Anna Järvinen on ruotsinsuomalainen muusikko ja taiteilija. Järvinen on työskennellyt pitkään musiikin parissa, ja vuonna 2007 ilmestynyt sooloalbumi Jag fick feeling saavutti suosiota myös Suomessa. Viime vuonna ruotsiksi ilmestynyt ja hiljattain suomennettu Uni viime yönä: on Järvisen esikoisromaani.
Uni viime yönä: on autofiktiivinen romaani. Suomessa syntynyt Järvinen muutti kuusivuotiaana Ruotsiin äitinsä uuden avioliiton myötä. Tai kuten asia romaanissa muotoillaan: ”minut muutettiin”. Lohdutuksena muutetuksi tulemisesta uudessa kodissa odottaa suuri nukke. Tunne siitä, että ei tule kuulluksi, tiivistyy muuttamisen hetkeen ja leimaa Annan elämää tästä eteenpäin.
Uni viime yönä: on tunnustuksellinen romaani: Minä en saa kirjoittaa. Kirjoittaminen on rikoksen tekemistä sanan varsinaisessa merkityksessä. […] Rikkomukseni on se että lasken suukapulan pöydälle viereeni. Noin.
Järvinen sijoittaa itsensä genreen myös mainitsemalla joitakin tyylilajin edustajia, kuten Karl Ove Knausgårdin, Pentti Saarikosken ja elokuvantekijöistä Woody Allenin. Teoksen tunnustuksellisuus ei synny niinkään shokeeraavista paljastuksista kuin kirjailijan positiosta naisena, jonka tulisi olla hiljainen ja myöntyvä. Naisena elämisen vaikeus muodostuukin yhdeksi romaanin keskeisistä teemoista.
Järvisellä on oma persoonallinen kirjoitustyyli, jota vuodet laulunkirjoittajana ovat epäilemättä muovanneet. Romaanin kerronta on kokeellista ja runollistakin. Kokeellisuus ulottuu tekstin asetteluun asti, sillä osalla sivuista on enemmän tyhjää tilaa kuin tekstiä. Ajoittain kielellä ja muodolla leikittely etäännyttää ja ärsyttääkin.
Vaikka kirja on hyvin lyhyt, tuntuu siltä, että se olisi kaivannut editointia. Keski-ikäistyvän minäkertojan suurimpia ongelmia on se, mitä hän tekisi loppuelämällään. Tämä tieto tehdään selväksi kerta toisensa jälkeen. Siksi tuntuu tarpeettomalta, että romaanissa on sivu, jonka keskellä on mietelausetta muistuttava virke: ”Nyt ajattelen vain mitä tekisin loppuelämälläni”.
Romaanissa on myös perinteistä kerrontaa, jonka Järvinen taitaa erinomaisesti. Mummo on Annalle läheinen läpi elämän ja etenkin lapsena. Hetkiä mummon kanssa Järvinen kuvailee niin kauniisti ja todentuntuisesti, että teksti alkaa todella elää.
Myös suhteesta isään piirtyy taitavan kerronnan kautta tarkkanäköinen kuva. Isänsä seurassa Anna pohtii jatkuvasti, onko hän arvokas omana itsenään. Romaanin keskeiseksi teemaksi muodostuu se, kuinka vaikeaa tasapainoiseksi aikuiseksi kasvaminen on, kun on jäänyt lapsena vaille hyväksyntää. Isä ajattelee, että ihmisen arvo mitataan suoritusten kautta.
Yksi veljistäni maalasi lapsena kankaalle dollarin seteleitä. Hän piti kiirettä ja kun hän oli valmis, isä sanoi hänestä voi tulla jotain suurta. Eikö hän jo ole, minä vastasin mutta kukaan ei tainnut kuulla, olen aina puhunut hiljaa.
Viesti, joka helposti pääsee unohtumaan, on tärkeä: ihmisen suuruutta ei tulisi mitata onnistumisten kautta.
Autofiktiivisen romaanin kohdalla voidaan aina pohtia, mikä on totta ja mikä ei. Uni viime yönä: -teoksen kertoja on kirjoitusprosessia reflektoidessaan ilmiselvästi kirjailija Anna Järvinen ja muistoja läpikäydessään epäluotettavammalta vaikuttava minäkertoja Anna. Kirjailija-kertoja nostaa kysymyksen todenmukaisuudesta esiin itsekin.
Vanhoja muistoja pitäisi lajitella, mutta miksi. […] Saatan nähdä erilaisia yhteyksiä sen mukaan miten lajittelen. Saatan tehdä erilaisia johtopäätöksiä sen mukaan minkä järjestyksen valitsen ja entäpä jos se riippuukin päänsäryn tai kuumeen voimakkuudesta.
Muistoihin ei voi täysin luottaa. Siihen viittaa romaanin nimikin. Ovatko muistot vain unta?
Yleistunnelmaltaan haikea Uni viime yönä: käsittelee laajoja teemoja, kuten ulkopuolisuutta, juurettomuutta, naisena elämistä, kirjailijuutta ja kieltä. Romaani tarjonnee tarttumapintaa hyvin monenlaisille lukijoille. Siihen nähden, että tekstiä on hädin tuskin sadan kokonaisen sivun verran, Järvinen onnistuu käsittelemään teemojaan syvällisesti ja koskettavasti.