Koodinimi Taïga on Tuomas Vimman kahdeksas romaani ja se jatkaa edeltävän Vasen ranta -teoksen tarinaa. Koodinimi Taïga seuraa suomalaista Katariina Päivänsaloa, joka pakoilee Ranskan presidentin lähettämää palkkatappajaa ja yrittää vapauttaa eläköityneen terroristi-isänsä vankilasta.
Edellisessä romaanissa Katariina päätyi Pariisiin selvittelemään sisarensa kuolemaa terrori-iskussa. Selvisi, että Katariina on Korsikan vapautusrintama FLNC:n johtohahmona 1970-80-luvuilla toimineen Le Renardin tytär. Vauhdikas romaani päättyi tulitaisteluun, jonka seurauksena Le Renard vangittiin. Katariina pääsi pakoon.
Koodinimi Taïga sijoittuu Korsikalle, Pariisiin ja Brysseliin. Romaani vilisee todellisia tapahtumapaikkoja: nähtävyyksiä, kadunnimiä ja kaupunginosia. Taustatutkimusta ja jalkatyötä on tehty, minkä Vimma kirjan esipuheessa tuokin esiin. Mielikuvitusta kutkutteleva, visuaalinen ja tiedonjanoa ruokkiva miljöökuvaus on romaanin parasta antia.
Tuomas Vimman tarinointi on parhaimmillaan silloin, kun se lähtee täysin lapasesta. Tavalliset ihmiset joutuvat käsittämättömien tapahtumaketjujen keskelle, uskottavuudesta viis. Koodinimi Taïgakin on täynnä vauhdikkaita juonenkäänteitä, jotka kuitenkin ovat hyvin ennalta arvattavia. Koodinimi Taïga on jännäri, joka ei juuri tarjoa yllätyksiä.
Vielä Vasemmassa rannassa Katariina Päivänsalo oli tavallinen, vaikkakin fyysisesti ja henkisesti poikkeuksellisen vahva, nainen. Nyt hän on muuttunut koodinimeä Taïga kantavaksi supersankarittareksi ja menettänyt osan kiinnostavuudestaan. Ei ole vaikea arvata, että Katariina kyllä selviää kaikesta. Hän ei tunnu edes juuri pelkäävän.
Esipuheessaan Vimma omistaa romaanin suomalaiselle naiselle ja takakansi kysyy, riittääkö suomalaisen naisen sisu. Romaani on kuitenkin vaikea nähdä kunnianosoituksena suomalaiselle naiselle. Katariina Päivänsalo representoi ennemminkin naispuolista toimintasankaria kuin suomalaista naista. Kenties omistuskirjoitus on tehty kieli poskessa? Yhtä kaikki se ohjaa lukijan tulkintaa.
Naispuoliset toimintasankarit ovat kirjallisuudessa vähemmistössä ja sikäli Koodinimi Taïga on virkistävä poikkeus. Katariina panee nippuun miehiä ja kerää ihailua gangstereilta. Aseinaan hän käyttää paitsi pyssyjään myös viehätysvoimaansa ja älyään. Olisi kyllä hienoa lukea joskus sellainenkin jännäri, jossa naispuolisen sankarin ulkonäkö olisi aivan yhdentekevä asia.
Katariinaa hieman vastentahtoisesti pakomatkalla auttava pariisitar Camille saa romaanissa paljon tilaa. Tämän häikäilemättömän ja moraalittoman ammattirikollisen seurassa viihtyy. Katariinan ja Camillen välinen dialogi on paikoin erittäinkin osuvaa.
Katariinaa jahtaava agentti, Fulgence ”Glouton” Lesauvage, on tosimies. Vimma on mestari tällaisten egoististen mieshahmojen luomisessa. Gloutonin ego rakentuu naisilta saadun ihailun ja maskuliinisen aggressiivisuuden varaan. Itsetunto murenee hetkessä, kun Glouton joutuu Katariinan ja Camillen höynäyttämäksi tuosta vain. Gloutonin toilailu herättää myötähäpeää ja asettaa maskuliinisuuden normit naurunalaisiksi.
Myös Le Renardin eliminoimaan määrätty vanhempi naisagentti Érinye on mainio hahmo. Tosin se, että Érinyen henkilöhistoriaa käydään romaanissa läpi pitkät pätkät, tuntuu hieman irralliselta.
Värikkäät vertauskuvat ovat yksi Vimman käyttämistä tyylikeinoista. Kuten juonenkäänteiden myös vertauskuvien osalta Vimman mottona on yleensä ollut ”enemmän on enemmän” ja hyvä niin. Koodinimi Taïgaa lukiessa tuntuu siltä kuin kirjailija ei olisi osannut päättää, leikitelläkö vertauskuvilla vai ei. Vertauskuvien käyttäminen tuntuu Koodinimi Taïgassa sattumanvaraiselta roiskimiselta, vaikka osa niistä osuvia onkin.
Vimman parhaita aseita kirjailijana ovat röyhkeys, rohkeus ja taito yllättää lukija kerta toisensa jälkeen. Koodinimi Taïga ei ole epäonnistuminen, mutta lukukokemus jää kädenlämpöiseksi.