Jessica Townsend: Nevermoor ‒ Morriganin koetukset
Fantasiasarjojen haastaja?
Australiasta kotoisin olevan Jessica Townsendin fantasiasarjan aloitusosa Nevermoor – Morriganin koetukset on hänen esikoisteoksensa. Kirjan takakansi kehottaa lukemaan tarinan, jonka kaltaista ei ole. Se kehottaa astumaan maailmaan, jonka kaltaista ei ole. Kirjan luvataan olevan täydellinen Harry Potterin ja Percy Jacksonin faneille, joten odotukset ovat korkealla!
Sakaalifaksissa asuva Morrigan Korppi on kirottu lapsi, jonka pitäisi kuolla ehtoona eli ajan viimeisenä päivänä. Kuolemaansa odottava 10-vuotias tyttö osallistuu tarjouspäivään, jossa hän saa kaikkien ällistykseksi neljä tarjousta eri tahoilta, muun muassa mystiseltä herra Jonesilta. Morrigan luulee tulleensa huijatuksi, kunnes merkillinen mies nimeltä Jupiter Pohjoinen tulee ja pelastaa hänet Savun ja varjon jahdilta Nevermooriin.
Morrigan saa tietää, että hänet on valittu Meineikkaan Seuran kokelaaksi ja paikan saadakseen hänen on läpäistävä neljä erilaista koetusta, joihin vaaditaan jokin erikoiskyky. Isällinen Jupiter ei halua paljastaa Morriganin kykyä, vaikka tyttö sitä useaan otteeseen kärttää, joten Mog suorittaa koetuksia toinen toisensa perään tietämättä kykyään. Morrigan viihtyy Jupiterin loisteliaassa hotellissa ja nauttii Pihlajan seurasta – pojan, joka osaa lentää lohikäärmeillä.
Mog kaipailee välillä kotiin, mutta käytyään lapsuudenkodissaan Seittilinjalla matkustaen hän huomaa, etteivät vanhemmat häntä kaipaa. Onneksi hänellä on paikka, johon palata: muotoaan muuttava hotelli Deukalion ja sen eriskummalliset asukkaat. Vain kuiskaten puhutaan Nevermooria piinaavasta pahiksesta, meiniosepästä. Kun viimeisen koetuksen aika koittaa, tytölle selviää karmivia totuuksia.
Kirjan aloitus tuntuu sekavalta, eikä epämääräinen miljöönkuvailu auta asiaa. Useimmista fantasiateoksista poiketen Nevermoor ei sisällä karttaa hahmottamisen avuksi, mikä on pitkä miinus. Fantasiamaailman tarkan kuvailun tulisi olla kaiken a ja o varsinkin aloitusosassa. Townsend on kuitenkin onnistunut luomaan omanlaisensa maailman erikoisine hahmoineen – puhuva magnifikatti Fenestra niistä mielenkiintoisimpana. Käännetylle fantasiakirjallisuudelle tyypilliset uudet sanat virkistävät suomen kieltä – kiitokset kääntäjä Jaana Kapari-Jatalle.
Aivan suorilta teoksesta ei kehkeydy Potterin manttelinperijää, vaikka yhteneväisyyksiä toki löytyy: kirottu lapsi, koulumainen taikamaailma ja poissaolevat vanhemmat. Vaikka kirja on pohjavireeltään varsin synkähkö nuortenkirja, sen kepeä kielenkäyttö ja mielenkiintoiset henkilöhahmot – johtohahmonaan tyttösankari ‒ pelastavat sen pahimmalta synkkyydeltä.
LISÄÄ JUTTUJA:
