Oulun teatteri: Tahto
Näytelmä kansallisurheilun kipukohdista, sukupolvien yli jatkuneesta traumasta ja yhden naisen kamppailusta Suomen parhaimmiston joukkoon
Oulun teatterilla ensi-iltansa 5.11. saanut näytelmä Tahto esittää yhden kaikkien aikojen menestyneimmän suomalaisen naishiihtäjän, olympiamitalisti Aino-Kaisa ”Aikku” Saarisen elämää niin hiihtoladulla kuin niiden ulkopuolella. Näytelmän on ohjannut oululaislähtöinen Kaisa-Liisa Logrén ja näytelmän käsikirjoituksesta vastaa Aina Bergroth.
”Minä olen Aino-Kaisa Saarinen”
Aino-Kaisa kasvaa kaksoissiskonsa Maija-Siskon (Salli Halkola) kanssa kilpailun makuun. Heti kun lapset pysyvät pystyssä, heille annetaan sukset. Kaikesta kilpaillaan, mutta Aino-Kaisa suhtautuu kilpailuun paljon voimakkaammin kuin siskonsa. Marjastamaan lähdetään 86 kilometrin päässä olevalle mökille, polkupyörällä. Kiistat ja jopa vävyehdokkaan luonne punnitaan ja ratkotaan juoksukisoilla.
Voimakas ja piiruakaan hievahtamaton luonteenpiirre kantaa pitkälle, mutta fyysinen väsyminen kilpailujen ja harjoittelujen lomassa on raskasta. Se on myös raskasta katsottavaa katsojalle. Näytelmän alussa mainintaan hiihdon narsistinen luonne, ja se näkyy erittäin voimakkaana varsinkin Aino-Kaisan olemuksessa, joka hohtaa ylemmyyttä ja empatiakyvyttömyyttä kollegoitaan kohtaan.
Oulun teatteri – Tahto. Kuvassa Maija Andersson, kuva Kati Leinonen.
Aino-Kaisan ura saa nousukiidon naisten hiihtomaajoukkuetta Lahden vuoden 2001 MM-kisoissa valmentaneen Jarmo ”Jamppa” Riskin (Pentti Korhonen) myötä. Toimintakiellostaan huolimatta Riski valmensi sekä Aino-Kaisaa että myös hänen pahinta kilpailijaansa Virpi Kuitusta (nyk. Sarasvuo) erittäin menestyksekkäästi.
Periksi ei anneta, ja itseensä luotetaan enemmän kuin omiin perheenjäseniin. Aino-Kaisan mantra ”Minä olen Aino-Kaisa Saarinen” jää katsojalle mieleen. Kun mieli on kirkas ja kroppa kunnossa, kaikki on mahdollista.
Ura kiitää yhtä nopeasti kuin Aikun sukset, ja päättyy ansiokkaasti ja erittäin tunteikkaasti.
Suomalaisen kansallisurheilulajin historiaa
Näytelmä pureutuu erittäin mukaansatempaavalla tavalla sekä suomalaiseen historiaan että suomalaisen hiihdon historiaan. Suomalainen sukupolvien yli jatkuva pohdinta sotien mielettömyydestä ja vaikutuksesta arkeen, haaveisiin ja niiden toteutumiseen on näytelmässä vahvassa asemassa.
Herkkyyttä ja kenties historiallista nostalgiaakin tuovaa teemaa käsitellään sensitiivisesti ja menneitä kauniilla tavalla muistaen. Näytelmässä olevat tanssi- ja laulukohtaukset hieman keventävät tunnelmaa, mutta tuntuvat toisaalta yliampuvilta keinoilta pitkittää kaksi ja puoli tuntia kestävää näytelmää.
Oulun teatteri – Tahto. Kuvassa Jaana Kahra, Timo Pesonen ja Pentti Korhonen, kuva Kati Leinonen.
Näytelmän käsikirjoitus pohjautuu vuonna 2016 ilmestyneeseen Aino-Kaisa Saarisesta kertovaan elämäkertaan Tahto – Aino Kaisa Saarisen kahdet kasvot. Pohjautuminen kirjaan ei haittaa, sillä käsikirjoitus onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä elämänmyönteinen että katkera.
Kasvutarina naisesta, joka ei antanut piiruakaan periksi, vaikka työhevoseksi haukuttiin, huokuu katkeruutta. Kilpauraa ja yksityiselämää varjostivat katkerat tunteet perhejäseniin ja myös kollegoihin, jotka kuitenkin haihtuivat Aino-Kaisan henkisen kasvun myötä.
Vaikeiden tunteiden käsittely on erinomaista
Suomalaisen hiihdon historiaosuus muistuttaa mieleen videopätkät esimerkiksi Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen dopingskandaalista. Ilmassa on aistittavissa häpeän tunne, joka hetkeksi syvenee, kun lavastuksena olevalle valkokankaalle piirtyy Hiihtoliiton Paavo M. Petäjä ja dopingskandaalin tiedotustilaisuus.
Kansallinen häpeä kuitenkin vaihtuu yleisön seassa nauruun, sillä kuten suomalaiseen luonteeseen kuuluu, vaikeat asiat käsitellään huumorilla. Näytelmä tuntuu muutenkin valtavalta tietopaketilta hiihdon ja suomalaisen kilpaurheilun historiasta ja sen keskeisistä henkilöistä.
Oulun teatteri – Tahto. Kuvassa Maija Andersson, Pia Andersson ja Pentti Korhonen, kuva Kati Leinonen.
Näytelmän lavastukset, jotka on suunnitellut lavastaja ja videosuunnittelija Veera-Maija Murtola, puolestaan ovat erittäin kekseliäitä. Esimerkiksi alas laskettava valkokangas, jossa pyörii autenttisia videoita useita mitaleita voittaneesta hiihtäjästä, luo näytelmälle monipuolisuutta ja ehkä ripauksen inhimillisyyttäkin kaiken kilpaurheiluajattelun keskelle. Lavan keskellä pyörivä hiihtolatu on nerokas idea, sillä se tuo esille itse lajin teknisyyttä.
Väkevä tarina koko kansan Aikusta
Näytelmän parasta antia on kuitenkin monipuolinen näyttelijäkavalkadi.
Aino-Kaisan päänsisäistä, henkistä mentoria Andre Agassia näyttelevä Antti Launonen tuo näytelmään tietynlaista surrealistisuutta, kun taas valmentajan roolissa oleva Pentti Korhonen suomalaista kylmyyttä ja päättäväisyyttä. Aino-Kaisan vanhempien (Henri Halkola ja Jaana Kahra) roolien kautta korostuu sukupolvien yli jatkuva kipuilu ja yritys päästä sinuiksi omien ongelmien kanssa.
Päähenkilöä esittävän Maija Anderssonin vahva ja virheetön suoritus osoittaa näyttelijän perehtyneisyyden sekä aiheeseen että Aino-Kaisan omaan ajattelu- ja tunnemaailmaan ja kilpaurheilua rakastavaa elämäntyyliin. Näytelmän alussa mainitaan hiihdon narsistinen luonne, ja se näkyy erittäin voimakkaana varsinkin Aino-Kaisan olemuksessa.
Näytelmä on kuitenkin eheä ja puhutteleva näytelmä koko kansan Aikusta, joka ei antanut periksi.
Oulun teatteri – Tahto. Kuvassa Antti Launonen, Salli Halkola, Eeli Jurvelin, Pentti Korhonen, Maija Andersson, Timo Pesonen, Jaana Kahra, Hannu Pelkonen, Pia Andersson, Kain Annunen, Maria Suopajärvi, Adele Okkonen ja Aatu Ahonen, kuva Kaisa Tiri.
LISÄÄ JUTTUJA:
