Läskimooses

Alkuun en oikein tiennyt mitä ajatella, kun minulta kysyttiin haluaisinko arvostella Läskimooses-nimeä kantavan sarjakuvan. Enhän minä ollut ikinä siitä aiemmin edes kuullut. Tuumailin, että olisiko siinä strippejä jostain läskistä, kaapuun pukeutuneesta Mooseksesta heittämässä raamattusitaatteja ja julistamassa Jumalan sanaa, samalla kun halkoo Kuolluttamerta tai jotain. No ok, ajattelin silti, kokeillaan.

Olen aina valmis yllättymään. Etenkin silloin, jos se yllätys on iloinen. Ylistetään kosmosta, sillä sehän oli iloinen sellainen. Vuonna 2012 aloitettu Läskimooses ei ollut sitä mitä pelkäsin yllä, vaan se on melko taiteellisella otteella kirjoitettu eeppisiin mittasuhteisiin paisuva kosmisesoteerinen scifi-pläjäys, joka on myös ryyditetty mielenkiintoisella huumorilla sekä omalaatuisella piirrostyylillä.

Sillä niin kävi, että postilaatikkoni pursusi. Se oli ahdettu täyteen Läskimoosesta, tai “läskistä”, kuten lehteä myös tuttavallisemmin kutsutaan. Siinä sitten edessäni oli kaikki jo tähän mennessä julkaistut numerot lehdestä. 29 kappaletta yhteensä, joista tosin ensimmäinen valitettavasti puuttui, sillä se on jo päässyt loppumaan. Kustantajan sivuilta sen voi kuitenkin lukea onneksi digitaalisessa muodossa.

Läskimooses on julkaisijan Kreegah Bundolon mukaan laajin suomalainen yhtäjaksoinen sarjakuvatarina tähän mennessä. Se on helppo uskoa, sillä vaikka tarina heittelehtii paikassa ja ajassa, niin se on silti kaikki yhtä samaa kokonaisuutta, josta voi aistia yhden suuremman suunnitelman. Läskimooseksen tarinan on laskelmoitu loppuvan joskus 55. numeron tienoilla, eli urakka on jotakuinkin hieman yli puolen välin tällä hetkellä.

Nyt mennään!

Kun tartuin ensimmäiseen numeroon ja aloin lukea sen sivuja, olin hämmästynyt – tuntemukseni tavoitteli melko pitkälle internetistäkin tuttua lausahdusta, “eka olin et ei vittu, mut sit mä olin että ei saatana!” En oikein tiennyt mitä ajatella. Niin omaperäiseltä tuntui Matti Hagelbergin visuaalinen ja kerronnallinen tyyli Läskimooseksessa. Alkuun siis, mutta yllättäen siihen tottuu ja siitä alkaa pitää oikein kunnolla.

”Sarjakuvan muotoon puettu loitsu”

Lehden kanssa siis kannattaa olla alkuun varovainen, sillä ensivaikutelma voi olla hieman virheellinen, ennen kuin “juttuun pääsee sisälle” niin sanoakseni. Mikä se varsinainen “Läskimooses” sitten on, jonka mukaan lehtikin on nimetty? No, sitä ei oikeastaan voi kertoa pilaamatta tarinaa, joten jätetään se arvoitukseksi.

Ihailtavaa on myös lehden tapa edistää tarinaa omalla verkkaisella tahdillaan, mitään hätäilyä ei ole havaittavissa. Läskimooses uskaltaa sivun tai parin verran heittää lukijan eteen täyttä mustaa tai valkoista ruutua, jos se vain palvelee tarinan tunnelmaa. Kuvitus on usein hyvin abstraktia; havaittavissa on paljon symmetriaa ja geometrisia muotoja, jotka eivät aina ole täysin järkeenkäypiä.

Läskimooseksen tunnelma on välillä kuin lukisi sarjakuvan muotoon puettua loitsua tai seuraisi jotain hypnoottista elementaalista tanssahtelua. Silloinkin kun kerronta on perinteisempää sarjakuvaa, Hagelbergin tyyli on hyvin erottuva. Pidin myös suuresti Läskimooseksen tavasta, kun tarinaa kertova kertoja tavallaan toistaa itseään tekstissä. Se lisää vielä entisestään mainitsemaani hypnoottisuuden tuntua.

Tarinan raskautta keventää välillä hieman humoristisemmilta tuntuvat numerot. Eräänlaisina väliosina toimivat välillä myös kertojan ja tarinankuuntelijan dialogit, jos niitä sellaisiksi voi varsinaisesti sanoa. Jokaisessa numerossa on mukana myös kerhopalsta, jossa Kerhomestarin nimeä kantava ihminen kirjoittelee ajatuksiaan ja vastailee lukijoiden kirjeisiin. Kerhopalsta on huikeaa luettavaa välillä ja en ole oikein varma, että onko se tehty täysin huumorilla vai mikä sen homman nimi oikein on, mutta todellakin viihdyttävä se on ainakin lukea. Jokaisen numeron kerhopalstaa oikein odottaa.

Koukuttava tarina

Kreegah BundoloKoska tarina on täysin yhtenäinen kokonaisuus, on siihen hyppääminen välistä varmasti hankalaa. Tältä pohjalta suosittelisinkin tutustumaan Läskimoosekseen ihan sieltä ensimmäisestä numerosta alkaen ja esimerkiksi se ilmainen diginumero on varmasti paras paikka aloitella. Jos se yhtään sitten herättää mielenkiintoa, niin jatkaa siitä eteenpäin.

Lehti ilmestyy seitsemän kertaa vuodessa ja yhden numeron hinta on aina ollut kuusi euroa, mikä tuntuu pikkaisen tyyriiltä, kun ottaa huomioon, että numeron lukee kuitenkin melko nopeasti läpi. Toisaalta tarinalla ja lehdellä on kyllä tulevaisuudessa varmasti myös uudelleenlukuarvoa ja voisihan tuon kuuseurosen käyttää huomattavasti typerämminkin, kuten vaikkapa tuoppiin olutta jossain hikisessä kuppilassa. Lehteä myydään myös vuosikertakirjoina julkaisijan verkkokaupassa, jotka ovat varmasti myös hyvä tapa kokea Läskimooseksen murskaava paino.

Läskimooseksen kohdalla puhutaan varmasti myös sellaisesta sarjakuvasta, joka jakanee vahvasti mielipiteitä. Se on sen verran erikoinen julkaisu, jotka varmasti moni voisi ohittaa taiteellisena roskana tai jonain muuna, mutta joillekin se taas on puhdasta timanttia. Tuskin siitä kaikki nauttivat niin kuin minä. Mielestäni Läskimooses on nerokas julkaisu. Harmittaa oikein, kun jäin itsekin tarinaan koukkuun, joten varmaan pitää itsekin lehti jossain vaiheessa tilata. Piru sentään!

Läskimooses
Matti Hagelberg

Kreegah Bundolo
Sarjakuva-albumi


LISÄÄ JUTTUJA:

Suomen huonoimmin palkatut miehet Teatro del Babel, Alejandro Calva, Aurora Cano Suomalainen vuosi