Patriarkaatti
Äärimmäinen yhteiskunta
Ossi Nymanin autofiktiivinen esikoisromaani, Röyhkeys (2017), herätti pienoista kuohuntaa ideologisen työttömyyden teemallaan. Röyhkeyden lukeminen oli helppoa ja mukavaa. Nyt Nyman on kirjoittanut Patriarkaatin, jonka raakuus sävähdyttää.
Patriarkaatin päähenkilö Mauri vaikuttaa ensi alkuun Röyhkeyden minäkertojan kaltaiselta harmittomalta tyypiltä, joka on vähän hukassa. Kun tähän ajatukseen on jo ehtinyt mukavasti tuudittautua, Mauri tekee jotain, joka pakottaa laskemaan kirjan kädestä. Juuri enempää romaanin juonesta ei kannata paljastaa.
Mitä miehen tulee olla?
Patriarkaatti on jaettu kolmeen osaan: ensimmäinen sijoittuu vuoteen 1997, jolloin Mauri vapautuu armeijasta, toinen osa vuoteen 2007 ja kolmas vuoteen 2017. Patriarkaatin kantavaksi teemaksi muodostuu sukupuoli. Romaanin patriarkaalisessa yhteiskunnassa naisiin kohdistuva väkivalta on normalisoitu eikä mies saa olla feminiininen. Vaikka sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä ja sukupuolinormien purkamisessa riittää todellisuudessakin työnsarkaa, on Patriarkaatin maailmankuva aivan äärimmäinen.
Tuo maailmankuva rakentuu Maurin kokemuksista. Hän on kasvanut ilman isää ja seurannut sivusta, kun äiti joutuu väkivaltaisen alkoholistimiesystävänsä, Hannun, pahoinpitelemäksi ja tämän kavereiden kourimaksi. Lapsuusmuistoja Nyman kuvaa todentuntuisesti, taitavasti ja kipeästi. Kun Hannu asettuu taloksi, vaihtuvat Pikku Kakkonen, torstaisauna ja lämmin riisipuuro yksittäispakattuihin aamupalajuustosiivuihin ja veteliin paahtoleipiin. Pikku-Mauri ihmettelee, miksi äiti on mieluummin setien kanssa olohuoneessa kuin hänen vieressään nukkumassa.
Sen, mitä miehen tulee olla, Mauri oppii viimeistään armeijassa – jonne hän menee äitinsä toivomuksesta. Feminiinisyys miehessä on jotain niin pahaa, että naismaisena itseään pitävä Mauri rakentelee päässään kuvitelmia jopa itsemurhasta. Lapsuus kulkee mukana sanan ”isä” muotoon vuollussa avaimenperässä, jonka Mauri on löytänyt kirpputorilta.
Syyllisyys on illuusio
Maurin romaanin aikana tekemät teot ovat kuitenkin jotain niin hirveää, että vain lapsuudentraumoilla ja armeijakokemuksilla ne eivät selity. Mauri itse perustelee tekojaan muun muassa sarjamurhaaja Ted Bundya siteeraamalla: syyllisyys on illuusio, eräänlainen äärimmäisen epäterve yhteiskunnallinen kontrollijärjestelmä.
Mauri kyllä yrittää torjua pahuutta sisällään. Hän juoksee, joogaa, pidättäytyy alkoholinkäytöstä ja perehtyy buddhalaisuuteen. Buddhalaisuudestakin hän onnistuu löytämään vain yhden motiivin lisää julmuudelleen. Buddhan opetukset sataprosenttisesti sisäistänyt ihminen kun voi tehdä äärimmäistä pahaa syvää myötätuntoa tuntien. Vai onko Mauri yksinkertaisesti psykopaatti?
Maurin tarvetta omistaa nainen havainnollistaa hyvin se, että pornoakin hän katselee mieluummin kuvina kuin videoina. Toisin kuin videossa, kuvassa nainen on liikkumaton ja tämän jokaista piirrettä on helpompi tarkkailla. Katseen kautta naisesta tulee miehen omaisuutta. Lapsena Mauri ei saanut huomiota äidiltään. Aikuiselle Maurillekin naiset tuntuvat olevan saavuttamattomia ja siksi heidät täytyy tehdä saavutettaviksi äärimmäisin keinoin.
Mutta miksi Mauri näkee itsensä pornokuvissa lopulta naisen roolissa? Ja miksi hän haluaa alistua on-off -parisuhteeseen härskisti sukupuolinormeja rikkovan Tanjan kanssa? Tanja onkin niin käsittämätön hahmo, että ansaitsisi aivan oman analyysinsä.
Monimutkainen sukupuoli
Kun romaani tulee päätökseensä, olo on höynäytetty. Tarinan loppu saa kysymään, mitä oikeastaan tapahtui ja kuka on kuka. Kirjan takakansi tarjoaa yhden näkökulman: ”Patriarkaatti on tarina tarinasta, jota joku tai jokin yrittää henkensä kaupalla kertoa itselleen”.
Fiktioon fiktion sisällä viittaa sekin, että Patriarkaatissa siteerataan ja selostetaan läpi sukupuolen ja toiseuden teemoihin kietoutuvia elokuvia. Toisen selityksen voi löytää kirjan sivuilta. Minäkertoja pohtii, kuinka naisen sukupuolikromosomit ovat aina XX ja miehen XY. Nainen on kokonaan nainen, mutta mies aina nainen ja mies samassa ruumiissa. Mihin loppuu Mauri ja mistä alkaa Tanja?
Taitava, järkyttävä ja kiehtova teos
Ossi Nymanin Patriarkaatti on järkyttävä ja kiehtova teos. Sellainen, joka saa lukijan pohtimaan, saako tällaista edes lukea. Tai kirjoittaa. Maurin äiti vertaa Jumalaa kirjailijaan: Jumala on luoja, ei suojelija. Kuten Jumala, kirjailija luo henkilöhahmot saattaakseen heidät kiusaukseen ja pahan äärelle.
Nyman on ovela kirjailija. Hän asettaa Maurin ympäristöihin ja tilanteisiin, jotka yhdistävät kansakuntaa. Mauri käy armeijan, osallistuu testosteronia huokuviin urheilutapahtumiin, risteilee Ruotsin-laivalla ja seuraa presidentti Koiviston hautajaisia. Nyman haluaa saada lukijan näkemään Maurin yhtenä meistä.
Patriarkaatti on erittäin taitavasti kirjoitettu romaani. Menneisyys ja nykyisyys kietoutuvat yhteen saumattomasti, mikään ei tunnu irralliselta tai ylimääräiseltä ja tarina vie mukanaan. En voi suositella Patriarkaatin lukemista kaikille. Jos Patriarkaatti olisi elokuva, joksi sen voisi hyvin kuvitellakin, ikärajaksi tulisi K-18. Ehkäpä kirjallisuuden onkin tarkoitus ravistella, herättää ääritunteita ja rikkoa rajoja? Jos näin on, täyttää Patriarkaatti tehtävänsä.
LISÄÄ JUTTUJA:
