Minä luen! – Heini Heikkilä

Pupu Tupuna ja klassikoita

09.07.2020
Teksti:
Kuvat:
Heini Heikkilä

Heini Heikkilä on melkein Pupu Tupunan sukua, sillä hän polveutuu Pupu Tupunan kirjoittaja Pirkko Koskimiehestä. Heikkilä on elokuvakäsikirjoittaja ja opettaja. Hän on pitänyt Suomen virallista musiikkiblogia vuodesta 2017.

Heini Heikkilä on filosofian maisteri Helsingin yliopistosta. Hän opiskeli pääaineena kotimaista kirjallisuutta ja teki gradun Minna Canthin Anna Liisasta ja tragediasta perheen sisäisenä sotatilana.

Mitä sinulle kuuluu Heini Heikkilä?

‒ Kaikki on ihan hirveää. Olen päättänyt jättää opettajantoimeni, uppoutua kasvattamaan pioneja ja muuttaa syrjäiseen taloon.

Mitä luet Heini Heikkilä?

‒ Luen nykyään entiseen verrattuna tosi vähän kaunokirjallisuutta, varsinkaan uutta. Kesäisin on aina enemmän lukufiilis. Luen klassikoita, runoja ja näytelmiä, filosofiaa ja historiaa ‒ vähän mitä sattuu käteen tai löytyy jonkun hylkäämänä esimerkiksi meidän taloyhtiön roskiksesta.

‒ Luen paljon klassikoita ‒ mietin niiden ajankuvaa, kirjallisia konventioita ja syitä, miksi ne ovat nousseet kaanoniin ja miten niissä on joskus tavoitettu jotain niin perustavanlaatuisesti inhimillistä, että ne ovat tavallaan ajattomia, Heikkilä kertoo.

‒ Parhaista kirjoista olen tulessa monta kuukautta lukemisen jälkeenkin tai vielä vuosienkin päästä. Nyt olen lukenut Boris Pasternakin Tohtori Zivagon, Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaa ja Paul Austerin Illuusioiden kirjaa.

‒ Pasternakilla on kyky luoda upeita pieniä novellimaisia tuokiokuvia, jotka ovat tukahduttuvan täynnä tunnetta ja visuaalisesti rönsyävää sanastoa. Samalla teoksessa ohjataan suurta vallan ja politiikan rakenteita esiin riisuvaa rakennetta. Se johdattaa pohtimaan ihmisyyttä ja todellisuutta syvästi.

‒ Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva on upea ja täydellinen kirjallinen muotokuva siitä, miten ihmisen sielu mätänee. Kirjassa ennustetaan uuden hedonismin ajan koittaminen, ja siksikin se olisi länsimaissa taiteilija- ja viihdepiireissä syytä lukea tarkkaan. Teoksessa on myös erittäin kaunista ja runollista kieltä, joka syventää kirjan estetiikan ja aistillisuuden tematiikkaa.

‒ Paul Auster on hyvä ajattelija, tykkään hänen tyylistään. Illuusioiden kirja on vasta alussa ja sitä en ole muistaakseni lukenut aiemmin, ainakaan suomeksi. Se kertoo unohdetusta mykkäelokuvien tekijästä ja häntä tutkivasta professorista David Zimmeristä. Zimmer on elämänhalunsa menettänyt mies, joka jättää opettajantoimensa, uppoutuu unohdetun elokuvantekijä Hector Mannin tuotantoon ja muuttaa syrjäiseen taloon.

Minkälainen lukija olet Heini?

‒ Kun luen proosaa, luen tuntikausia, jos se vaan on olosuhteiden puolesta mahdollista. Kirjaan pitää pystyä keskittymään ja uppoutumaan, lumoutumaan siitä. Minulle käy yleensä niin, Heikkilä kertoo.

‒ Hyvän kirjan lukeminen on ihan mahtavaa. Miten monta elämänkohtaloa, todellisuutta, tunnetta ja aikaa onkaan pystynyt elämään ja kokemaan niiden ja kielen, ajattelun kautta.

‒ Vaikka itsellä on vain tämä yksi elämä, kirjojen kautta voi elää useita kohtaloita. Kirjoja on joskus keskenkin kyllä. Mutta niinhän ihminenkin aina on.

 

Ota kirjastoon ja kirjakauppaan mukaan nämä kirjavinkit.

Boris Pasternak: Tohtori Zivago (Tammi, 1958 ; uusin painos Tammi 2020).
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva (WSOY, 1906).
Paul Auster: Illuusioiden kirja (Tammi, 2002).
Pirjo Koskimies & Jaana Lindgren: Pupu Tupuna ja ystävät (Sanoma, 1976).

Lukuvinkit juttusarjan aiemmista osista:

Kauko Röyhkä:
Roberto Bolaño: 2066 (Sammakko 2015).
Riikka Forsström: Yön valtakunta (Tammi, 2012).
Marguerite Duras: Rakastaja (Otava, 1985 ; uusin painos, Otava 2017).
Kauko Röyhkä: Lapsosen tie (Like 2020).
Kauko Röyhkä: Marjatan poika (Docento, 2019).

Timo Harju:
Laura Ertimo & Satu Kontinen: Lumotun maan kartasto : Tarinoita muuttuvalta planeetalta (S&S, 2020).
Pauliina Haasjoki: Himmeä sininen piste (Osuuskunta Poesia, 2019).
Juha Mannerkorpi: Jälkikuvia (Otava, 1965).
Timo Harju: Kastelimme heitä runsaasti kahvilla (ntamo, 2009).
Timo Harju & Veera Vähämaa: Korvarunoja (ntamo, 2019).

Jani Saxell:
Viljo Kajava: 1930-luvun runot (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2000).
Alan Sepinwall: The Revolution Was Televised (Gallery Books, 2013).
Helvi Hämäläinen: Katuojan vettä (Gummerrus, 1935); WSOY, 1986).
Jani Saxell: Helsinki Undrground (WSOY, 2020).
Jani Saxell: Tuomiopäivän karavaani (WSOY, 2017).

Milla Peltonen:
Patjim Statovci: Bolla (Otava, 2019).
Keijo Siekkinen: Äidin hauta (Gummerrus, 1985).
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä. (Äänikirja Yle Areenassa)
Milla Peltonen: Erakot : Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita (Into, 2020).
Milla Peltonen: Paperilla seisova Perkele : Hannu Salaman elämä ja kirjat (Into. 2016).

Karri ”Paleface” Miettinen:
Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu (Into, 2019).
Flea: Happoa lapsille (Like, 2020).
Inkamaija Iitiä—Hannu Häkkinen—Jaana Onatsu: Julkinen ja kätketty Suomi (Kansallismuseo, 2017).
Karri Paleface Miettinen: Viides Maamme-kirja, eli, Ajatuksia suomalaisuudesta (Like, 2017).
Karri Paleface Miettinen: Kolmetoista kertaa kovempi : räppärin käsikirja (Like, 2019).

Janne Bomqvist:
Heikki Harma & Tuula KousaHector : asfalttihippi : muistelmia putkiradiosta Ruusuportille (Otava, 2017).
Kauko RöyhkäMarjatan poika : muistelmat 1. (Docento, 2019).
Sixten Korkman: Talous ja utopia (Docento, 2012).

Saara Turunen:
Katariina Huttunen: Surun istukka (Kustantamo s&s, 2019).
Racel CuskÄäriviivat-trilogia (Kustantamo s&s, 2018).
Caroline Criado PerezNäkymättömät naiset (WSOY, 2020).
Saara Turunen: Rakkauden hirviö (Tammi, 2015). Saara Turunen: Sivuhenkilö (Tammi, 2018).




LISÄÄ JUTTUJA:

CORPUS ‒ KUOLEMA JA KURTISAANI Super ja Superin vähintään yhtä väsyneet kaverit – Mikko Alenius Hukkuminen