Löysin taitelijan, jonka tauluissa on jotain addiktoivaa ja kiehtovaa. Taulujen aiheet, maalaustapa ja värit ovat erityisiä. Saan sovittua tapaamisen taitelijan kanssa hänen työhuoneelleen Helsingin Kallioon. Autotallin sivuhuone on pieni, jonka täyttää suurimmaksi osaksi pöytä, mikä on täynnä erilaisia maalaustarvikkeita. Seiniä koristavat maalaukset. Pienessä huoneessa työskentelee kaksi taitelijaa, joista toinen on Riikka Pelkonen.
Pelkonen kertoo maalanneensa lapsena paljon, mutta sen jääneen jostain syystä pitkäksi aikaa sivuun elämästään. Aikuisiällä hän kävi maalauskurssin, jonka innoittamana hän hakeutui taidekouluun ja jätti pitkäaikaisen työpaikan Hollolassa. Hän kertoo läheistensä ihmetelleen ratkaisuaan, mutta toisaalta hän sai myös kannustusta. Taidekoulun myötä tuli myös muutto Helsinkiin. Vuoden vapaan taidekoulun jälkeen hän opiskeli vielä Alfa-Art-taidekoulussa.
– Ajattelin, nyt tai ei koskaan. Enkä ole katunut ratkaisuani yhtään.
Näyttelyitä kesällä valmistuneella Pelkosella on ollut päättötyönäyttelyn lisäksi Kalliolaisessa ravintolassa. Ensi vuodeksi on suunnitteilla yhteisnäyttely Uudenmaankadulle ja pariin muuhunkin paikkaan. Haluja näyttelyiden pitämiseen olisi toki enemmänkin, mutta gallerioiden vuokra on aika huikea pääkaupunkiseudulla. On otettava huomioon vaihtoehto, jos tauluja ei menisikään kaupaksi.
Riikka Pelkonen sai työhuoneen Kalliosta ja ihastui heti taloihin, rappuihin ja muihin yksityiskohtiin. Koska Pelkonen ei itse ole Helsingistä, kertoo hän katsovansa kaupunkia erilaisin silmin ja kiinnittävänsä huomioita seikkoihin, mihin muut paikalliset eivät. Mutta hän maalaa myös Helsingin luontoa, ja täältä löytyy paljon upeita joenvarsia ja puistoja. Varsinkin Siltamäen kaupunginosassa hän liikkuu paljon, ja sieltä löytyy luontoaiheisia inspiraation lähteitä. Maalaukset syntyvät valokuvista, mitä Pelkonen ottaa ulkoillessaan. Kalliossa kamera räpsyy vilkkaasti, kun mielenkiintoisia taloja ja porttikonkeja on Kalliossa joka kulman takana.
– Tykkään paljon kaupunginosan yksityiskohdista. Rapistuneet seinät ja talot ovat jotenkin rouheita. Se inspiroi.
Pelkosen taiteilijan ura on vasta alussa, eikä taiteella vielä elätä itseään. Päivätöitä on myös tehtävä. Hän haaveilee tilanteesta, missä olisi mahdollisuus vain keskittyä maalaamiseen. Aikaa maalaukselle löytyy yleensä vain viikonloppuisin, koska päivätyön jälkeen energiataso on alhaalla. Mutta viikonloppuisin hän tekee ahkerasti töitä pienessä työhuoneessaan autotallin kupeessa, vaikka autotallin äänet välillä häiritsevät taiteilijan luomistyötä. Arkisin hän pystyy kuitenkin markkinoimaan itseään somessa ja järjestelemään käytännön asioita. Vaikka itsensä markkinointi on ollut Pelkoselle vierasta, on sitä pakko ollut opetella.
– Taidekoulun opettajat sanoivat, että on välttämätöntä tuoda itseään tykö sosiaalisessa mediassa.
Taulujen alku voi lähteä suurpiirteisestä hiilipiirustuksesta, joka sitten varovasti pyyhitään maalauksen alta pois. Tai tietynvärisestä pohjasta, jonka päälle alkaa kuvio syntymään. Tekniikka vaihtelee ja nykyisin hän on tykästynyt sekatekniikkaan. Mutta myös viivan käyttö on tärkeää, ja varsinkin Marjatta Tapiolan tekniikkaa Pelkonen arvostaa.
– Olen innostunut myös pigmenttiväreistä, koska niillä saa maalaukseen tietynlaista keveyttä ja vesivärimäisyyttä. Sekoitan niitä Cociksen kanssa, ja siitä voi varioida maalaustekniikkaa monella tavalla.
Öljyväreistä ja tärpätistä tulee välillä todella heikko olo, ja yleensä näiden kanssa työskentely jätetään päivän loppuun. Taidekouluaikoina Pelkonen sairasteli paljon, todennäköisesti tärpätin ja muiden voimakkaiden tuoksujen vuoksi. Olipa tekniikka mikä hyvänsä, Pelkonen on lyhyen taitelijanuransa aikana saanut jo positiivisista palautetta ja tilaustöitä. Tosin aivan kuin yrittäjänä yleensä, tulot ovat kausiluonteisia. Välillä on tilauksia enemmän kuin niitä ehtii tekemään, mutta juuri silloin niitä ei välttämättä ole lainkaan, kun rahan tarve on suurin.
Pelkosella riittää ideoita. Jopa niin paljon, ettei läheskään kaikkia ehdi toteuttamaan. Siinä onkin hänen haaveensa: ideoiden toteuttamisen lisäksi uuden oppiminen sekä taloudellinen riippumattomuus. Mutta vielä tauluja ei mene siihen tahtiin kaupaksi, että haave olisi toteutumassa. Vaikka elämä on taloudellisesti köyhempää kuin Hollolan aikana, on se henkisesti rikkaampaa.
– En voi valittaa. Jos joku olisi tullut kymmenen vuotta sitten sanomaan, että asun Helsingissä ja olen valmistunut taidekoulusta, en olisi uskonut. Olen aikuisiällä löytänyt ympärille uusia tuttavuuksia, mahtavan ystäväpiirin. En voisi kuvitella enää eläväni ilman sitä.