Haastattelussa: Henni Kitti
Elämää taiteen ympärillä
Kahvipannu porisee syksyn jo viilentämässä idyllisessä puutaloasunnossa. On lokakuun alku ja Henni Kitti on juuri palannut kesäisestä Roomasta koti-Turkuun.
Pellosta kotoisin olevaa Kittiä voisi tituleerata kuvataiteilijaksi ja kirjailijaksi, mutta hän vierastaa titteleitä.
– Ehkä sitä enemmän aina haluaisi sanoa, mitä tekee… Että teen kuvia ja kirjoitan.
”Heinäkuun loppu, Rooma”, vesiväri paperille, 113 x 81 cm, 2019.
Taide on kulkenut mukana Kitin elämässä pitkään. Piirtäminen oli mieluisa harrastus jo lapsena. Varhain Kitti innostui myös luonnon valokuvaamisesta. Yläasteikäisenä hän muistaa pohtineensa ensimmäistä kertaa, millaista olisi olla taiteilija. Kitti arvelee, että mielikuva taiteilijana työskentelemisestä tuskin oli tuolloin kovin realistinen.
Kitti opiskeli Helsingin Kuvataideakatemiassa vuosina 2005-2011. Taiteen tekeminen ja erilaiset tekniikat tulivat tutuiksi, samoin taiteilijan työn luonne.
– Että sitten yksin työhuoneella tehdään niitä teoksia; haetaan näyttelyaikoja ja apurahoja ja niin edelleen.
Vasta siirryttyään Turun yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta Kitti todella ymmärsi, miten erityinen paikka Kuvataideakatemia olikaan. Kuvataideakatemiassa henkilökohtaiset kahdenväliset keskustelut opettajien kanssa olivat arkipäivää ja opiskelu oli intensiivistä.
Kirjoittaminen uutena välineenä
Taideakatemia-aikoina Kitti teki paljon eläinaiheisia piirustuksia ja kuvia todellisen kokoisista eläimistä. Hän tutki teoksissaan eläimen ja ihmisen välistä suhdetta. Kuvataideopintojen loppuvaiheessa Kitti alkoi kaivata uusia välineitä teeman käsittelemiseen. Vastaus löytyi kirjoittamisesta.
Kitti haki ja pääsi Turun yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Kirjallisuustieteen opinnot auttoivat Kittiä ymmärtämään, miten kirjallisuutta käsitellään ja miten siitä puhutaan. Luovan kirjoittamisen sivuaine taas pakotti kirjoittamaan.
– Se oli tosi käytännöllistä ja tosi tarpeellista. Että oli vaan pakko kirjoittaa ja pakko antaa tekstejä luettavaksi toisille.
Lopulta syntyi esikoinen. Vuonna 2014 julkaistussa Elävän näköiset -romaanissa Kitti käsittelee luontoa, ympäristöä ja sitä, miten ihminen luontoa ymmärtää ja hyödyntää. Yksi päähenkilöistä työskentelee eläintentäyttäjänä Helsingin luonnontieteellisessä museossa. Kitti kertoo, että eläinten täyttämisen teeman kautta hän pääsi tutkimaan kiinnostavasti ihmisen suhdetta luontoon ja eläimiin.
Kohti tuntematonta
Ideoita teoksiinsa Henni Kitti ammentaakin luonnosta ja eläimistä. Koko fysikaalinen todellisuus ja luonnontiede kiehtovat häntä.
– Kai se on pohjimmiltaan sitä, miten maailma toimii ja miten ihminen on maailmassa.
Edellisissä näyttelyissään Kitti pohti valoa. Hän havaitsi, että valo määrittelee pitkälti sen, miten ihminen maailman kokee. Toisaalta kokemus on kiinni myös kokijan ominaisuuksista, kuten aisteista ja mittasuhteista. Viime aikoina Kitti on miettinyt paljon ilmakehää.
”Madonna”, lyijykynä, värikynä ja kulta paperille, 200 x 150 cm, 2018.
Luomistyöhön liittyy haasteita. Etenkin isoa projektia aloittaessaan taiteilija joutuu miettimään, onko aihe riittävän merkityksellinen. Joutuuhan aiheen parissa viettämään aikaa jopa vuosikausia.
– Se on tosi vaikeaa. Että kiinnostuu jostain aiheesta ja löytää siitä jotain omasta mielestä jännää ja mahtavaa… Mutta onko se tärkeää kaikille muille ja kykenenkö välittämään sitä, mikä siinä on itselleni olennaista?
Taiteessaan Kitti haluaa mennä kohti uutta ja tuntematonta.
– Taiteen tekeminen on sitä, että et voi alussa tietää, mitä olet tekemässä. Nimenomaan pitäisi mennä johonkin ja hakea jotakin, mitä et vielä tiedä ja mikä ei ole vielä tunnettua ja valmiiksi olemassa.
Luottamus omaan tekemiseen on ajoittain koetuksella, mutta onneksi taide myös tuottaa iloa. Kitti iloitsee siitä, että hän pääsee oppimaan uutta ja laajentamaan ymmärrystään taidetta tehdessään.
Residenssielämä kiehtoo
Kitin kesä kului Roomassa Villa Lanten residenssissä, jossa hän keskittyi maalaamiseen. Residenssi järjestyi Suomen Rooman-instituutin kautta. Asumuksena ja työtilana toiminut renessanssihuvila, mukulakivikadut ja kirkot upeine lattioineen inspiroivat, hieman yllättäenkin, tekemään vesivärimaalauksia.
Henni Kitti Roomassa, Villa Lanten residenssissä.
Kitti nauttii residenssielämästä ja onkin päässyt viettämään sitä varsin paljon. Uusiin paikkoihin meneminen tuo vaihtelua arkeen ja työskentelyyn. Kun residenssiä haetaan, tarvitaan työsuunnitelma. Hakemusten rustaaminen vie aikaa.
– Välillä se ärsyttää, mutta toisaalta on hyvä joutua muotoilemaan, että mitäs tässä on tekemässä.
Paluu arkeen
Rooman residenssi tarjosi Kitille virkistävän todellisuuspaon. Suomessa koittaa paluu arkeen.
– Nyt olen taas täällä ja en ihan vielä tiedä, että mihin alkaisin. Tekeillä on keskeneräinen kirjoitusprojekti, toisaalta yksi näyttelykin on tulossa.
Kitillä ei ole työhuonetta, joten piirustukset ja maalaukset syntyvät kotona. Piirtäminen on aina ollut ”pääjuttu”. Jonkin verran vuosien varrella on syntynyt myös maalauksia, videoteoksia ja valokuvia. Kirjasto tarjoaa hyvän ympäristön kirjoittamiselle.
Taiteilijan työssä epävarmuus on läsnä usein, mutta Henni Kitti ei osaa kuvitella itselleen toista ammattia.
– Vaikka alussa sanoin, että identiteettiä haluaa vältellä – että olisi joku kirjailija tai kuvataiteilija – niin onhan se niin, että oma elämä on hyvin pitkään kiertynyt sen ympärille ihan täysin. Jos tekisi jotain muuta, se olisi ihan hirveän iso muutos siihen, miten käyttää päivänsä.
Piirustuksia, valokuva ja video näyttelystä Kaksinkertaista valoa.
Henni Kitti on mukana Turun Taiteilijaseuran vuosinäyttelyssä. 95. vuosinäyttely järjestetään 1.11.–8.12.2019 Turun Taidehallilla.
LISÄÄ JUTTUJA:
