Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Mikko Kamulan esikoisteos Ikimetsien sydänmailla aloittaa kuusiosaisen Metsän kansa -sarjan, joka yhdistelee suomalaista muinaishistoriaa ja fantasiaa kiehtovalla tavalla. Vaikuttava teos sisältää roiman annoksen kansanperinnettä ja mytologiaa. Aiheita rakastavalle romaani ei ainakaan heti lopu kesken, sillä se on liki 700-sivuinen.
Tarinan keskiössä on Juko Rautaparran uudisraivaajaperhe 1400-luvun Savosta. Uusiin naimisiin mennyt isäntä on muuttanut Juvalta ikimetsien maille veronkantoa välttääkseen äitinsä Mallun, vaimonsa Matelin, tyttärensä Varpun sekä poikiensa Heiskan ja Tenhon kanssa. Romaani alkaa siitä, kun Mateli synnyttää Mielo-vauvan saunassa. Sen jälkeen tarina lähtee verkkaisesti mutta sujuvasti etenemään sivu sivulta. Kirjan päätapahtumiin, kuten miesten eräretkeen tai Ukon vakkajuhliin keskitytään kuhunkin useiden kymmenien sivujen verran. Kamula on oivaltanut hienosti kertojan vaihtamisen tuoman vaihtelun tärkeyden. On virkistävää, kun kertoja vaihtuu samankin tapahtuman yhteydessä ja asioihin saa siten eri näkökulmia.
Luonto ja eläinmytologia ovat vahvasti läsnä teoksen teemoissa. Tarinasta välittyy entisajan ihmisten luja taikausko sekä usko tietäjien ja parantajien voimaan. Rautaparran perhekin turvautuu monessa asiassa seudun tietäjään, Yörnin äijään. Kun lappalaisen kostoksi nostattama karhu hyökkää savupirttiin raadellen Matelin, Yörnin äijä on haettava apuun päivämatkan päästä. Verenseisautustaikojen avulla Mateli jää elävien kirjoihin, mutta toisin käy Mielo-raukalle, jonka karhu vie mennessään. Tietäjää tarvitaan silloin tällöin myös erilaisten suojataikojen tekemiseen. Erilaisten tapahtumien kuvaamisen kautta lukija oppii koko ajan lisää entisajan elämänmenosta, sillä kirjassa valotetaan mielenkiintoisella tavalla muun muassa arkiaskareita: maanviljelyä, kalastusta ja käsityötaitoja.
Teos toimii taatusti myös eräänlaisena tietoteoksena, mutta tylsä se ei ole. Vaikka ensimmäinen osa on lähemmäs tuhatsivuinen, lukijan ei tarvitse huokailla tai hyppiä sivujen ylitse. Lukunautinnon takaavat erittäin sujuva kerronta sekä mielenkiintoiset henkilöhahmot. Heiskan naisseikkailut, Tenhon lisääntyvät taikavoimat sekä Varpun kohtaaminen maahisten kanssa vievät mennessään. Myös yllättävät juonenkäänteet ja jännitystä ylläpitävä piinaavan verkkainen tapahtumienkulku pitävät otteessaan. Romaanin kieli on sujuvaa, mutta se ei valitettavasti vie lukijaa 1400-luvulle, koska kieliasuksi on valittu nykyinen yleispuhekieli. Toisaalta valinta on ymmärrettävä mutta toisaalta harmittava puute, sillä varhaissuomen käyttäminen olisi todella tärkeä tunnelman sekä uskottavuuden luoja.
Vaikka tarinan tapahtumista on kulunut yli 600 vuotta, ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin nykyäänkin. Jotkut ovat kieroja, jotkut rehellisiä. Työtä tehdään rankasti, mutta osataan myös juhlia silloin kun siihen on aihetta. Muinaisajalle on ilo matkustaa teoksen saattelemana. Yksinkertainen mutta silti vaiherikas elämänmeno lumoaa nykyisen digi-ihmisen. Hyvä tarina päättyy aina haikeuden kyyneliin.
