Valomerkki
Anita on päättänyt kuolla. Kuka on valmis tappamaan hänet? Kuka on se ystävä, joka auttaa ja ennen kaikkea pitää lupauksensa, eikä peräänny tosipaikan edessä? Näistä aineksista lähtee rakentumaan Anna-Leena Härkösen uusin romaani Valomerkki.
Anita juhlii 50-vuotissyntymäpäiväänsä. Paikalla ovat vain lähimmät ystävät ja sankarin suurin toive on löytää heistä joku, joka auttaisi eutanasiassa. Hän tekisi sen itse, mutta pelkää perääntyvänsä viimehetkellä. Siksi tarvitaan hyvä kaveri, joka varmistaa, että homma tulee tehdyksi.
Anita on masentunut ja psyykelääkkeitä käyttävä kirjailija, joka pakenee elämää erilaisiin juhliin ja arjen askareisiin. Hän on työstämässä uusinta kirjaansa – tai eihän siitä oikeastaan mitään tule. Ideat ovat huonoja ja kirjoittaminen ei suju. Päivät menevät tiskatessa, ruokaa laittaessa tai vain kaupungilla. Välillä Anita löytää ilon. Se on kuin humahdus, joka on hyödynnettävä tehokkaasti kirjoittamalla romaania. Todennäköisesti hyvä olotila on ohi ennen kuin siitä ehtii ottaa kunnolla kiinni. Mutta iloa se on joka tapauksessa.
Härkönen käsittelee masennusta taidokkaasti. Hän kuvaillee millaista on elämä, kun ei näe tulevaisuutta, millään ei ole merkitystä, ei innostu enää mistään. Masennuksen ympärille kietoutuvat kirjan teemat kirjoittamisen ihanuus ja kauheus ja pohdinta kelpaanko minä tai kelpaako työni.
Kirjan vahvuuksia on Härkösen huumori, jota synkästä aiheesta huolimatta löytyy paljon. Anitan pohdinnat elämästä ja kuolemasta ovat hyvinkin hauskoja. Erityisesti kirjan lukuisat dialogit ovat mainiota – jopa siinä määrin, että päähenkilö Anita kirjoittaa toistuvasti niitä ylös, voidakseen hyödyntää niitä kirjassaan.
Lukiessa jäin usein pohtimaan onko tämä fiktiota vai autofiktiota. Kirjan päähenkilöä vertaa usein Härköseen ja väistämättä lukiessa miettii onko kirjailijan oma elämä taipunut fiktion materiaaliksi. Kuinka paljon Härkönen on todella laittanut itseään Anitaan. Viisikymppinen naiskirjailija, joka puhuu luovan työn tuskasta. Ovatko Anitan laukomat mielipiteet kirjallisuuskriitikoista ja kustannustoimittajista Härkösen mielipiteitä? Tekstistä välittyy henkilökohtaisuus ja aiheen tuttuus, jotka tekevät kirjasta vakuuttavan ja kiehtovan.
Kirjassa Anitan ystävä esittää varsin osuvan kysymyksen: miksi kysyt kuka on valmis auttamaan sinut kuolemaan, mikset kysy kuka voisi auttaa sinut elämään? Tästä kirjassa on pohjimmiltaan kyse. Kuolemasta, joka nähdään päämääränä, ei pohdita elämisen arvoa tai iloa. Toisaalta Anita toteaa, että jos saisi yhden ihmisen lupaamaan avun eutanasiassa, jaksaisi hän taas elää. Se voi rohkaista elämään, jos varauloskäytävän ovi ei ole lukossa. Kirjan lopussa Anitalle tarjoutuu mahdollisuus kuolla tavalla, joka näyttäisi onnettomuudelta. Mutta käyttääkö hän sen mahdollisuuden?
LISÄÄ JUTTUJA:
