Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen

Hypnoottinen rakkaustarina

Liane Moriartyn Sulje silmäsi ja laske kymmeneen suomennettiin tänä vuonna, mutta se ilmestyi alun perin jo vuonna 2011. Teos on hänen kolmas romaaninsa.

Romaanissa hypnoterapeuttina työskentelevä Ellen tapaa Patricin, ja uskoo vihdoinkin löytäneensä kunnon miehen. Ja mikä parasta, molemmat tuntevat samoin.

Ellen ei säikähdä edes sitä, että miehen ex-tyttöystävä Saskia stalkkaa miestä. Oikeastaan Ellen on kiinnostunut naisesta ja haluaisi tavata hänet – hänen tietämättään niin on kuitenkin jo käynyt. Nainen nimittäin käy hänen luonaan terapiassa väärennetyllä nimellä ja keksityllä tarinalla.

Romaani on hypnoottisen hyvä tarina kolmiodraamasta, jossa lukija joutuu epäilemään jokaista ja kaikkia kerrottuja tarinoita. Välillä vaikuttaa, ettei kukaan ole rehellinen. Kirjan alkupuoli saa jännittämään mitä salaisuuksia henkilöiden takaa paljastuu. Tarina vie mennessään ja on kuin psykologinen trilleri, jossa odottaa jotain käänteentekevää tapahtuvan hetkellä millä hyvänsä.

Hyvin kehitellyt henkilöhahmot

Tarinaa kerrotaan vuorotellen Ellenin ja Saskian näkökulmasta. Tämä näkökulmien vaihdos toimii ja tuo tarinaan syvyyttä. Etenkin kirjan alkupuolella se toimii hyvin, kun henkilöiden tarkoitusperistä yrittää päästä selville.

Parasta kirjassa onkin hyvin kehitellyt henkilöhahmot. Ellen on herttainen ja joutuu usein puolustelemaan ammattiaan. Hänen puolelleen on helppo asettua. Saskia saa epäilemään hänen motiivejaan ja todellisia aikeitaan. Saskiasta välittyy myös varsin ristiriitainen kuva: hän vaikuttaa rakastavalta henkilöltä, mutta samalla käyttäytyy oudosti. Patric puolestaan vaikuttaa olevan liian täydellinen, joten lukija kokee helposti, että hän salaa jotain suurta, joka paljastuu hetkenä minä hyvänsä.

Psykologinen trilleri vai rakkausromaani?

Tarinan edetessä romaani muokkautuu enemmän ja enemmän rakkausromaanin muotoon. Tämä tyylilajin vaihdos myös hämmentää, ja kirjaa on lopulta vaikea luokitella mihinkään luokkaan. Kirjan alkuperäinen nimi The Hypnotist’s Love Story kuvaa paremmin kirjaa. Tämä on rakkaustarina.

Perimmäisinä teemoina ovat pakkomielteinen rakkaus ja se kuinka rakkaudesta on vaikea päästää irti. Kirjassa käsitellään myös rakastumista: onko lopulta kyse sielunkumppanin löytämisestä vai onko kaiken takana vain oikea ajoitus. Pitääkö ihmiseen törmätä oikealla hetkellä?

Lopulta kirja on varsin mukavaa luettavaa. Kirjaa voi suositella rakkausromaaneista pitäville, jotka haluavat tarinaan myös vähän jännitystä.

Sulje silmäsi ja laske kymmeneen
Liane Moriarty

WSOY
Sivuja 471


LISÄÄ JUTTUJA:

Johanna Valkama Luottotoimittaja – Kai Merilä