Moderni Fidelio Oulun teatterissa

Oulun teatteri aloittaa uuden vuosikymmenen ja kevätkauden komeasti Ludwig van Beethovenin oopperalla Fidelio. Ohjaaja Tuomas Parkkinen on tuonut oopperan tähän päivään. Tapahtumat sijoittuvat 1700-luvun Sevillan sijaan nykyisen eurooppalaisen valtion suurlähetystöön. Ooppera on hämmentävää loppua lukuun ottamatta tyylikäs sovitus klassikosta.

Beethovenin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta. Fidelio jäi Beethovenin ainoaksi oopperaksi ja on viimeinen suuri wieniläisklassinen ooppera. Fidelio on myös pelastusooppera, joka heijastelee Ranskan vallankumouksen tunnelmia. Pelastusoopperan kantavia teemoja ovat uskollisuus ja urheus. Sankari pelastuu näiden hyveiden avulla aina viime hetkellä karmealta kohtalolta.

Fidelio ei ole helppo ooppera

Beethovenin juhlavuodesta huolimatta Fidelio ei ole ilmeinen valinta teatterin näyttämölle. Fidelio on perinteisesti visuaalisesti pelkistetty ja staattinen. Esiintyjät seisovat pääosin paikoillaan, lavastus ja puvut ovat minimalistin piirtämiä. Nyt ollaan kaukana italialaisesta hienostuneesta kujeilusta tai rönsyilevästä pukudraamasta.

Fidelion musiikki ei ole helppoa. Tottumattomalla korvalla menee hetki saada sävelistä tarttumapintaa saati otetta. Fideliossa ei ole mainoksista tuttuja kappaleita, joita voisi hyräillä bussimatkalla. Ensikuulemalla vaikutelma on tasapaksu.

Oopperassa ei ole tarinaa juuri nimeksikään. Florestan on vangittu ja häntä näännytetään vankityrmässä. Hänen vaimonsa Leonore pukeutuu vanginvartijaksi, ja hänen avullaan Florestan ja lopulta kaikki vankilan vangit vapautetaan.

Onnistunut roolitus

Alkusoiton aikana näytetään takaumana Florestanin pidätys. Alku on tehokas. Aggressiiviset rynnäkkökiväärein varustetut joukot johdattavat painostavaan maailmaan.

Ensimmäisen näytöksen alussa suurlähetystön vahtimestari Jaquino (tenori Aki Saarela) kosiskelee turvallisuuspäällikön tytärtä Marzellinea (sopraano Virva Puumala). Puumala on ihastuttavan ilmeikäs Marzellinena. Pirteän laulun lisäksi hän loistaa punaisessa puvussaan näyttämön väriläiskänä.

Oulun teatteri – Fidelio. Kuvassa Petri Lindroos ja Virva Puumala, kuva Kati Leinonen.

Petri Lindroos (basso) on turvallisuuspäällikkö Roccon roolissa uskottava niin visuaalisesti kuin jykevältä ääneltään. Leonore (sopraano Silja Aalto) pukeutuu pojan vaatteisiin ja on nyt Fidelio. Aalto on pääroolissa upean valovoimainen. Rooli antaa hänelle ansaittua tilaa ja sopraano hurmaa ensisävelistä lähtien.

Oopperan ihmeellisessä maailmassa ei ole väliä, vaikka miehenä esiintyvä laulaa kirkkaalla sopraanolla. Joskus toki huvittaa hyvinkin tukevassa kunnossa oleva oopperadiiva riutuneen keuhkotautisen tai nälkään nääntyvän vangin roolissa. Oulun teatterin Fideliossa roolitus on myös visuaalisesti uskottava, vaikka Fidelio kovin viehko poika onkin.

Hienoja kuvia ja kekseliäs toteutus

Kuvamaailma on vaikuttava. Oulun teatterin ylittämätön vahvuus on visuaalisen tiimin häikäisevä ammattitaito. Kalle Nurmisen lavastus ja Pasi Räbinän puvustus yllättävät kerta toisensa jälkeen upeudellaan. Fideliossa Jukka Kyllösen loihtima hienovaraisen tehokas valaistus täydentää aistikokemuksen. Jokainen kuva on kuin huolella mietitty asetelma, maalaus tai postikortti.

Ooppera on siirretty nykyaikaan tyylikkäästi, ja kerronta saa uusia merkityksiä, vaikka sävelet ja sanat ovat samat kuin yli 200 vuotta sitten. Tarinan seuraamista helpottaa onnistunut, vähäsanainen tekstitys. Fidelion tekstittäminen on haastava tehtävä, sillä parhaimmillaan lavalla laulaa yhtä aikaa neljä laulajaa omia sanojaan.

Ensimmäisen näytöksen kohokohtana pidetään usein vankien kuoroa. Visuaalisesti kohtaus on hieno ja toteutus todella kekseliäs. Lokeroistaan laahustavat vangit ovat vaikuttava näky. Voimaltaan kuoro ei  yllä ihan yhtä vaikuttavalle tasolle. Fidelion yhtyessä lauluun  tuntuu, että Silja Aalto voisi laulaa halutessaan koko kuoron suohon.

Hienoisesta raskaudestaan huolimatta ensimmäisestä näytöksestä jää innostunut olo. On mahtavaa kuulla ja nähdä hienoa oopperaa elävänä paikan päällä.

Oulun teatteri – Fidelio. Kuvassa kuorolaisia Tuiran kamarikuorosta ja Cassiopeiasta, kuva Kati Leinonen.

Räikeä loppu sävähdyttää

Toisessa näytöksessä ollaan suurlähetystön vankityrmässä. Kuvernööri Pizarro (baritoni Heikki Kilpeläinen) aikoo surmata syyttä vangitun Florestanin, koska ministeri Don Fernando (basso Kristjan Mõisnik) on tulossa tarkastuskäynnille.

Florestan (tenori Kenneth Tarver) riutuu tyrmässä. Rocco ja Fidelio kaivavat hänelle hautaa. Tarverin ääni soi komeasti ja näytteleminen on luontevaa. Toisen näytöksen koskettavin kohtaus on kaunis ja upeasti tulkittu tunnelmallinen Florestanin ja Fidelion duetto.

Dueton herkkä tunnelma katoaa hetkessä. Yksi oopperan vahvimmista ja hienoimmista finaaleista on valjastettu riemuun ja suvaitsevaisuuden julistamiseen. Tähän asti ooppera oli Fidelion tyylikäs päivitys nykyaikaan.

Katson suu auki, kun lavalle saapuu railakas pride-kulkue sateenkaarilippuineen ja drag-artisteineen. En tiedä mitä ajatella, sillä odotin jo finaalia, mutta tunnelma ja kaikki kerronnan illuusiot rikotaan miltei väkivaltaisella tavalla.

Tuomas Parkkinen on kertonut, että finaalissa vangit vapautetaan. Rakkaus oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus voittavat. No todellakin! Hintana on toki, että lopun kontrasti koko teokseen on räikeä ja yliampuva.

Oulun teatteri – Fidelio. Kuvassa kuorolaisia Tuiran kamarikuorosta ja Cassiopeiasta, kuva Kaisa Tiri.

Fidelio on sanomaltaan humaani ja vapauttava. Se on myös ensimmäinen ooppera, joka esitettiin Saksassa natsien hirmuhallinnon kaaduttua. Parkkinen kertoo, että Fidelio on ooppera, jota me kaikki juuri tänään tarvitsemme. Tähän on perusteet, sillä kovat arvot ja vastakkainasettelun ilmapiiri ovat huolestuttavasti nostaneet päätään viime vuosina.

Yleisö on myyty eikä riemulla tunnu olevan rajoja. Näin hyvää meininkiä en ole teatterilla kokenut aikoihin, jos koskaan. Naulakoilla vain muutama rouva uskaltaa varovasti kuiskata toisilleen, että loppu meni överiksi. Suvaitsevaisessa hegemoniassa ei tällaista toki ääneen sanota.

Klassinen ooppera on säilyttänyt asemansa jo vuosisatoja. Tässä jatkumossa Parkkisen finaali saattaa jäädä yhden kerran vitsiksi. Loppu on kyllä rohkea, näyttävä, riemukas ja ravisteleva. Sillä tavoin se varmasti täyttää tehtävänsä.

OOPERA. Fidelio. Säveltäjä Lidwig van Beethoven Kapellimestari Huba Hollóköi. Ohjaus Tuomas Parkkinen. Lavastus Kalle Nurminen. Pukusuunnittelu Pasi Räbinä. Valosuunnittelu Jukka Kyllönen. Kuoronjohtaja Risto Laitinen. Rooleissa: Silja Aalto, Leonore. Kenneth Tarver, Florestan. Petri Lindroos, Rocco. Heikki Kilpeläinen, Pizarro. Virva Puumala, Marzelline. Aki Saarela, Jaquino. Kristjan Mõlsnik, Don Fernando. Ensi-ilta Oulun teatterin suurella näyttämöllä 17.

LISÄÄ JUTTUJA: