Perttu Häkkinen ‒ Valonkantaja
Täältä tähtiin ja ikuisuuteen
Perttu Häkkinen (1979-2018) eli poikkeuksellisen monipuolisen elämän, jonka eri vaiheita ja puolia kuvataan mosaiikkimaisesti Valonkantaja-muistoteoksessa. Häkkinen tunnettiin etenkin toimittajana ja muusikkona, mutta hän oli myös isä ja loistava seuramies.
Nämä kaikki puolet yhdistyvät kauniisti ja kaihoisastikin Boris Branderin, Aki Cederbergin, Vesa Iitin ja Jussi K. Niemelän toimittamassa massiivisessa teoksessa Perttu Häkkinen – Valonkantaja.
Kirjassa yli sata kirjoittajaa muistelee Häkkisen elämää lapsuudesta aina viimeiseen pyöräretkeen elokuisessa Merihaassa.
Teksteistä välittyy suuri lämpö ja osasta loputon surukin. Katkelmissa ja anekdooteissa on mukana myös räävitöntä huumoria ja toivoa, joita tässä ajassa myös tarvitaan.
Muistan Perttu Häkkisen etenkin loistavana toimittajana. Hän osasi lentää sekä yläpilvissä että todella matalilla taajuuksilla. Ylisen ja alisen maailman yhdisteleminen tai niiden välisessä tilassa liikkuminen ei ollut hänelle vierasta.
Terävällä kynällä
Häkkinen ei kirjoittanut koskaan tylsällä kynällä. Hänen monipuolinen lukeneisuus ja taito kohdata ihmisiä yhdistyivät ainutlaatuisella tavalla Yle Puheelle tehdyissä ohjelmissa. Häkkisen intensiteetti pysyi yllä aina aiheesta tai haasteltavasta riippumatta.
Häkkinen oli ajatuksissaan nopea ja älykäs puhuja mutta myös empaattinen kuuntelija. Kombinaatio on harvinaista mediassa.
Häkkinen keräsi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, antropologin tavoin, 2010-luvun suomalaista kansanperinnettä. Hänen tilalleen ei ole tullut vielä ketään jatkamaan tätä arvokasta työtä.
Nostaisin teoksesta esiin yhden tekstin, joka toimii avaimena Perttu Häkkisen elämään. Aki Cederbergin tekstistä Faustinen sielu huokuu Häkkisen avoin asenne kaikelle uudelle ja ennalta arvaamattomalle, jotka olivat hänen työssään ja työtavassaan välttämättömiä ominaisuuksia.
Cederberg kertoo myös Häkkisen taipumuksesta holtittomuuteen ja uhkarohkeuteen. Ihmisen persoonallisuus on aina kaksiteräinen miekka, kuten Cederberg toteaa. Häkkisen elämässä oli tilaa sekä asketismille että hedonismille.
LISÄÄ JUTTUJA:
