Osteri
Feministinä ja vihreiden entisenä kansanedustajana tunnettu kirjailija Rosa Meriläinen osaa kohahduttaa suorasukaisilla lausunnoillaan, kuten ”Vittu haisee hyvälle ” -iskulauseellaan. Tämän ennakkokäsityksen siivittämänä Meriläisen kirjalta olisi odottanut räväkämpää otetta, etenkin kun teoksessa käsitellään muun muassa hysteerikkonaisten eroottissävytteistä esittelyä maksavalle miesyleisölle.
Osteri kertoo historiallisista henkilöistä Axel Munthesta ja Ruotsin kuningattaresta Victoria Badenista, joka oli kuningas Kustaa V:n puoliso. Munthe on Victorian ystävä ja henkilääkäri, jolle kuningatar voi uskoutua kipeistäkin asioista. Kirjan ansiot ovat juuri Axel Munthen kuvauksessa: kuuluisa ruotsalaislääkäri ja kirjailija on aikansa kosmopoliitti seuramies, joka pääsee piireihin niin Ruotsissa, Ranskassa kuin Italiassakin. Munthe on huomionkipeä, itseään täynnä oleva oman egonsa vanki, jonka lempeä puoli näyttäytyy köyhien auttamisessa. Kolmantena henkilönä teoksessa on nuori pariisilaisneito Victoria Fauré, joka ihailee Axel Munthea ja sekoittaa juonikuviota rikollisella mutta humaanilla tempauksellaan.
Teoksen miljöönä on muun muassa 1800-luvun loppupuolen Pariisi, jossa kuuluisa neurologi Jean-Martin Charcot hypnotisoi hysteriasta kärsiviä naispotilaita himokkaan miesyleisön edessä. Axel Munthen oikeudentaju tulee esille, kun hän kritisoi opettajansa Charcot’n hypnotisointiesityksiä ja hysteriapotilaiden vapaudenriistoa, niin kuin hän myös todellisessakin elämässä teki. Charcot’sta tosin annetaan aika yksipuolinen kuva ylimielisenä pahiksena, vaikka historia tuntee hänet myös edistyksellisenä lääkärinä.
Axel Munthen ja kuningatar Victorian henkilökuvaus kaipaavat paikoin syventämistä, ja etenkin teoksen alkupuoli on vähällä nujertaa lukuinnon. Kolmen vahvan henkilön, Munthen ja kahden eri Victorian, rytmitys ei aina onnistu kerronnassa. Lisäksi yllättävän runsaat kielivirheet etäännyttävät lukijaa fiktion maailmasta. Tahatonta komiikkaa aiheuttaa potentiaalin väärinkäyttö: lienee-verbi on väännetty useaan kertaan virheellisesti lieni-muotoon, vaikka potentiaali ei esiinny lainkaan imperfektissä. Lisäksi muutamista virkkeistä puuttuu sanoja tai pisteitä, mikä myös häiritsee tarinaan eläytymistä.
Teoksen nimi Osteri on eläinmotiivina mielenkiintoinen: nuori Victoria Fauré kuvailee niljakkaiden merenelävien syöntiä ällöttäväksi ja himottavaksi tapahtumaksi, mikä on ”inhottavuudessaan kiihottava”. Tähän ajatukseen teoksen teemat tiivistyvät osuvasti: ihmisten häpeilemättömään hyväksikäyttöön, valtapeleihin ja seksuaalisuuden ilmentymiin. Meriläinen ei onneksi ryhdy tyylittömästi mässäilemään seksuaalisuudella, mutta näin väkevien aiheiden käsittely olisi voinut olla ronskimpaa ja yksityiskohtaisempaa siveän sivelyn sijasta.
Vaikka kirjan alkuosa kärsii sekavuudesta, romaanin loppu tarjoaa lukijalle mielenkiintoisen yllätyksen, kun fiktio tulee itsestään tietoiseksi ja tarinan mahdollinen kertoja paljastaa itsensä. Lopussa myös henkilökuvaus on monipuolista ja elävää, eikä teoksen yleissivistävää aihepiiriäkään sovi vähätellä.
LISÄÄ JUTTUJA:
