen seiniin. Ennen erakoksi vetäytymistään hänen sanotaan olleen perheellinen viljelijä ja virkamies.
Runoilijan oikea nimi ja elinaika ovat hämärän peitossa. Itse asiassa on syytä epäillä, että hänen nimiinsä kirjattujen runojen takana on ollut useampi tuntematon kirjoittaja, joiden runot ovat syntyneet vuosien 618-907 välillä. Heidän säilynyt tuotantonsa kattaa noin neljäsataa runoa, joista noin kolmensadan on tulkittu olevan alkuperäisen Hanshanin kirjoittamia.
Kylmä vuori, joka on myös Hanshanin nimen suomennos, on Pertti Seppälän valikoima ja suomentama otos Hanshanin runoista. Kirjan kaksi ensimmäistä painosta ilmestyivät Basam Booksin kustantamana vuosina 1997 ja 2010.
Arvioni kohteena on teoksen laajennettu kolmas painos, jonka Palladium Kirjat julkaisi vuoden 2026 tammikuussa. Erakkorunoudelle sopivasti kirja on vaatimattoman näköinen, kestävätekoinen ja kokonsa puolesta helppo kuljetettava.
Pois punaisen tomun maailmasta
Teos sisältää 96 nimetöntä runosuomennosta. Valikoima alkaa Hanshanin eläessä perheellisenä viljelijänä, mutta jo pian hän siirtyy viettämään yksinäistä erakkoelämää. Hänen uusi kotinsa on vuorella, josta hän poistuu lähikyliin tai menneisyytensä kaupunkeihin vain lyhyiden vierailujen ajaksi.
Runojen kieli on selkeää ja helposti ymmärrettävää, mutta niiden hyödyntämä symboliikka ei avaudu itsestään. Hanshan kirjoitti runonsa aikana, jolloin vain noin kymmenesosa Kiinan väestöstä osasi lukea. Hän siis oletti runojensa lukijoiden olevan kaltaisiaan oppineita, jotka ymmärtävät niiden viittaukset hengellisiin kirjoituksiin ja toisten runoilijoiden teoksiin.
Runot sisältävät paljon viittauksia taolaisuuteen ja chan-buddhalaisuuteen. Chan-buddhalaisuus on buddhalaisuuden muoto, joka Japaniin levittyään muuttui Suomessa tutumpaan zen-buddhalaisuuden muotoon. Nämä teemat ovat niin tiukasti sidoksissa runokokonaisuuteen, että jo orastava kiinnostus niitä kohtaan on suureksi hyödyksi teoksen ymmärtämisessä.
Lukijalta ei kuitenkaan odoteta ennakkotietoa aiheesta. Kirjan lopusta löytyy kääntäjän tiiviit mutta tietorikkaat lisäselvitykset, jotka avaavat runojen hengellisiä vertauskuvia ja historiallisia viittauksia. Kirjan pohjustus puolestaan avaa Hanshaniin liittyviä faktoja ja myyttejä sekä hänen runojensa syntyaikojen olosuhteita.
Tao ilmentyy luonnossa
Joutilaan erakkorunoilijan maailmassa pienet ja suuret teemat limittyvät. Hän kuljeskelee vailla määränpäätä ja kirjoittaa luontokuvauksia, joiden lyhyet ja toteavat säkeet luovat elävän ja moniaistillisen maiseman. Rauhaisat runot korostavat hetken kokemista ja taolaista tyyneyttä maailman melskeen ja muutosten keskellä.
Ennustus toi minut asumaan tähän syrjäiseen kolkkaan,
Tiantaille – mitäpä siihen lisäämistä.
Apinat kirkuvat, laaksossa usvat hyytäviä;
vuorenhuippujen kajo ulottuu ruohottuneelle portilleni asti.
Katan majani männikössä bambunlehvillä,
rakennan vesialtaan ja johdan siihen lähteestä pienen puron.
Olen jo luopunut hyvällä maailman asioista;
jäljellä olevat vuoteni aion viettää sananjalkoja keräillen.
Ohimeneviin hetkiin keskittyvien runojen lisäksi teoksesta löytyy myös filosofisen pohdiskelevia ja suoran opettavaisia runoja. Niiden aiheita ovat muun muassa vapauden kaipuu, syrjäisten seutujen ihannointi ja varoitukset maalliseen kiintymisestä ja jälleensyntymisen kehään juuttumisesta.
Maallinen köyhyys ja henkinen rikkaus
Alkupuolen runot sivuavat oppineen köyhyyttä. Viljelijän elämä on vaatimatonta, ja hänen vähäinen omaisuutensa koostuu pääasiassa kirjoista. Köyhän ja työntäyteisen arkielämän kuvaukset limittyvät rikkauden haalimisen kritiikkiin ja ilmeisen omakohtaisiin huomioihin siitä, kuinka lukeminen ja oppineisuus eivät tuo onnea saati helppoutta elämään.
Erakkovaiheessa Hanshanin omaisuus on ennestään huvennut ja puitteet vaatimattomammat, mutta hän suhtautuu tilaansa tyynemmin. Hänen irtautumisensa ”punaisen tomun maailmasta”, eli ei-hengellisestä elämästä, on siis kehittynyt pidemmälle.
Runot antavat vaikutelman, että Hanshanilla on joko korkeat kriteerit ihmisten käyttäytymiselle tai alhainen ihmisten sietokynnys. Hän vaikuttaakin viihtyvän paremmin syrjäseutujen erakkona kuin ihmisten seurassa.
Pelkistettyä mutta antoisaa runoutta
Vanheneminen tuo runoilijan arkielämän harmien rinnalle ikääntymisen suruja. Vanhuus saa hänet ikävöimään mennyttä aikaa ja miettimään edesmenneitä sukulaisia ja kuolemaa.
Ajoittaisesta voivottelusta ja opetushenkisyydestä huolimatta runoista jää parhaiten mieleen niiden tyyneys ja tarkkailevuus. Runojen hillitty tyyli ja pelkistetyt hetken kuvaukset vetoavat myös ilman ennakkotietoja taolaisuudesta ja runojen viitteisiin paneutumista.
Asetuttuani kylmälle vuorelle
kaikki huolet kaikonneet –
ei enää sekavia ajatuksia
mieleeni ripustautuneina.
Joutilaana kirjoittelen säkeitäni
kallioiden seinämiin
ja luotan suureen virtaan
kuin vapaana ajelehtiva vene.
LISÄÄ JUTTUJA:
