Amandan maailmat
Kun maailmat törmäävät, on tuloksena tuho tai pelastus
Asko Sahlbergin Amandan maailmat on kylmäävä kuvaus aikakaudestamme. Pienoisromaanissa tiivistyy yhteiskuntamme epäkohdista suurin: kohtelemme huonosti toisiamme ja unohdamme lähimmäisemme.
Amandan maailmat kerrotaan 85-vuotiaan Amandan näkökulmasta. Amanda elää kaupungin laidalla yksinkertaista elämää pienessä talossaan. Nuoruutta käsittelevässä takaumassa annetaan ymmärtää, että Amanda on kehitysvammainen. Amandan ajattelu on yksinkertaista mutta samalla hyvin älykästä ja havainnoivaa. Tämä osoittaa nerokkaasti sen, että älykkyyttä on monenlaista.
Kaikki muuttuu, kun Amandan kotikaupunkiin tulee pakolaisia. Kulttuurienväliset törmäykset ja ennakkoluulot ovat väistämättömiä. Amandan silmissä kaupunki luhistuukin omaan moraalittomuuteensa, kun väkivallasta ja pelosta tulee osa arkea. Rautainen vanhus ei kuitenkaan alistu eikä luovuta. Amanda ottaa hoiviinsa pakolaispojan Samirin, mitä kaikki kaupunkilaiset eivät katso hyvällä.
Myös vanhusten ihmisarvo nousee vahvaksi teemaksi. Naapurin ”jyhkeä, riippuvavatsainen mies”, Jansson, kuuluu niihin harvoihin, jotka auttavat Amandaa. Janssonin ristiriitaisessa hahmossa yksinäisyys tulee vielä raadollisemmin ilmi kuin Amandan kohdalla. Teema saavuttaa huippunsa, kun Amandan ja Janssonin elämään putkahtaa vanhainkodista karannut Valdemar, joka kiteyttää ihmisen aseman: ”Yhteiskunnan kannalta parasta olisi, jos raihnaiset eläkeläiset lyötäisiin roskapusseihin ja kärrättäisiin kaatopaikalle. Sama se olisi, kun ei meille näemmä kumminkaan riitä minkäänlaista kunnioitusta.” Onko tarinan sanoma se, että unohdetut, syrjityt ja yksinäiset saavat lohtua vain toisiltaan, koska apua ei muualta heru?
Sahlberg kuvaa elämän sattumanvaraisuutta, rumuutta ja kauneutta lakoniseen tyyliin, ytimekkäästi ja viileästi. Lukijan tunteille jätetään tilaa, minkä ansiosta tarina muhii mielessä pitkään jälkikäteen. Toteavaan, realistiseen tyyliin yhdistyy hyvin omaperäisesti taianomainen ja pahaa enteilevä tunnelma. Amandan painajaisunet ja selkäpiitä värisyttävä miljöön kuvaus luovat mystisen ilmapiirin. Luonnonkuvauksesta Amandan tunteet heijastuvat niin hämmästyttävästi, että miljöö alkaa elää omaa elämäänsä. Vaaran ja kuoleman tuntu ovat jatkuvasti läsnä, ja niihin viitataan useilla symboleilla. ”Öisin Amandan pientä taloa hamuili tumma tuuli. Sen tiesi tummaksi, jos sitä kuunteli. Se oli koditon. Joskus yötuuli toi mukanaan kivuliaita yllätyksiä. Sellainen oli pimeinä hetkinä Amandan rinnoille pyrkivä kulunut nukke. Sillä oli kovat ikenet ja niiden takana petoeläimen suu.” Menneet ja nykyiset kauhut kulkevat varjoina Amandan rinnalla, mutta lukija säästetään liialta ahdistukselta.
Amandan elämä havainnollistaa, miten eri maailmoissa ihmiset voivat elää ja kuinka monta pientä maailmaa yhdenkin ihmisen sisällä asuu. Omat maailmat voivat auttaa ymmärtämään muita, mutta ne voivat myös viedä huomion pois muiden kokemuksista. Maailmojen kohtaamisessa tarvitaan sydämen sivistystä.
Asko Sahlbergin sanotaan kuuluvan suomalaisten nykykirjailijoiden kärkikastiin. Amandan maailmat vahvistaa, että kirjailijan muuhunkin tuotantoon kannattaa tutustua.
LISÄÄ JUTTUJA:
