Kaniininmetsästäjä
Lars Kepler tekee väkevän paluun Joona Linna -saagan pariin
Ruotsin ulkoministerillä on mieltymyksiä, joista ei tulla koskaan puhumaan julkisuudessa. Ei edes silloin, kun hän mieltymystensä toteuttamisen lomassa saa kuulan molempiin silmiinsä ja hänen kallonsa räjähtää kappaleiksi. Nämä paheet eivät kuitenkaan ole ainoa syy siihen, miksi Ruotsin kansalaisille tarjotaan muunneltua totuutta ulkoministerin kuolemasta, vaan taustalla on myös epäilys siitä, että ministerin murha saattaa olla terroriaallon lähtölaukaus. Kuka on kasvoton kaniininmetsästäjä, joka on tullut noutamaan kymmenen pientä kania mukaansa helvettiin?
Kirjailijanimen Lars Kepler takaa löytyy ruotsalainen aviopari Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril, jotka kuoppasivat nimen kautta erilliset kirjailijaegonsa ja muuntautuivat yhdeksi rikoskirjailijaksi. Ensimmäinen nimellä Lars Kepler ilmestynyt romaani oli Hypnotisoija (2009), jonka pohjalta on tehty myös samanniminen elokuva. Mainittu romaani esitteli lukijoille suomalaistaustaisen rikoskomisarion Joona Linnan, jonka tarina sai jatkoa seuraavissa neljässä kirjassa. Viidennen Joona Linna -romaanin jälkeen (Vainooja, 2015) Kepler laajensi ilmaisuaan kauhugenren suuntaan kirjalla Playground (2016), jossa aiemmista teoksista tutuksi tullut rikoskomisario loisti poissaolollaan.
Joona Linnan saagaa jatkava Kaniininmetsästäjä herättää heti alkuun kysymyksen edeltäjästään, spin off -romaani Playgroundista. Siinä missä jälkimmäisenä mainittu kirja seikkaili tämän- ja tuonpuoleisen välillä jokseenkin väsyneesti, eikä oikein missään kohtaa päässyt kunnolla ihon alle, Kaniininmetsästäjä aiheuttaa kylmiä väreitä jo ensimmäisillä sivuillaan. Jos Kepler tavoittaa kolkon ja kylmän kauhutunnelman näin hienosti rikoksen genressä kirjoittaessaan, niin miksi laimentaa sitä yliluonnollisilla elementeillä? Tässä mielessä onkin kiinnostavaa, että Kepler on sisällyttänyt tuoreimpaan teokseensa intertekstuaalisen viittauksen Stephen Kingin klassikkoteokseen Hohto (1977) – kenties nauraakseen omalle hairahdukselleen?
Mene ja tiedä, mutta Kaniininmetsästäjä on joka tapauksessa väkevä ja verevä teos, joka melkein kuudensadan sivun mitastaan huolimatta pitää otteessaan aina viimeiselle sivulle saakka. Ruotsinsuomalainen Joona Linna on samaistuttava hahmo, vaikka omaakin jonkin verran supersankarin elkeitä. Samalla tavalla uskottavia ja kiinnostavia ovat myös sivuhahmot, kuten seksuaaliviettiensä kanssa hieman tuuliajolla oleva Jeanette Fleming. Romaanissa antagonistin roolia esittävän kaniininmetsästäjän hahmoa avataan hitaasti ja mutkikkaasti, mikä pitää jännitystä tehokkaasti yllä.
Aiheissaan Kaniininmetsästäjä tarttuu moniin nykypäivän maailman ankeimpiin puoliin seksuaalirikoksista ihmiskauppaan ja ihmiskaupasta terrorismiin, mutta se ei tee tätä osoitellen ja moralisoiden, vaan peilaten asioita useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Kun asiat menevät pieleen perustavalla tavalla, taustalla on usein syiden ja seurausten verkosto, eikä niinkään mitään yksittäistä selittävää tekijää. Tämän lisäksi Kaniininmetsästäjä on jopa genressään melko väkivaltainen teos, mutta sen väkivalta ei tunnu liioittelulta tai mässäilyltä, vaan paremminkin vahvistaa kerronnan realistisuutta. Sama pätee kirjan seksikohtauksiin, joissa suudelmista ei pikakelata suoraan savukkeen sytyttämiseen.
Yhteenvetona sanoisin, että Kaniininmetsästäjä on todella onnistunut paluu Joona Linna -saagan pariin ja luo melkoisen kovat odotukset seuraavalle osalle. Kun tähän kirjaan tarttuu, sitä ei mielellään laske kädestään. Erinomaisen koukuttavaa rikosta.
LISÄÄ JUTTUJA:
