Aarne Ankka – Kansankodin pesänjakajat
Charlie Christensenin luoma Aarne Ankka vie fiilikset kauas menneisyyteen, kun yläasteikäisenä pojankloppina tuli naureskeltua paikallisessa kirjastossa “Aku Ankalle joka dokaa, tupakoi ja rähisee.” Se oli niin hauskaa, mutta nyt noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin saatuani käsiin ensimmäistä kertaa aikuisiässä Aarne Ankan uuden albumin, Aarne Ankka – Kansankodin pesänjakajat, huomaan, että hahmo on paljon muutakin kuin halpaa huumoria ikonisen Disney-hahmon kustannuksella.
Tässä uudessa albumissa Aarne on nyt saanut oikein hyvältä näyttävät värit päällensä, eikä ole enää mustavalkoinen, kuten ennen ja eikä samalla muistuta enää aivan niin paljon Akua kuin aiemmin, vaan on persoonallisemman näköinen – ainakin jos on vanhoja muistikuviani uskominen.
Ihmisille, jotka eivät Aarnen hahmoa sen paremmin tunne, voitaisiin hänet summata lyhyesti yhdeksi niistä lähiräkälässä kovaan ääneen filosofiasta, päivänpolitiikasta ja muusta sellaisesta sössöttävistä vakioasiakkaista. Onneksi Aarne on kirjailija, joten älyllistä juttua riittää paljon ja hänen sanavarastonsa käsittää muutakin kuin kirosanoja ja alatyylin kommentaaria. Välillä Aarnen monologi itsensä tai dialogi ystäviensä kanssa, on jo sen verran lentävää, että lukijaltakin menee yli että hujahtaa. Aarnen maailmassa jopa kadulla asustava puliukko osaa osallistua keskusteluun Heideggeristä. Eihän se menoa haittaa, ja veikkaanpa, että tämän ansiosta albumi kestää vaan useammankin lukukerran.
Lukukokemus on jaettu kolmeen osaan, joissa ensimmäisessä ja viimeisessä Aarne pohtii Martin Heideggerin ja Hannah Arendtin suhdetta. Päätarina käsittelee laajemmin rasismia, maahanmuuttoa ja muita ajankohtaisia aiheita Ruotsin päivänpolitiikassa, mutta joka on myös varmasti verrattavissa melko pitkälle Suomen tilanteeseen. Keskimmäinen osio lehdestä on hieman rennompi ja hauskempi. Se sisältää sivunmittaisia strippejä Aarnesta ystäviensä kanssa, ilman mitään jatkumoa tai suurempaa tarinaa, jotka käsittelevät kuitenkin Aarnelle tuttuja aihepiirejä.
Jos kuvittelee, että albumi sisältäisi vaan epäkypsää humoristista läppää, voi pettyä. Mutta jos päivänpoliittiset aiheet ja niiden käsittely huumorin keinoin maittaa, voi Kansankodin pesänjakajia kyllä suositella siitä huolimatta, onko Aarne Ankka aiemmin tuttu tai tuntematon hahmo.
LISÄÄ JUTTUJA:
