Haastattelu: Jere Vartiainen OSA 1

Oululainen runoilija-psykologi Jere Vartiainen työstää tänä keväänä neljättä runokokoelmaansa. Kummallisten kielikuvien keksimisestä nuorempana pitänyt Vartiainen alkoi panostaa kirjoittamiseen vuonna 2010, jolloin hän perusti kirjoitusblogin nimeltä Words like turds. Hän askarteli aluksi lyhyiden hupitekstien ja listojen parissa, kunnes alkoi kokeilla lyhyttä proosaa. Sen jälkeen hän siirtyi vähitellen lyriikan pariin.

‒ Aluksi se oli kai ennen kaikkea hauskanpitoa ja kielellä leikittelyä, mutta pian puuhasteluni muuttui tavoitteelliseksi. Olin kai aina tiennyt jollain tasolla, että jos alan kirjoittaa, se on sitten täysillä tai ei ollenkaan.

Vartiainen alkoi pommittaa kustantamoita kirjoitusharjoituksillaan sitä mukaa, kun tekstiä syntyi tarpeeksi käsikirjoitusta varten. Lopulta pieni kustantamo Hai julkaisi vuonna 2013 hänen esikoisteoksensa nimeltä Kirjoitin tämän kärpäspaperille, eikä se tarkoita paljon mitään. Vartiaisen mukaan hänen toimintansa oli tuolloin lähempänä askartelua kuin kirjallisuutta.

Ehkä siinä jotain potentiaalia näkyi, mutta ei se suoraan sanottuna kovin hyvä ollut. En todellakaan kokenut mitään siitä hulabaloosta, jota monet isojen kustantamoiden esikoiskirjailijat kokevat.”

Häpeää päin

Vartiainen on tyytyväinen siihen, ettei esikoisteos saavuttanut suurta suosiota. Runoilija muutti taktiikkaa ja lähti tavoittelemaan lavarunouden Suomen mestaruutta. Hän menestyi lukuisissa karsinnoissa ja saavutti lopulta finaalipaikan.

‒ En ollut aiemmin tavoitellut mitään yhtä intohimoisesti. Vastoin kaikkia järjenmukaisuuksia tapahtumasarja päättyi mestaruuteeni. Taisin nolohkosti kuvitella, että voitettuani mestaruuden kustantamot muodostaisivat jonon oveni taakse.

Vuonna 2014 Nordbooks julkaisi Vartiaisen toisen runokokoelman Enimmäkseen en nuku alasti. Hänen runojaan julkaistiin myös kulttuurilehdissä, kuten Nuori Voima, Lumooja ja Kulttuurivihkot. Vartiainen jatkoi kirjoittamista ja lukemista sekä sai ensimmäistä kertaa arvokasta tukea, ohjausta ja palautetta toiselta runoilijalta. Sen hän koki merkitykselliseksi oman runoilijuutensa kannalta. Vartiainen kirjoitti viimein asioista, joista oli pitkään halunnut kirjoittaa.

‒ Sain ensimmäiset pikkuruiset taiteilija-apurahani, mutta merkittävintä oli varmasti hirvittävien työmäärien myötä tapahtunut kehitys kirjoittajana. Siinä tapahtui monella saralla useita henkilökohtaisia läpimurtoja.

Lähdin kirjoittamaan häpeää päin ja hajotin monia esteitä, joita minun piti aiemmin väistellä. Kyllä minä itseni aika silpuksi laitoin, mutta se prosessi oli varmasti kaiken tuskan arvoista.”

Vartiainen ei välttämättä halua kertoa jotain tiettyä asiaa runojensa tai kirjojensa kautta. Kirjoittaminen on tutkailua, uusien ja haudattujen näkökulmien esilletuomista ja avartamista.

‒ Toisaalta kirjoittaminen myös viihdyttää, tarjoaa tunnekokemuksia ja antaa tylsästi mielenkiintoista luettavaa. Pitkään ajattelin, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Kyse oli varmaan enemmän siitä, ettei minulla ollut rohkeutta eikä taitoa kirjoittaa minulle isoista ja painavista asioista.

Jere Vartiainen on lavarunouden Suomen mestari.

Kolmas runoteos Minuus | Miinus julkaistiin vuonna 2018 yhteistyössä Kolera–kustantamon kanssa. Kirja oli Ylen vuoden 2019 Tanssiva karhu -palkinnon ehdokkaana, minkä Vartiainen kokee elämänsä ja uransa toistaiseksi kovimmaksi saavutukseksi.

Vartiainen on pohjoissuomalainen runoilija, joka välillä miettii asemaansa suhteessa eteläsuomalaisiin taitelijoihin.

‒ Jäänkö paitsi mahdollisesti tärkeistä yhteisöistä, verkostoista, huomiosta? Voi olla joitain tärkeitä juttuja, jotka saattaisivat edistää omaa kehitystä tai uraa, mutta niitä ei pääse täällä kokemaan.

Tällä hetkellä Vartiainen kirjoittaa runoja ”hikoillen verta, kyyneliä, suolenpätkiä, hämähäkkejä, lapsenkasvoisia nanodemoneja ja ehkä myös ihan vain tavallista hikeä”.

Silti edelleen koen, että kirjoittaminen on parasta, mitä tiedän. Onhan tämä jonkinlainen S/M-suhde varmasti.”

Luomisen tuskaa

Vartiaisen mukaan runojen kirjoittaminen on hyvin kaukana siitä divaanilla makoilusta, viinirypäleiden syömisestä ja inspiraation odottamisesta, mitä jotkut yhä ajattelevat sen olevan. Se on kovaa ja aikaa vievää työtä – kuten kaikki kirjoittaminen.

Ideoita kirjoittamiseen Vartiainen löytää monista asioista: elämästä, kulttuurista, tunteista, muodoista, uutisista. Parhaat tekstit syntyvät kuitenkin siitä, kun hän löytää sanoihin jonkin tunnelatauksen. Vartiaisella onkin käytössään monia keinoja, joilla ”kiskoa tekstiä” itsestään. Muun muassa kirjoittaa mahdollisimman paskasti.

‒ Ja ei, tämä ei ole vitsi – joskus se johtaa jänniin assosiaatioihin, joita voi sitten lähteä työstämään.

Vartiainen kertoo aiheidensa syntyneen ”aika orgaanisesti”. Hän tekee taustatyötä tarpeen mukaan, mutta toistaiseksi prosessit eivät ole vaatineet yhtä mittavaa taustoittamista, kuten esimerkiksi historialliset romaanit.

‒ Mieleni pyörii vapaa-ajan lisäksi jo kahdella rintamalla ihmisen psykologiassa, joten mietin, olisiko ihan terveellistä kammeta ajatukset runoudessa johonkin vallan muuhun juttuun, joka sitten vaatisi enemmän taustatyötä. Luultavasti.

Teoksen kansiin saattaminen on pitkä prosessi, joka ei päästä tekijäänsä helpolla. Joskus pitää kirjoittaa tuhat sivua saadakseen aikaan yhden hyvän rivin, joka ilmaisee haetun ajatuksen. Usein käy niin, että Vartiainen työstää runon valmiiksi, mutta asetellessaan sitä osaksi kokoelmaa se muuttuukin käsikirjoituksen tarpeiden mukaan aivan erilaiseksi.

‒ Aina pitää olla valmis muokkaamaan. Prosessi on raivostuttavan perkeleellisen infernaalisen pitkä eikä sitä voi oikein suositella kenellekään. Monina päivinä toivon itsekin, etten olisi koskaan opetellut lukemaan ‒ ainakin melkein.

Vartiaiselle osa kirjoittamisen hauskuutta on tekstin luominen jonkin rajoitteen tai ennalta sovitun muodon kautta, joka sitten synnyttääkin jotain odottamatonta. Se voi sopia kirjan kokonaisuuteen tai olla sopimatta. Tyhjänpäiväinen kokeilu ja leikkiminen sanojen kanssa on joskus tärkeä osa kirjoittamisen prosessia, niin kirjan luomisessa kuin mielen pitämisessä virkeänä.

Kyllä kirjoittamisen täytyy ainakin välillä olla hauskaa, jotta sitä jaksaa pitkäkestoisesti jatkaa.”

Vartiainen pohtii, että hänen kirjoittamisessaan yhdistyvät ainakin hauskanpito, halu tulla kuulluksi sekä halu saada ja kokea jonkinlaista arvoa. Jopa hauskimmat tekstit lähtevät liikkeelle jonkinlaisesta kivun paikasta.

‒ Minulle ei ole ollut mitään oikoreittejä. Kirjoittaminen on vain kovaa työtä: kirjoittamista, lukemista, ehkä elämistäkin. Olen kirjoittanut, kasannut käsikirjoituksia ja tarjonnut niitä kustantamoille. Viimeisimmistä on lopulta tullut kirjoja. Onhan kirjoittamisessa terapeuttinen puolensa, mutta kaunokirjallisuuden ehdoilla siinä lopulta mennään.

Aloittaville kirjoittajille sanoisin, että älä yritä kirjoittaa runoja.”

‒ Kirjoita vain sitä, mikä tulee ulos, tai toisin sanoen: tee ihan mitä vittua haluat ja sano sitä sitten runoksi. Se voi avata jotain yllättävää sinussa.

LISÄÄ JUTTUJA: