Karuselli – Joka päivä uudet kuvat

Helsingin keskustassa on saanut kolmen viikon ajan nauttia päivittäin vaihtuvasta kuvataidetarjonnasta. Taidemaalariliiton tm•galleriassa 15.8.–8.9.2019 pidettävä Karuselli – Joka päivä uudet kuvat on näyttelykonsepti, joka esittelee nimensä mukaisesti joka päivä uuden näyttelyn. Näyttelyissä on mukana 59 taiteilijan teoksia. Taiteilijat on valittu arpomalla näyttelyyn hakeneiden Taidemaalariliiton jäsentaiteilijoiden joukosta, jolloin katsoja voi pohtia kuratoidun ja arpomalla tehtyjen taiteilijavalintojen eroja. Näyttely on myös osa Helsingin Juhlaviikkojen kuvataideohjelmistoa.

Taidemaalariliitto ry on jäsenmäärältään suurin Suomen valtakunnallinen kuvataiteilijoiden ammattijärjestö. Se on perustettu kaksi kertaa: ensimmäisen kerran vuonna 1929 ja uudestaan sotien jälkeen 1949. Liiton toimenkuvana on ajaa ammattikuvataiteilijoiden etuja, järjestää näyttelytoimintaa ja antaa jäsenilleen oikeudellista neuvontaa kuvataiteilijan ammattiin liittyvissä asioissa. Taidemaalariliitto ry juhlii tänä vuonna 90-vuotistaivaltaan ja tarjoaa juhlavuoden kunniaksi monenlaisia taidemaalaukseen liittyviä tapahtumia ympäri Suomea. Karuselli on osa Taidemaalariliiton juhlanäyttelyiden sarjaa.

Kävin katsomassa kaksi Karuselli-konseptin esittelemää näyttelyä sekä tutustuin Johanna Lemettisen näyttelyn teoksiin etukäteen hänen työhuoneellaan.

Tuhkimotarinoita

Ensimmäinen näyttely, jossa vierailen on Timo Tähkäsen Cinderella – One Day Exhibition and Performance. Timo Tähkänen on Helsingissä asuva kuvataiteen maisteri. Hän toimii myös hoitajan ammatissa ja keikkailee drag-runoilija Maimu Brushwoodina (o.s. Huolirinta). Teoksissaan Tähkänen käsittelee usein erilaisia identiteettejä, värin monimuotoisuutta ja ihmissuhteiden kiemuroita.

Timo Tähkänen: Cinderella. Teokset Dream Castle, öljy 2019, Support your local Cinderella! 2019 ja Cinderella, 2019

Näyttelyyn astuessani Tähkänen istuu selkä gallerian seinää vasten. Hänellä on yllään vaaleansininen mekko ja vaaleanpunakehyksiset silmälasit. Hän kutoo harmaansinistä tossua, joka kuvastaa lasikenkää, jota kukaan ei koskaan tuonut Tähkäselle. Galleria on tyhjä lukuun ottamatta pientä, linnaa esittävää maalausta, joka on kehystetty pitsillä, ja gallerian takaosassa lepääviä pikku kurpitsoja. Kurpitsojen vieressä on hattu, jonka vieressä lukee Support Your Local Cinderella! Hatussa on muutama kolikko.

Maalaukseen Dream Castle kuvattu linna tuntuu siintävän jossain kaukaisuudessa eteeristen värikerrosten välissä. Se kuvastaa sadun puolta valtakuntaa, joka sekin Tähkäsen mukaan jäi saamatta. Näyttely on osa Tähkäsen värikoodattuja performansseja, jotka saivat alkunsa Tähkäsen opiskeluaikoina Kuvataideakatemiassa.

Mutta palatkaamme Tuhkimoon. Tähkäsen performanssi on vähäeleisyydessään toimiva ja nostaa esille tärkeitä ajankohtaisia asioita. Sadussa prinssi ojentaa lasikengän muodossa Tuhkimolle tämän salaiset unelmat paremmasta tulevaisuudesta. Tähkäsen tapauksessa taiteilija itse kutoo oman tossunsa ja materiaalikin on vaihtunut herkästi särkyvästä lasista kotoisampaan ja lohtua tuovaan villalankaan. Taiteilija ikään kuin itse kutoo unelmansa todeksi. Maalauksen kaukana häämöttävä linna, sadun valtakunnan puolisko, etääntyy kauas ja muistuttaa taiteilijan ammattikunnan toimeentulon haasteellisuudesta ja toisaalta myös yhteiskunnan identiteettien monimuotoisuudelle muodostamista esteistä. Jäljelle jää vain hattu, jonka myötä yhteiskunta joko tukee tai ei tue taiteilijan pyrkimyksiä luoda omanlaista taidettaan ja esiintyä omassa kehossaan sellaisena kuin haluaa.

Hillittyä, hallittua ja räiskyvää

Toiseksi näyttelyksi valitsen Elina Ruohosen, Annika Bergvik-Forsanderin ja Eeva-Riitta Vilkunan näyttelyn. Kolmen naismaalarin värimaailmat ja ilmaisutavat eroavat toisistaan merkittävästi. Ruohosen värikkäät akryylilevylle maalatut teokset erottuvat jo gallerian ovelle saakka. Bergvig-Forsander luottaa hillitympään väripalettiin, ja Vilkunan maalaukset ammentavat murretut värinsä luonnosta.

Annika Bergvik-Forsander: The Spell, yksityiskohta kuvainstallaatiosta, sekatekniikka kankaalle, 140 x 350 cm, 2019

Kokkolasta ja Pietarsaaresta kotoisin oleva Bergvik-Forsander on asettanut galleriaan esille sekä öljyvärimaalauksia että piirustusinstallaatioita teemasta The Forest People. Swan Lake -öljymaalaukset ovat herkkiä ja eteerisiä, kun taas piirustusinstallaatio The Spell on graafisempi ja sisältää pieniä, nimensä mukaisia, loitsumaisia maalauksia.

Turkulaisen Elina Ruohosen maalaustapa on leikittelevä. Vaikka teokset ovat figuratiivisia, maali näyttää kiemurtelevan ja elävän. Teoksessa Collector’s Pearl siveltimen vedot ja väripinnat näyttävät muodostavat simpukkarykelmän. Ruohonen tarkastelee elinympäristöään ajatuksella ja tarkkanäköisesti.

Eeva-Riitta Vilkuna: Jokin jossakin, öljy mdf-levylle, 90 cm x 110 cm, 2019

Eeva-Riitta Vilkunan teoksista miellyin eniten maalauksiin Kolme tuolia ja Halla. Espoossa asuva taiteilija kertoo lainaavansa teoksiinsa luonnosta, taidehistoriasta ja mediasta. Ehkä Halla-teos on lainannut värinsä kuultavasta kevätaamusta? Se on ainakin ensimmäinen mielleyhtymä, jonka teos herättää. Vaikka kolmen naisen teokset ja maalauskieli poikkeavat toisistaan, on niissä kuitenkin jotain yhtenevääkin: pehmeä, lentävä siveltimen jälki, rakkaus maalaamiseen.

Ruumiillinen toiseus

Johanna Lemettisen teoksiin tutustuin etukäteen Lemettisen työhuoneella. Lemettisen teokset ovat esillä tm•galleriassa 7.9.2019. Lemettinen on Helsingissä asuva mutta Espoossa työskentelevä taidemaalari. Lemettinen maalaa kookkaita figuratiivisia maalauksia ja tallentaa ihmisen ihoa kameramaisen tarkasti. Lemettinen kertookin ammentavansa maalauksiinsa valokuvataiteesta. Ideat ilmestyvät välähdyksenomaisina kuvina, jotka muokkaantuvat maalauksiksi. Teokset tuntuvat sulkevan sisäänsä jotain salattua, jotain kiellettyä: ihon ja lihallisuuden oman pienen mikrouniversumin.

Johanna Lemettinen: Vanishing Story, öljy kankaalle,125 x 170 cm, 2018

Lemettinen kertoo käyttävänsä mallina omaa itseään, mutta teokset eivät ole omakuvallisia. Oma keho on teoksen aikaan saattamiselle välttämätön väline, se on aina saatavilla. Usein figuurin pää ja kasvot rajautuvat pois, painuvat varjoihin tai ovat jopa maalattu päälle. Tämä luo teoksiin rujon, väkivaltaisen vivahteen.

Erityisen kiinnostava on Lemettisen teos Vanishing Story. Siinä tummaan veteen kaadetun naishahmon kasvot ovat kuin sulaneet; niistä on pois pyyhitty omaan itseen sisältyvä pelottava toiseus. Psykoanalyytikko ja filosofi Julia Kristeva on kirjoittanut: ”Silloin on otettu ensimmäinen askel, joka siirtää kammottavan ulkoisuudesta, johon pelko sen kiinnittää ja sijoittaa sen uudelleen tuttuun sisälle – tämä tuttu ei ole oma puhdas, vaan potentiaalisesti oudon tahraama ja työnnetty epäpuhtaaseen menneisyyteen (imaginaarisen alkuperänsä tuolle puolen). Toinen, vieras, outo onkin silloin minun oma tiedostamattomani.”

Taidemaalariliiton päivittäin vaihtuva konsepti on kiinnostava, mutta nopeasti vaihtuvat näyttelyt asettavat katsojille myös omat haasteensa. Taidetta janoaa nähdä lisää, mutta nykyihmisen elämän hektisyys asettaa rajansa ainakin omassa tapauksessani galleriakäyntien määrälle. Toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni taiteenharrastaja on käynyt katsomassa jokaisen näyttelykonseptin tarjoaman näyttelyn.

Lisää Taidemaalariliiton juhlavuoteen liittyviä näyttelyitä löydät täältä.

Näyttely on avoinna sunnuntaihin 8.9.2019  klo 16 saakka.

LISÄÄ JUTTUJA: