Sodankylän filmijuhlia vietettiin lämpimissä tunnelmissa

Sodankylän elokuvajuhlat, Midnight Sun Film Festival vietettiin  14.-18. kesäkuuta, nyt jo 38. kerran. Kylänraitti on hiljainen 51 viikkoa vuodesta, mutta filmijuhlien aikaan ihmiset täyttävät kadut ja karaoke soi aamuyöhön.

Mika Kaurismäki, yksi juhlien perustajista, kertoi sunnuntaina aamukeskustelussa festivaalin historiaa. Kun tapahtuma päätettiin järjestää pienellä paikkakunnalla, ajatuksena oli, että elokuvien tekijät ja yleisö kohtaavat. Hän kuvaili miten vuorovaikutus tekijöiden ja leffoja katsovien ihmisten kanssa on tärkeää. Sodankylän elokuvafestivaalien parasta antia ovatkin ohjaajien ja elokuvan tekijöiden esittelyt ja mahdollisuus keskustella heidän kanssaan näytöksen jälkeen.

Kaurismäki kertoi myös festareiden alkuvuosilta tilanteen, jossa oli itse ihmetellyt paikallisessa marketissa jonon hitautta. Joku vanhempi pariskunta oli ollut jonon keulilla ja tarkempi vilkaisu oli paljastanut ohjaaja Francis Ford Coppolan olleen sääskimyrkkyostoksilla. Ohjaajat ja näyttelijät ovat osa katunäkymää, mutta Sodankylän raitilla he saavat kulkea rauhassa. Tunnelma on leppoisa.

Esikuvina elokuva-arkiston vanhat mestarit

Kaurismäki kertoi aluksi opiskelleensa Münchenissä arkkitehtuuria. Hänen kävelyreittinsä oli kulkenut elokuvakoulun editse. Vuoden kuluttua arkkitehtiopinnot saivat jäädä ja Kaurismäki aloitti elokuvaopinnot. Hän katsoi päivittäin pari elokuvaa elokuva-arkistossa ja kävi lisäksi myös  elokuvateattereissa. Saksalainen tapa dubata elokuvia ei kuitenkaan innostanut.

‒ Mieluummin minä katsoin Kenji Mizoguchin elokuvia japaniksi elokuva-arkistossa, koska en pitänyt saksaksi dupatuista elokuvista elokuvateatterissa, Kaurismäki kertoi.

Mika Kaurismäen tuotanto on laaja, ja hän on tehnyt eri tyylilajien elokuvia roadmoviesta musiikkidokumentteihin. Kaurismäki hymähti haastattelijan esittelylle.

‒ Joo, en jaksa ymmärtää niitä, jotka tekevät saman elokuvan aina uudestaan ja uudestaan, enkä viittaa tässä vain veljeeni, mutta itse haluan tehdä monenlaista.

Yleisö hörähti huvittuneesti kommentille. Toisaalta ei voi kiistää, että veljekset tekevät omannäköistään jälkeä, ja käsite kaurismäkeläinen liitetään nimenomaan nuoremman veljen, Aki Kaurismäen tuotantoon.

Elävän musiikin ja elokuvan liitto

Festareiden elokuvatarjonta on kattava, ja elokuvia on moneen makuun. Katsottavaksi valikoitui tällä kertaa elokuvia hyvin inhimillisistä teemoista: rakkaudesta, rakastamisen vaikeudesta ja ihmissuhteista. Tämän vuoden leffaohjelmistossa oli mukana myös pari elokuvamusiikkinäytöstä.

Elävä musiikki elokuvan ääniraitana on kokemus, jota on vaikea kuvailla. Parasta on tulla itse paikan päälle kokemaan ison teltan tunnelma, kun yleisö huokailee ja kannustaa taputtaen. Eläytyminen tarinaan tiivistyy yhdessä.

Frank Borzagen ohjaama Seitsemännessä taivaassa, (7th Heaven, 1927) sai ääniraidan Lau Naun, Topias Tiheäsalon ja Hermanni Yli-Tepsan soittamana. Herkkä musiikki seurasi taidokkaasti elokuvan tapahtumia, ja yleisössä miltei unohti, että paikalla on elokuvan esitystä varten kasattu kokoonpano ammattimuusikoita.

Musiikkinäytöksien lippujen hankinnassa pitää olla ajoissa liikkeellä, sillä näytökset ovat usein loppuunmyytyjä pian lipunmyynnin avautumisen jälkeen. Ja vaikka lippuja saa aina myös paikan päältä, lippukojujen edessä aamuisin kiemurtelevat jonot ulottuvat parhaimmillaan lähelle Kitisen-joen rantaa.

Maustetyttöjen elokuvakonsertissa eräs kaveri kertoi olleensa jonottamassa lippuja jo aamuseitsemältä. Se kannatti, vaikka yhtään ämpäriä ei ollut jaossa. Hän oli saanut haluamansa lipun.

Lapinsuun elokuvateatterin jono, joka kiertyi pitkälle kadulle asti.

Maustetytöt ja Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö oli saumaton yksikkö. Vaikka Maustetyttöjen, lähinnä uusimman albumin Maailman onnellisin kansa kappaleet korvasivat kokonaan elokuvan ääniraidan, ei dialogia juuri jäänyt kaipaamaan. Vähäeleisesti esitetty musiikki sopi täydellisesti elokuvan tunnelmaan, mutta samalla laulujen lyriikat kertoivat omaa tarinaansa.

Laulujen pohjattoman surullisia ihmiskohtaloita ja onnettomia tarinoita on helpompi sietää, kun ne esitetään Aki Kaurismäen elokuville tyypillisen dialogin tavoin, näennäisen vähäisellä tunneskaalalla.

Hieno esimerkki elokuvan ja musiikin liitosta nähtiin kohtauksessa, jossa Kati Outisen ja Vesa Vierikon esittämät hahmot keskustelevat baarin pöydässä. Kasvot ovat lähes ilmeettömät ja Maustetytöt laulavat: “Maailman onnellisin kansa, näkeehän sen naamoistansa… riemulla ei ole rajaa.” Eihän tästä voinut olla pitämättä!

Kuolleet lehdet ‒ taattua Kaurismäkeä

Aki Kaurismäen Cannesin elokuvajuhlilla palkitun elokuvan Kuolleet lehdet ennakkoliput myytiin loppuun ennätysajassa, noin neljässä minuutissa. Esityspäivänä myytävät liput loppuivat ensimmäisen vartin jälkeen.

Kuolleet lehdet -elokuva teki kaikkien aikojen lipunmyyntiennätyksen. Vaikka elokuva tulee syksyllä elokuvateattereihin, moni elokuvan ystävä halusi nähdä sen nimenomaan Sodankylän festareilla ison teltan näytöksessä. Tunnelma paikan päällä oli aivan omaa luokkaansa.

Sodankylässä kaikki on kuitenkin mahdollista, jos sattuu oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Tätä todisti ison teltan näytöksessä hymyilevä Mikko Viitajylhä Oulusta. Nuori kaveri oli vilpittömän innoissaan saatuaan elokuvalipun onnenpyörävoittona, täysin ilman omaa ansiotaan, sillä valitut numerotkin menivät väärin.

‒ Ne kysyi, että olenko päässyt katsomaan niitä leffoja, joita oisin halunnut ja totesin, että no en tosiaan. En ollut edes pettynyt, mutta he antoivat lipun Kuolleisiin lehtiin ja tässä sitä ollaan, Viitajylhä kertoi silminnähden tyytyväisenä.

Kuolleet lehdet -elokuvan päätähdet Jussi Vatanen ja Alma Pöysti sekä ohjaaja Aki Kaurismäki Sodankylän ensi-illassa isossa teltassa. Kuva: Liisa Huima.

Kuolleet lehdet ei petä odotuksia. Alma Pöystin ja Jussi Vatasen tähdittämä elokuva leikittelee kaurismäkeläisellä kuvastolla. Lavastuksessa on yhdistetty aikakerroksia. Välillä soi kännykkä, välillä lankapuhelin. Keittiö on kuin suoraan 1950-luvulta, mutta vanhanajan putkiradiosta kuuluu uutisia Ukrainan sodasta. Koskettava ajankuva, jota katsojana arvostaa.

Viittaukset aikaan ja aikakausiin tuovat tarinaan ulottuvuuden, jossa ajalla ei lopulta ole merkitystä. Tarina tapahtuu vähäeleisen dialogin ja karunkauniiden kuvien luomassa tilassa. Se on yhtä aikaa satua ja totta. Ohjaaja esitteli elokuvan tyylilleen uskollisena niukin sanoin, mutta yleisö oli innoissaan. Taattua Kaurismäkeä.

Persoonallista majoitusta ja mielenkiintoisia kohtaamisia

Pienen kylän majoituskapasiteetti on elokuvajuhlien aikaan lujilla, ja Sodankylän hotellista on satunnaisen festarivieraan turha haaveilla. Luostolla ja Saariselällä on sen sijaan paljon mökkejä, ja festaribussi kulkee säännöllisesti.

Persoonallisin majoitusmuoto on kuitenkin sodankyläläisten avaamat kodit. Festareiden majoitusryhmä Facebookissa auttaa festarivieraiden ja majoittajien kohtaamisissa. Sitä kautta voi onnekas saada katon päänsä päälle vielä saapumispäivänä. Lastenhuoneet ja leikkimökit muuntautuvat vierasmajoiksi.

Järvenpään opiston elokuvakerho on järjestänyt matkan Sodankylän festareille jo useita vuosia. Tämän vuoden elokuvajuhlilla allekirjoitettiin vetoomus elokuvakulttuurin ja elokuvakerhojen puolesta.

Paikalliset yritykset panostavat festareihin. Jonokeskusteluissa kuulin, että läheltä linja-autoasemaa löytyy myös Jorma Kääriäiselle nimetty vessa, jossa totta kai, saattoi asioidessaan laulaa karaokea. Filmifestivaaleilla jonotetaan paljon – lipunmyyntiin, vessaan ja näytöksiin, mutta se ei juuri tunnu haittaavan ketään.

Jonossa syntyy mielenkiintoisia keskusteluja. Hyvin epäsuomalaiseen tapaan ihmiset jakavat festaritunnelmia, elokuvakokemuksia tai juttelevat muuten vain. Ja mikä oli odottaessa, kun tänä vuonna aurinko lämmitti ja viihdyttäjät esittivät taidettaan jonottajien iloksi. Pienet yksityiskohdat antavat vaikutelman hyvästä suunnittelusta.

Mikä tekee Sodankylän elokuvajuhlista aivan omanlaisensa tapahtuman? Esityspaikat ovat lähellä toisiaan ja festivaalivieraat pienellä alueella Sodankylän keskustassa. Se ei ole hajaantunut ympäri kaupunkia kuten esimerkiksi Helsingin Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali, jonka lukuisat näytökset ovat elokuvateattereissa laajalla alueella. Olen vakuuttunut, että iso osa Midnight Sun Film Festivalin viehätystä ovat sen pienet puitteet.

Ihmisiä kesäyössä Kitisen rannalla.

Elokuvia esitetään pääasiassa neljässä paikassa: Lapinsuun elokuvateatterissa, Kitisenrannan koululla, Kitisen Kinossa eli Kitisen koulun alapihalle viritetyssä pienessä teltassa sekä maksimissaan yhdeksänsataa ihmistä sisälleen sulkevassa isossa teltassa. Kentän keskellä on myös pieni teltta, jossa järjestetään lastennäytöksiä ja elokuvakeskusteluja. Tänä vuonna lippuja eri näytöksiin myytiin noin 35 000. Se oli kaikkien aikojen ennätys.

Elokuvan tyhjä tila antaa katsojalle mahdollisuuden kuvitella

Ennakkosuosikit olivat vaikuttavia, mutta on myös hienoa löytää uutta. Ranskalaisen ohjaajan, Emmanuel Mouret’n elokuvia luonnehdittiin romanttisiksi ja kepeiksi. Olivat ne sitäkin, mutta erityisesti elokuvan The Art of Love yksittäisistä tarinoista koostuva rakenne haastoi katsojan kuvittelemaan. Rakenteessa viehätti, miten auki tarinat jäivät ja millä tavoin ne lopussa nivoutuivat yhteen. Mouret itse oli myös perjantain aamukeskustelussa haastateltavana.

‒ Todellinen elokuva syntyy siitä kokonaisuudesta, mitä tapahtuu valkokankaalla, mitä katsoja näkee ja siitä, mitä hän heijastaa omasta mielestään tilaan, joka jää tyhjäksi ja vapaaksi. Huono elokuva selittää kaiken, eikä jätä tilaa omille tulkinnoille, Mouret kuvaili.

Ohjaaja Emmanuel Mouret ja haastattelijana Olaf Möller.

Ohjaaja kuvaili, miten katsojan tulkinnoille vapaata tilaa luodaan tekemällä rajauksia. Merkitystä on sillä, mitä kuvan ulkopuolelle jää. Hän viittasi myös Aki Kaurismäkeen ja hänen elokuviensa hahmojen vähäeleiseen ilmaisuun. Tehokeinona se antaa katsojalle mahdollisuuden tuoda elokuvaan omat tunteensa. Katsojana tämä ajatus on helppo allekirjoittaa.

Vaikka tiiviit festaripäivät ovat takana, huomaan suunnittelevani jo ensi kesän reissua. Mielessä ei ole sellaista vaihtoehtoa, ettei sitä tulisi lainkaan ja paluu festarien jälkeiseen arkeen tuntuu takkuiselta.

LISÄÄ JUTTUJA: