Raita Jauhiainen: Sae
Maagisempaa realismia
Indiekirjailija Raita Jauhiainen työsti aikuisille suunnattua historiallista romaaniaan Saea toistakymmentä vuotta, kunnes se julkaistiin omakustanteena vuonna 2021. Yli 500-sivuinen muinaiseen Suomeen sijoittuva teos yhdistelee realistista kansanperinnekulttuuria maagisiin uskomuksiin.
Kertomus alkaa, kun metsänrajasta löytynyt Sae otetaan kasvattitytöksi Kontiolan tilalle. Ystävällinen sijaisperhe ei huomaa tytössä vuosien vieriessä mitään erikoista, mutta kylän tietäjä aistii tytössä jotain erilaista.
Erinäisten sattumusten kautta aikuisiän kynnyksellä oleva Sae lopulta karkotetaan kylästä, ja siitä alkaa hänen pitkä taivalluksensa metsässä alituinen vaara kintereillään. Matkansa aikana hän löytää itsensä mutta joutuu tekemään myös kohtalokkaita päätöksiä.
Kasvutarina yksissä kansissa
Kehitysromaani kuvaa nuoren Saen fyysistä ja henkistä matkaa tietämättömyydestä kohti totuutta: hän on syntynyt tietäjäksi. Vastoinkäymisten ja onnenkantamusten siivittämänä Sae päätyy taivaltamaan pohjoiseen ja takaisin saadakseen oppinsa.
Historiallisista romaaneista kiinnostuneille teos antaa runsaasti lisätietoa suomalaisesta mytologiasta ja kansanuskosta. Jauhiainen on paneutunut aihepiiriin ja luonut uskottavan kokonaisuuden. Vaikka kerronta on hyvin yksityiskohtaista, etenkin juonen hahmottaminen jätetään paljolti lukijan oman tulkinnan varaan.
Teoksen fantasiaelementit ja maagiset uskomukset kietoutuvat mielenkiintoisesti reaalimaailmaan, Suomeen satoja vuosia sitten. Kuiskeen haastattelussa Jauhiainen kertoo, ettei Sae ole saamassa jatkoa. Se ei taivu fantasiakirjallisuudelle tyypilliseen sarjamaisuuteen vaan sisältää kaiken kerrottavan yksien kansien välissä.
Tietoa luonnollisen tuolta puolen
Sae ei ole kevyttä kesälukemista tai kepeää kertomakirjallisuutta, eivätkä kaikki sivuhenkilöt ja tapahtumat ole miellyttäviä. Synkkä ja painostava takaa-ajaja säilyy Saen kintereillä läpi teoksen – toisaalta ahdistaen, toisaalta jouduttaen.
Pitkät samoilukuvaukset saattavat pitkästyttää kiireisempää, joten teoksen läpikäyntiin kannattaa varata aikaa. Pelkillä luonnonantimilla selviytyvän päähenkilön pitkä vaellus vaikuttaa paikoin epäuskottavalta, mutta sillä on tärkeä, jopa allegorinen merkitys Saen kasvutarinassa. Luontokuvaukset ovat niin yksityiskohtaisia, että lukiessaan voi kokea viettävänsä pitkiä ajanjaksoja metsänpeitossa välillä ihmisten ilmoille tupsahtaen.
Jauhiaisen yliluonnollisten elementtien varaan rakentuva teos on ansiokas omakustanne, jonka tekemiseen on nähty vaivaa. Näyttävä ulkomuoto ja kertomuksen laadukas kieliasu takaavat omalta osaltaan miellyttävän lukukokemuksen.
LISÄÄ JUTTUJA:
