Romeo, Julia ja rokkaava baletti
Shakespearen Romeo ja Julia on varmasti maailman tulkituimpia tragedioita. Rasta Thomas tanssiryhmineen on luonut siitä vain kehonkielellä kerrotun tulkinnan, jossa yhdistyvät klassinen musiikki, baletti, populaarimusiikki ja nykytanssi.
Shakespearen klassinen ja traaginen Romeo ja Julia ei varmasti suuremmin esittelyä kaipaa, onhan se teatterihistorian tulkituimpia teoksia. Tämänkertaisen esityksen teki poikkeukselliseksi se, että tulkintamuotona oli tanssi. Rasta Thomasin tanssiryhmä Bad Boys of Dance ottaa modernisoidun rakkaustarinan haltuun Adrienne Canternan koreografialla, jota tuetaan Josh Hardyn suunnittelemilla, näyttävillä videoprojektioilla sekä Patrick Woodroffen valaistuksella, jotka saivat Tampere-talon häikäistymään – hetkittäin ihan kirjaimellisesti.
Juliaa tanssittaa naamiaisissa myös Romeon kilpakosija kreivi Paris.
Bad Boys of Dance -ryhmä yhdistelee klassista balettia hip hopiin, akrobatiaan sekä jazz- ja nykytanssiin, mikä näkyy myös esityksen musiikkivalinnoissa. Klassista puolta edustavat muun muassa Prokofiev ja Vivaldi ja populaarimusiikkia edustamassa ovat esimerkiksi Bruno Mars, Lady Gaga, Jay-Z ja Katy Perry. Esityksen nimi Romeo & Juliet – Rock the Ballet antoi odottaa ehkä tukevampaa musikillista valintaa. Rehellisesti sanottakoon, että olin melko yllättynyt klassisen musiikin käyttämisestä ollenkaan, sillä odotin nimenomaan rockmusiikkiin pohjaavaa tanssiesitystä.
Ryhmän tanssi sujuukin kuin, noh, tanssi. Erityisesti Tybaltin rooliin on saatu erinomaisen karismaattinen tanssija. Muita erityistä huomiota kiinnittäneitä hahmoja olivat ilkikurinen Mercutio sekä lipevä Paris, joiden suoritukset antoivat hahmoille ja samalla koko esitykselle syvempää persoonallisuutta. Myös Friar Laurence herättää huomiota, tosin näyttämällä munkinkaavussaan ilmavia hyppyjä tekemällä lähinnä hilpeältä. Valitettavasti nimiä näille huikeille suorittajille en löytänyt yrittämisestä huolimatta.
Valaistuksella saatiin esitykseen huomattavan paljon dramatiikkaa.
Itse tarinasta on hetkittäin vaikea saada kiinni, sillä tanssikohtaukset seuraavat toisiaan suorastaan hengästyttävässä tahdissa, eikä aina tiedä mitä tapahtuu ja miksi. Tässä olisi voitu hyödyntää videoprojektioita näytöksen alun tapaan, kun hahmot ja tarinan tausta esiteltiin. Nämä tekstinpätkät olivat taustaprojektioina englanniksi, johon osa yleisöstä olisi luultavasti kaivannut suomennoksia. Ja miksipä se ei voisi onnistua, kun saadaanhan oopperaankin tekstitykset. Tarinan pääkohdat, kuten naamiaiset, rakastavaisten salainen naimisiinmeno, Mercution ja Tybaltin kuolemat sekä traaginen loppu kuitenkin tulevat hyvin selviksi. Osittain kyllä tanssilla toteutettu tarina jättää epäselvyyksiä, ellei Romeon ja Julian kohtalo ole juuri tuoreessa muistissa.
Esitys on nykymusiikin osalta hyvinkin lennokas suorastaan akrobaattinen, jonka vastapainoksi klassisen musiikin kohtaukset ovat paljon seesteisempiä. Kuitenkin jokin ei oikein tunnu oikealta, kun Vivaldin vuodenaikojen keskellä soi yhtäkkiä Katy Perry. Olkoonkin, että Perryn kappale Teenage Dream kuvastaa täydellisesti päätäpahkaa rakastuneen Julian tunteita. Tämä jättää jälkeensä hyvin hämmentyneen ja hieman kieroutuneenkin tunteen. Jäin väkisinkin miettimään, olisiko esitys toiminut paremmin pelkkänä balettina ilman nykymusiikkia vai pelkkänä nykytanssina ilman klassista musiikkia. Tällaisenaan nämä kaksi eivät oikein kohtaa samalla tasolla.
LISÄÄ JUTTUJA:
