Skábmagovat – Kaamoksen kuvia 

Alkuperäiskansojen elokuvajuhla

03.02.2022
Teksti:

Alkuperäiskansojen pohjoinen elokuvafestivaali Skábmagovat (Skábmagovat Indigenous Film Festival) alkaa perinteisesti tammikuun viimeisellä viikolla Inarissa. Nyt festivaali järjestetään toista kertaa kokonaisuudessaan verkossa. Festivaalit päättyvät saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta.

Jo 24 kertaa järjestettävän elokuvajuhlan teema on tänä vuonna Tyynenmeren kansat ja yhteisöllisyys. Monipuolisessa ohjelmistossa on elokuvia kaikilta asutuilta mantereilta. Taiteellinen johtaja Jorma Lehtola kertoo avajaispuheessaan, että viime vuonna festivaalielokuvia katsottiin 40 valtiossa ympäri maailman.

Monipuolinen ohjelmisto

Katson elokuvia yksi toisensa jälkeen lumoutuneen hämmentyneenä. Elokuvakerronnan vaihteleva kieli yllättää kokeneenkin elokuvaharrastajan. Alkuperäiskansoilla on jokaisella erityiset tapansa kertoa. Teemat vaihtelevat, mutta samat aiheet koskettavat eri puolilla maailmaa. Luonnon ja vanhempien kunnioittaminen yhdistää alkuperäiskansoja.

Ohjelmistossa painottuvat länsimaisen katsojan mielessä kokeelliset lyhytelokuvat. Ihan kaikkea en ymmärrä, mutta käsittämätöntä valojen vilkutusta soraäänien säestämänä ei nähdä. Kokeellinen ei tässä yhteydessä ole pilkkasana.

Heti alkuun on hämmentävää tajuta, miten vähän tiedän alkuperäiskansojen elokuvasta. Mieleeni tulee vain surullisia ja epätoivoisia tarinoita riistosta ja identiteetin menetyksestä. Ajatuksissa pyörii myös paljon pinnalla ollut kulttuurinen omiminen sekä loukkaantuminen.

Elokuvissa käsitellään myös kaikkea edellistä, mutta sisäänpäin kääntynyttä uhriveressä tarpomista ei ole mukana. Kokemus on silmiä avaava, ja olen oppinut valtavasti uutta.

Revontuliteatteri vuonna 2019. Kuva Skábmagovat.

Ymmärrän ensimmäisen kerran jotakin kulttuurisen omimisen käsitteestä. Esimerkiksi raivoisa pillastuminen jokaisesta mediassa vilahtavasta, väärin käytetystä saamelaisasusteesta sulkee vastaanottavan mielen itse tärkeältä asialta. Tieto ja elokuvan välittämät kokemukset auttavat ymmärtämään.

Kulttuurituotteita  ja kunnioitusta

Kysymys on ennen kaikkea kansan mutta myös ihmisen kunnioittamisesta. Kaikki perinteet ja salaisuudet eivät avaudu valtaväestölle. Corina Hunzikerin lyhytdokumentti HAKA haha käsittelee aihetta huumorilla. Kulttuurinvartijaksi tituleerattu JP käy yhdessä maorien kanssa läpi videoita, joissa hakatanssia jäljitellään irvokkailla tavoilla. Elokuvassa tulee esiin maorien käsite matauranga – viisaus ja tietämys, jota ei ulkopuolisilla ole.

Asioita käsitellään useissa elokuvissa huumorin avulla. Saarnaamiseen ei sorruta. Riemukkaassa satiirisessa komediassa Koftepolitet – Indigenous Police (Sápmi/Norja 2021) kolme saamelaista miestä pohtii saamelaispuvun eli gáktin käyttöä. Vierailullaan Oslossa yksi heistä hurmaa naisia gáktilla hyvällä menestyksellä, mikä aiheuttaa luonnollisesti katkeruutta tovereissa. Opin uuden käsitteen Ethnohorny.

Alkuperäiskansojen elämässä on myös vakavia kipukohtia ja suuria ongelmia, joita käsitellään useissa elokuvissa. Vaikutelmista päällimmäiseksi jää kuitenkin toivo. Elokuvista huokuu lähes poikkeuksetta usko tulevaisuuteen. Eheytyminen alkaa ja kaikki saattaa mennä vielä hyvin.

Jokaista elokuvaa voisi suositella eri perustein. Uudenlaiseen elokuvaan kannattaa suhtautua avoimesti. Nopeisiin leikkauksiin ja toimintaan tottuneelle elokuvan ystävälle jotkin festivaalin elokuvat saattavat olla hieman viipyileviä.

Kuiskeen poiminnat ohjelmistosta eivät ole absoluuttisesti parhaita elokuvia. Nämä kuitenkin jäivät mieleen ja ehkä resonoivat juuri tässä ajassa.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme

Suvi Westin ohjaama ja käsikirjoittama Hiljainen taistelumme (2021) on silmiä avaava dokumentti saamelaisten kohtaamista ongelmista. Huolta aiheuttavat muun muassa maan käyttö, kalastusoikeudet, Jäämeren rata, ylikansallinen kaivosteollisuus sekä yleisemmin kolonisaatio ja rasismi.

Elokuva on saamelaisten hätähuuto, jossa on valtavasti tietoa ja tunteita. Epätoivoa herättävät uudet, ehkäpä aiempia hienovaraisemmat kolonialismin muodot. Saamelaisia kyllä kuullaan, mutta ei kuunnella. Kuulemisella ei ole mitään vaikutusta, ja näennäisellä osallistumisella perustellaan saamelaisten vastustamia hankkeita.

Kuva Jouni West

Pelkona on myös, että saamelaisten itsemääräämisoikeutta nakerretaan sisältäpäin viemällä alkuperäiskansalta valta määritellä jäsenensä.

Hätähuuto on tarkoitettu kuultavaksi, ja lajiin kuuluu myös kärjistykset, yleistykset ja näkökulmien häivytykset. Asian huomaaminen ei kuitenkaan vähennä sanoman tärkeyttä.

Hiljainen taistelumme on tehokas johdanto alkuperäiskansojen elämän kipukohtiin. Samat aiheet koskevat eri muodoissaan vähemmistökansoja joka puolella maailmaa.

Boso mu ruovttoluotta – Puhalla minut henkiin

Intiimissä lyhytdokumentissa seksuaalista väkivaltaa kokenut saamelaisnuori taistelee päivästä toiseen post-traumaattisen stressihäiriön kanssa. Häpeä seuraa mukana, ja toipuminen voi alkaa vasta, kun asia on käsitelty loppuun.

Rikoksen uhrille selkeä päätepiste tai ainakin etapin loppu on oikeuskäsittelyn päättyminen. Suomen oikeusjärjestelmä on järkyttävän hidas uhrien kannalta.

Perheen lisäksi nuorta auttaa tarttuminen perinteeseen ja saamelaisiin juuriin. Hän alkaa valmistaa saamelaisnaisen sarvilakkia. Työ on hidasta, ja välillä joutuu aloittamaan miltei alusta. Särkynyt mieli rakentuu lakin kanssa vähän kerrallaan.

Lopussa on suurta toivoa ja valmis sarvilakki.

Vehádat vehádaga siste – Vähemmistö vähemmistön sisällä

Sympaattisessa lyhytdokumentissa tapaamme sateenkaarisaamelaisen Pinja Pieskin. Myös vähemmistön sisällä on vähemmistöjä, joiden elämästä ei ole juuri tietoa. Elokuvassa ei pureuduta syvälle queer-saamelaisten kokemiin ennakkoluuloihin tai sortoon.

Kuva Yle.

Ihmiset tarvitsevat hyväksyntää. Kaikille on tärkeää vapaus olla aidosti oma itsensä – ehkä myös näyttää se ulkopuolisille. Kyse ei ole ainoastaan viehätyksestä performanssiin, vaikka indentiteettiä luodaan nykyisin usein myös julkisesti. Pieskille on tärkeää, että kaikki löytävät samastumisen kohteita ja esikuvia.

Food For the Rest of Us

Elokuvan esittelytekstissä tiivistetään: Alkuperäiskansaan kuuluvien nuorten ekologinen maatila Havaijilla, musta kaupunkiviljelijä Kansas Cityssä, naispuolinen kosherteurastaja Coloradossa ja Jäämeren rannan inuiittiyhteisö elävät tiiviissä yhteydessä tuottamaansa ruokaan.

Taitavasti rakennettu dokumentti sisältää valtavan paljon. Elokuva kertoo neljästä ihmisestä, jotka ovat valinneet oman tiensä ja onnistuneet luomaan palasen parempaa maailmaa. Ehkäpä päällimmäisenä teemana on esikuvallisten, asiaansa uskovien tekijöiden ja johtajien voima tuottaa yhteisölle hyvää ihan ruohonjuuritasolla.

Riveissä ja rivien välissä on kuitenkin teemoja monen elokuvan edestä. Noin puolentoista tunnin kokonaisuus pysyy kuitenkin hämmästyttävästi kasassa. Food for the Rest of Us on kohottava kokemus.

Ohjelmisto katsottavissa 6.2. asti

Skábmagovat on vuosittainen alkuperäiskansojen kohtaamispaikka. Netissä kohtaamisia ei samalla tavalla synny. Olisin kaivannut keskusteluja aiheista, sillä ohjelmisto herätti suuren määrän kysymyksiä. Perjantain paneelikeskustelun aiheena oli juhlan teeman mukaan yhteisöllisyys. Tallenne on harmittavasti raskas katsoa saamea taitamattomalle, koska ”käännösraita” on puheen alla.

Kokematta jäi myös lumesta rakennettu Revontuliteatteri, jossa elokuvista on nautittu 30 asteen pakkasessa. Ensi vuonna on Skábmagovatin 25. juhlavuosi.  Toivomme, että silloin ollaan tapahtumapaikalla Inarissa.

Skábmakovat –Kaamoksen kuvat alkuperäiskansojen elokuvafestivaali 27.1-6.2. Ohjelmisto katsottavissa osoitteessa Skábmagovat.fi.




LISÄÄ JUTTUJA: