Hyvä tyttö
Nasevaa kuvausta lehtitalon kiemuroista 1980-luvulla
Ulla-Maija Paavilaisen Hyvä tyttö piirtää lukijan silmien eteen vauhdikkaan aikalaiskuvauksen 1980-luvun mediamaailmasta. Paavilainen johdattelee lukijansa aikaan, jolloin hyödykkeenä tai rasitteena ei ollut sosiaalista mediaa, valokuvat näpsittiin filmikameralla, eikä lehtiä luettu erilaisilta näytöiltä silmät sikkurassa.
Teoksen päähenkilö Aura on nuori toimittaja, joka on kotipaikkakunnallaan tottunut kirjoittamaan uutisia paikallislehteen. Auran määrätietoisuus ja nokkela toimittajanvainu tulevat jo ensi sivuilla selväksi. Hän kiitää mihin aikaan vuorokaudesta tahansa kohti uutista, olipa se jymyjuttu kirkkopalosta tai auto-onnettomuudesta. Nälkäinen kirjoittaja loihtii sujuvaa tekstiä tien päällä vaikka baaripöydän nurkassa, hätistellen samalla kimpustaan seksiä mankuvaa valokuvaajaansa.
Kyniä mitataan, juttuja sanellaan
Tutut ympyrät jäävät taakse, kun Uusi Sanoma -lehti houkuttelee Auran toimittajakseen. Ison kaupungin syke, pienen kämpän pelottava kaasuhella ja ratikalla päristely ovat kaikki Auralle uutta. Oma paikka alkaa kuitenkin löytyä. Minne Aura vielä urallaan eteneekään?
Paavilainen kirjoittaa nasevasti ja mielenkiintoisesti menneiden aikojen lehtitalotoiminnasta ja toimittajuudesta. Nykyaikana kaiken toimiessa sähköisesti on kutkuttavaa ja jopa romanttista lukea kuvausta ajasta, jolloin toimituksessa lyijykynätkin mitataan tarkasti ennen uuden saamista. Printtilehden kilpakumppanina ei vielä ole klikkiotsikoita tai digilehteä. Tupakansavu saa kiemurrella vapaana ilmassa ja miehet ovat niitä, jotka istuvat tiukasti johtajantuoleillaan.
Toisinaan Aura kirjoittaa jutun tien päällä, soittaa toimitukseen ja sanelee jutun lankapuhelimessa toiseen päähän. Älypuhelimella nauhoittamisen sijaan paperilehtiö ja kynä ovat toimittajan tärkeimmät aseet, eikä filmirullan kuvia voi tarkastella tai valita etukäteen.
Faktan ja fiktion sekoitus
Hyvä tyttö on fiktiota, mutta yhtymäkohtia Paavilaisen omaan elämään kuitenkin löytyy, kuten kirjailija on useissa haastatteluissa kertonut. Auran tavoin Paavilainen oli pääkaupunkiin lehtityön perässä muuttanut maalaistyttö, jonka tielle sattui vuosien varrella jos jonkinlaista. Ei siis ihme, että teos piirtää niin uskottavan kuvan Aurasta, nuoren toimittajan kokemista haasteista sekä 80-luvun yhteiskunnallisesta tilanteesta.
Paavilainen käsittelee tekstissään ilahduttavan tarkkanäköisesti tasa-arvoon ja sukupuoleen liittyviä aiheita. Näitä on ripoteltu sinne sun tänne, sivulauseisiin tai pitempiin puheenvuoroihin. Mainintansa saavat esimerkiksi naisten enemmistöedustus matalapalkka-aloilla sekä työn ja äitiyden yhdistämisen haasteet.
Mielenkiintoista lisämaustetta teokseen tuo kieltämättä se, että siinä on viittauksia kirjoittajan omiin kokemuksiin. Lukijan ei kuitenkaan kannata liiaksi keskittyä kaivelemaan sitä, mikä on totta ja mikä ei: kirjoittaja on kuitenkin eri asia kuin kirjan henkilö, eikä kyseessä ole mikään muistelmateos. Ennemmin kannattaa solahtaa Paavilaisen mutkattomasti soljuvan tekstin virtaan, nauttia eläväisestä ajankuvauksesta ja seurata Auran luovimista media-alan mutkissa.
LISÄÄ JUTTUJA:
