Soiva ja tanssiva hääperinne -työpaja kertoo ja kutsuu mukaan
Soiva ja tanssiva hääperinne -työpaja
1800-luvulla suureksi seremoniaksi kehittyneet kruunuhäät ovat osa pohjalaista kulttuuriperintöä, jota Vuokko Korva ja Tuija Hanhikoski esittelevät mielenkiintoisesti luomassaan Soiva ja tanssiva hääperinne -työpajassa muun muassa Vetelin ja Kaustisen alakoululaisille. Työpaja liittyy Keski-Pohjanmaalle perustettuun lastenkulttuurikeskukseen, joka on saanut nimekseen Lykky. Keskusta hallinnoi Kansanmusiikki-instituutti, ja ainakin alkuvaiheessa toiminnan ytimen muodostaa kulttuuriperintökasvatus.
Tunkkarin koulun liikuntasali muuttuu hetkeksi juhlapaikaksi, kun Marjaana Morsian ja Pentti Pelimanni johdattavat alakoululaiset kertomuksin, lauluin ja sävelin osaksi kolmipäiväisiä kruunuhäitä. Esiintyjien läsnäolo, luontevat eleet ja ilmeet sekä sanoissa vilahtelevat tutut murresanat viihdyttävät myös aikuista kuulijaa.
Saliin saapuessaan lapset saavat käsiinsä rahasetelit, joiden käyttötarkoitus selviää reilun puolen tunnin kuluessa. Aluksi esillä ovat vanhat valokuvat, harmoni, viulu ja perinnetekstiilein koristeltu pöytä. Pienet katsojat kutsutaan osaksi vanhaa tarinaa, kun esiintyjät astuvat rooleihinsa: Pentti saa pelimanniasukseen lakin ja liivin, kun taas Marjaana pukeutuu mustaan hääpukuun, asettelee koristenauhan ympärilleen ja kiinnittää korkean morsiuskruunun päälaelleen.
Naiskaksikko kertoo morsiamen vaatteista, suurista ja näyttävistä seremonioista, esiintyjistä ja kuokkavieraista. Välillä Hanhikoski ja Korva esittävät myös paikallisia pelimannisävelmiä. Suureellisista juhlista ehkäpä parhaiten mieleen jäävät morsiantaivaan alla tapahtuva vihkiminen, leikkimieliset hääkäräjät ja häätanssien ydin, purppuri. Työpajassa juuri näihin osiin tarvitaan yleisö osaksi esitystä. Lapset kannattelevat morsiantaivaan franssilakanaista koristekatosta, lahjoittavat sakkorahansa nuorenparin hyväksi ja tanssivat yhdessä osan purppurin monivaiheista seremoniatanssia.
Yksi ihmiselämän tärkeimmistä juhlista kehittyi aikoinaan Kokkolan yläpitäjissä omaleimaiseksi ja vaikuttavaksi perinteeksi, jota olisi vähättelevää kuvailla lähinnä kansanomaiseksi viihteeksi. Aikoinaan jo tieteilijä Kustaa Vilkuna totesi paikallisten perinnehäiden muodostaneen ” harvinaisen värikkään, taiteellisesti korkeatasoisen ja yhteiskunnallisesti merkittävän tapahtuman”. Onneksi on elävä kulttuuriperinne ja ihmiset, jotka sitä arvostavat!
LISÄÄ JUTTUJA:
