Matkoja oopperaan – La Traviata elokuvateatterissa

Tämä ei ole ooppera-arvio. Pikemminkin kyse on matkakertomuksesta. Kohteena on Giuseppe Verdin ooppera La Traviata. New Yorkin maineikkaassa Metropolitan Operassa La Traviata esitettiin 11. maaliskuuta. Samaan aikaan saatiin seurata live-esitystä elokuvateattereissa ympäri maailman. Oulun Finnkino Plazan Event Cinema -ohjelmistoon oopperan encore-esitys saapui tiistaina 14. maaliskuuta.

Olen tutustumassa oopperan maailmaan ja rintaääneni ei ole riittävän painava matkaoppaan osaan. Asiantuntevia ooppera-arviota löytyy runsaasti muista medioista. La Traviata on kuin Pariisi – kaikki tuntevat sen, ja osa vierailee kaupungissa useita kertoja vuodessa. Jotta ensimmäisestä matkasta voisi nauttia täysin, on ensin tutustuttava asiaan.

Tarinan taustaa

Tarina alkaa Pariisissa vuonna 1844, jolloin Alexandre Dumas jr tapasi kauniin yläluokan kurtisaanin: Marie Duplessisin. Suhde kesti muutamia kuukausia, ja myöhemmin Duplessis kuoli tuberkuloosiin vain 23 vuoden iässä.

Vuonna 1848 Alexandre Dumas nuorempi julkaisi romanttisen romaanin Kamelianainen. Teos on täynnä tunteiden myrskyä ja kyyneleitä. Päähenkilö, kurtisaani Marguerite Gautier kokee rakkauden, josta luopuu suuremman syyn takia. Kirjailijan alter ego on Armand Duval. Nimikirjaimetkin ovat samat Dumas nuoremman kanssa, sillä tarina on tosi – tietenkin romantiikan aikakausi huomioiden. Margueriten ja Armandin rakkaustarina päättyy vihaan, sääliin ja lopulta suureen suruun. Marguerite kuolee keuhkotautiin hylättynä. Kurtisaanin uhraus oli suuri, ja sydän kultaa.

Giuseppe Verdi näki Dumasin näytelmän Le Dame aux camélias Pariisissa vuonna 1852. Ooppera La Traviata, ”langennut nainen”, esitettiin ensimmäisen kerran Venetsiassa jo vuonna 1853. Tarina on yllättävän uskollinen Dumasin teokselle. Romaanin tunnelataus on saatu siirrettyä hämmästyttävän tarkasti. Tuhansilla sanoilla kerrotut tunteet välittyvät musiikin ja näyttelijätyön avulla toisin. Oopperassa rakastavaiset ovat sopraano Violetta Valéry ja tenori Alfredo Germont.

La Traviata

Vuoden 1853 ensi-ilta epäonnistui täysin. Yleisö ei ollut tottunut oman aikakautensa puvustukseen ja pääosanesittäjät eivät vakuuttaneet. Hilpeyttä herätti myös runsasmuotoisen oopperadiivan riutuminen keuhkotautiin kuolevana Violettana.

Nykyisin Verdin La Traviata on yksi esitetyimmistä, jollei esitetyin ooppera. Teos kuuluu suurten oopperatalojen ohjelmistoon ja tunnetuimpia tähtiä pääosissa ovat olleet muiden muassa Maria Callas ja Luciano Pavarotti.

The Metropolitan Opera. Giuseppe Verdi: La Traviata

Kapellimestari: Nicola Luisotti. Ohjaus: Willy Decker; Lavastus ja puvut: Wolfgang Gussmann; Valot: Hans Toelstede; Koreografia: Athol Farmer

Rooleissa Sonya Yoncheva (Violetta Valéry), Michael Fabiano (Alfredo Germont), Thomas Hampson (Giorgio Germont)

Esimmäinen näytös

Akusoiton aikana lavalle hoippuu selvästi humaltunut nainen. Taustana on äärimmäisen pelkistetty kaartuva seinämä. Lavalla on suuri kello ja tummanpuhuva mieshahmo seisomassa. Aiemmin näkemäni versiot ovat näyttäneet heti alkuun aivan toisilta runsaine väreineen ja rönsyilevine muotoineen.

Tuttujen sävelien alkaessa soida, on selvää, että ohjaaja ja lavastaja/puvustaja ovat valinneet uuden lähestymistavan klassiseen oopperaan. Kaikilla miehillä on tumma puku, ja ainoa väriläiskä on punaiseen yksinkertaiseen mekkoon pukeutunut Violetta, sekä myöhemmin lavalle tuotava punainen sohva. Edes Alfredo ei erotu asullaan muista miehistä.

Oopperan tyyli on raikas. Rakastavaisten vuoropuhelu ei huku taustaan. Ensimmäisen näytöksen valssahtava musiikki on tarttunut jo muutaman kuuntelekerran jälkeen mieleeni. Olo on kotoisa, tämähän on tuttua.

Sonya Yoncheva on ihastuttava aistikkaana ja kujeilevana Violettana. Ensimmäistä kertaa uskon todella, että tämän naisen suosiosta on kilvoiteltu. Aiemmin näkemissäni versioissa La Traviatasta, näin ei ole ollut. Nuori bulgaarialainen on jo esiintynyt useissa päärooleissa. Laulu kuulostaa korvaani upealta ilman ylimääräistä fraseerausta.

Michael Fabiano täyttää Alfredon saappaat. Ihan samanlaista säteilyä hänessä ei ole kuin Yonchevassa. Toisaalta Violetalla on tässä näytöksessä enemmän tilaa. Liikettä on paljon ja tilaa käytetään kekseliäästi. Reilut puoli tuntia kestävä ensimmäinen näytös on ohi hetkessä.

Väliaika

Kolminäytöksisen oopperan ainoa väliaika pidetään ensimmäisen näytöksen jälkeen. Esitys on täysin sama, kuin live-esitys muutamaa päivää aiemmin . Järjellä ajatellen kokemuksenkin pitäisi olla sama, mutta ei se ole. En osaa selittää miksi.

Metropolitanin laadukas HD-tasoinen ooppera-esitys Finnkinon teatterissa mahdollistaa pääsyn lähemmäksi oikeaa oopperakokemusta. Odotin voimakkaampaa äänentoistoa, etenkin kun kotona joutuu hissuttelemaan ilman kuulokkeita.

Toinen ja kolmas näytös

Toinen näytös on La Traviatan raskain osuus. Ääneen pääsee myös Thomas Hampsonin esittämä Giorgio Germont, Alfredon isä. Karismaattinen baritoni on vakuuttava roolissaan. Tunnelma synkkenee, kun isä pakottaa Violetan jättämään rakkaansa. Naamiaisissa meno ja pilkka ovat riettaampaa ja rankempaa, kuin mitä olen nähnyt aiemmissa versioissa.

Kolmannessa näytöksessä Violetta tekee kuolemaa. Musiikki on kaunista – jo alkusoitosta tuttua. Kuolema on seurannut jokaista kohtausta pitkän miehen hahmossa. Kello on käynyt kohti traagista loppua. La Traviatan loppu on katkera ja surullinen.

Violetan punaista mekkoa käytetään ilon ja ilottelun symbolina. Välillä se riisutaan ja valkoinen alushame kuvaa toisenlaista tunnelmaa. Pelkistetty ratkaisu on rohkea, sillä ilman pääosanesittäjän karismaa ja säteilyä ooppera olisi valju kokemus. Tässä esityksessä Sonya Yoncheva on hurmaava – täysin valloittava.

Willy Deckerin tyyli on hyvin nykyaikainen ja helposti lähestyttävä. Kun oopperasta poistetaan pukudraaman henki ylevine lavasteineen, jää jäljelle rakastavaisten tarina ja heidän välisensä dynamiikka. Ehkä tämä on vastaus tämän päivän haasteeseen.

Matkoja oopperaan –juttusarjassa kerrotaan oopperakokemuksista maallikon näkökulmasta.

Tulevat Event Cinema esitykset

LISÄÄ JUTTUJA: