Johannes Ekholm: Planet Fun Fun

Kuinka sirpaleisessa maailmassa oikein elämme?

29.04.2020
Teksti:

Kirja, joka todennäköisesti vaivaa minua vielä vuosienkin päästä. Sellainen on Johannes Ekholmin transrealistinen Planet Fun Fun. Se on Ekholmin toinen romaani, joka jatkaa samaa tyylisuuntaa vuonna 2016 ilmestyneen ja palkitun Rakkaus niinku -esikoisromaanin kanssa.

Planet Fun Funia luonnehditaan kirjan takakannessa Suomen ensimmäiseksi energiajuomaromaaniksi. Se on moniääninen ja hallitsematon tämän päivän nuorten aikuisten tajunnanvirtaa kuvaava teos. Se on myös anarkistinen taideteos, joka ei noudata perinteisiä kirjallisuuden rakenteita. Siksi se häkellyttää ja saa jopa ärsyyntymään, mutta jättää kieltämättä itsestään muistijäljen.

Dekkarimaisia juonenkäänteitä

Naistenlehden anonyymiksi jäävä toimittaja pyrkii selvittämään Helsingin Kaapelitehtaalla tapahtunutta tuhotyötä ja sen yhteyttä poliisin suorittamaan iskuun järvenpääläisessä vasemmistonuorten kommuunissa. Iskussa on saanut surmansa yksi kommuunin asukas. 

Tapausta selvitetään monen asianomaisen näkökulmasta. Oliko tuhotyö, josta syntyi someilmiö #ArtCrash, tahallisesti suunniteltu markkinointikikka vai vain satunnaisen sekakäyttäjän päähänpisto? Oliko kommuunin jäsenen kuolema poliisin aiheuttama vai onneton sattuma? 

Tarina koostuu dialogeista, tilannekuvista, litteroinneista ja todistuskappaleista, jotka johdattelevat lukijaa salapoliisimaisessa juonessa eteenpäin. Jotkut kysymykset ratkeavat tarinan edetessä, mutta suurin osa ei. 

Juonelliseen hämähäkinverkkoon punoutuvat myös valokuvakeskus ZCNP, sen perustanut ylikansallinen energiajuomayhtiö Zalgo, verkkoyhteisö ZAAF sekä okkultistinen rikollisjärjestö. Valokuvakeskusta epäillään taustalla pyörivän organisaation kulissiksi.

Rikollisjärjestöön yhdistyy salanimellä julkaistu Finlandia-palkittu romaani nimeltä Joutilaisuus, joka sisältää vain tyhjiä sivuja. Juoniverkko sisältää myös säikeitä ihmissuhteista, jotka rakentuvat tyhjänpäiväisen puheen taustalta. 

90-luvulla Keravalla toimineeseen Planet Fun Fun -sisähuvipuistoon viitataan kirjassa vain ohimennen. Mietin, kuvaako Ekholm kirjan nimellä maailman tilaa yleisemmin, ei pelkästään kirjan tapahtumia?

Ihmiskohtaloita väläyksittäin

Planet Fun Funissa ei ole päähenkilöitä vaan hahmoja, jotka kukin muodostavat oman näkökulmansa. Siten tarinasta muodostuu tarkoituksellisesti vaikeasti hahmotettava kertomus, joka hengästyttää lukijan jo alkutaipaleella.

Kokonaisuutta hallitsee kapitalistinen maailma, jossa ihmiset ovat vain epävarmoja markkinoinnin pelinappuloita. Tarinan hahmot vaikuttavat kaikki rikkimenneiltä persoonilta, jotka yrittävät luovia maailmassa, jossa ei ole mitään mihin uskoa. Lisäksi henkilöiden elämä on kuorrutettu päihteiden huurruttamalla todellisuudella.

Minuuden syväanalyysia

Juoni toimii monihaaraisen tarinan ohjenuorana, mutta jää lopulta merkityksettömäksi. Sen sijaan kirja antaa muuta pohdittavaa. Kuinka rikkinäinen ihmisen minuus voikaan olla sirpaleisessa, rajoja venyttävässä nykymaailmassa?

“LINDA: Aluks mä en puhunu sille siitä. Oli melkein niinku mä olisin eläny kahta elämää, jotka ei liittynyt toisiinsa mitenkään. – – Must tuntuu niinku mä olisin silta niiden kahden maailman välissä. Tai mä en ollu ite mitään, ja siks pystyin omaksumaan kumman tahansa olomuodon…”

Taiteellinen näkökulma kiinnostaa

Tarina käsittelee taiteen merkitystä mielenkiintoisesti. Voiko mikä tahansa normien rikkominen olla taidetta? Voidaanko jopa tahallinen tuhoaminen laskea taiteeksi? Mihin taiteella oikeastaan pyritään? Ja lopulta jäljelle jää kysymys, onko normitettu todellisuutemme sittenkään niin huono vaihtoehto, jos se luo turvaa ja eheyttä maailmaan?

Kirjailija Johannes Ekholm on myös graafinen suunnittelija ja hän lisää tarinan sekavaa kulkua visuaalisin keinoin. Palstajaot, dialogin ohella kulkeva vaihtoehtoinen dialogi ja päänsisäinen hölynpöly ovat rakenteiden tarkoituksellista ja huolellista rikkomista. Ne ovat myös vihjaus siitä, ettei normeja noudattava graafinen teollisuus ole todellista luovuutta nähnytkään.

Välillä tuntuu, että tämän päivän trendi on kaikenlaisten normien ja rajojen rikkominen. Ihminen on kuitenkin nopeasti kyllästyvä ja kaipaa pian taas jotain uutta. Voisiko seuraava muoti-ilmiö olla paluu elämän perusasioihin niin, ettei kenenkään tarvitse hakea rajat ylittäviä elämyksiä? Riittäisikö ympäröivä luonto elämämme huumeeksi? 

Onko meillä mitään toivoa?

Ekholm kuvaa tämän päivän nuorten aikuisten maailmaa, jota uhkaavat pirstoutuminen ja ilmastonmuutos. Voiko energiajuomakulttuuria kuitenkaan yleistää koko y-sukupolven kulttuuriksi vai onko se vain markkinoinnista huumaantuneiden oire? Haluan pitää kiinni toivosta, joten siksi Planet Funin Funin sanomaa, että maailma olisi näin sekaisin ja toivoton, on vaikea sulattaa.

Kaikessa sekopäisyydessään Planet Fun Fun on kuitenkin odotukseni lunastanut, vaikka se tarjosikin aivan toisenlaisen matkan kuin olin ennalta kuvitellut. 

Planet Fun Fun
Johannes Ekholm

Otava


LISÄÄ JUTTUJA:

Joutsenlampi Kesän kerran mentyä